lauantai 2. heinäkuuta 2016

TEEMAKUUN TAIDE Kirjan kansi 1/6

Kesä teemana on:
6 x KIRJAN KANSI

Tee kesäkirjalle kansikuva. Voit tuunata vanhan kirjan kannen uusiksi tai tehdä itse oma kirja. Koko kirjaa ei tarvitse kirjoittaa, ainostaaan tehdä kansikuva siihen.
Voit myös kirjoittaa esittelytekstin tai kertoa lyhyesti mistä kirja kertoo.
Aikaa koko kesä elokuun loppuun asti.

Nyt aloitan tällasella kirjalla..vaikka kipeä aihe on edelleenkin.
Monta kertaa on mielessäni ollut, että kirjoitan oikeasti tästä kirjan, mutta eihän sellanen onnistu noin vain.
Mutta nyt sainkin tehdä kirjasta edes kannet!


 Tässä nyt sitten kirjan kannet.
Ensin etu ja sitten takakansi.

 Tässä on sitten kirjan eka sivu.
Tämän enempää en ole saanut tehtyä, mutta ehkä pikkuhiljaa kirjaan tulee lisää sivuja.
Käyn myöhemmin blogeissanne taas kiertelemässä, katsellut kuitenkin olen, mutta kommentoimaan en ole vielä ehtinyt.
Viikon aikana koitan ehtiä kunnolla kiertelemään taas.
Hyvää kesän jatkoja teille kaikille ja hyviä inspiraatioita kirjan kansien kera!

Allaolevasta kuvakkesta lisää:
http://teemataide.blogspot.fi/

33 kommenttia:

  1. Nyt tuli tippa silmäkulmaani, kipeä aihe. Kirjan kirjoittaminen saattaisi olla helpottavaa, mutta kovin vaikeaa,varmasti. Ihanat kannet jo teit! Pienet enkelisi ♥

    ps. linkitys toimii taas

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanan kaunista.Myös minä herkistyin aiheesta.Todella koskettavaa ja rohkkeaa tehdä siitä kirja.Haleja.

    VastaaPoista
  3. Moi. Aihe on kipeä mutta asioista pitää voida kirjoittaa, keskustella. Aurinkoista päivää sinulle.

    VastaaPoista
  4. Todella kaunista - liikutuin lukiessani. Upeaa että teet kirjaa vaikeasta aiheesta. Voimia sinulle!

    VastaaPoista
  5. Kaunis kirjanalku, toivottavasti toteutuu! Minulla myös 4 enkelilasta joten ymmärrän mitä olet käynyt läpi!

    VastaaPoista
  6. Kauniit kannet teit. Voimia sinulle.♥

    VastaaPoista
  7. Muistan, mitä olet kertonut pienistä enkeleistäsi. Asuvat sydämessäsi aina ja nyt näkyvät myös näin kirjankansinakin.

    VastaaPoista
  8. Upeat kirjankannet!
    Koskettavan kaunis kirja.
    Enkelilapsi on myös minulla.

    VastaaPoista
  9. Aivan koskettavan ihanat kirjankannet.

    VastaaPoista
  10. Hyvät kannet. Aihe on koskettava, surullinenkin.

    VastaaPoista
  11. Kauniit kirjan kannet ja etenkin ensimmäinen sivu. Koskettava kirja on tulossa vaikeasta aiheesta.

    VastaaPoista
  12. Todella koskettava kirjan aihe ja hienot kannet sekä alku.
    Surutyötä voi tehdä monella tavalla, tämä voi olla yksi parhaista.♥♥♥

    VastaaPoista
  13. Mahtavat kuvat!
    Tunteita herättävä ja koskettava aihe. Jospa saisit kirjoitettua kirjan vielä valmiiksi asti. Kannustan <3

    VastaaPoista
  14. Kirjoittaminen on terapiaa, samoin maalaaminen. Niin monta surua pikkuenkeleinä, koskettava olisi kirjana. Ihanasti olet maalannut.

    VastaaPoista
  15. Kannet ovat yhtä koskettavat kuin aiheesikin. Surutyötä joutuu tekemään kauan, mutta se on sallittua.

    VastaaPoista
  16. Kauniit kannet aihe koskettava :)

    VastaaPoista
  17. Suloiset ja kauniit enkelilapsiaiheet ja kirjan kannet. Kyllä tästä kipeästä aiheesta kirjakin tulisi, ehkä meitä olisi monta jotka haluaisimme kirjoittaa...

    VastaaPoista
  18. Olipa surullinen aihe.... <3
    Mutta kuvasi ovat sielukkaan kauniita. <3

    VastaaPoista
  19. Todella herkkää, kaunista, koskettavaa, liikuttavaa, mykistävää, hiljentävää. Toivotavasti jaksaisit jatkaa, tulisi tosi tarpeellinen ja puhutteleva kirja tuosta, miettii mehtäsielu ja pyytää tuulen tulemaan ja puhaltamaan hellästi kipeään haavaasi. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa....

    VastaaPoista
  20. Aihe minullekin läheinen, kolme enkeliä. Yksi abortoitu ollessani noin 18 v., kohtuunkuollut neljä päivää ennen la, tyttö. vielä tuulimuna sen jälkeen. lapseksi senkin lasken, olinhan raskaana 10 viikkoa. kaunista kuvaa, minäkin olen monesti yrittänyt alottaa Pilvi Unelman tarinaa, siitä on syksyllä 16 vuotta. en tiedä saanko koskaan tarinaa hänestä

    VastaaPoista
  21. Tarinat ovat vahvoja :) niitä on hyvä kertoa ja kuulla.

    VastaaPoista
  22. Sanattomaksi vetää tämä kirjasi kansi ja tarina.

    VastaaPoista
  23. Aloittaminen on aina se vaikein juttu! Nyt sinulla on jo tosi kauniit kannet valmiina, tästä on hyvä jatkaa kirjoittamista!

    VastaaPoista
  24. Kaunista ja herkkää! Sanattomaksi vetää.
    Olen vielä kuumeessa, siksi varmaankaan en osaa nyt kommentoida, toivon sinulle voimia jatkaa kirjaa.

    VastaaPoista
  25. Ilo ja suru on ihmisen elämää tästä kaikesta saa ilmaista niinkuin parhaaksi kokee.
    Kirjasi kansista aloit näkyvän surun työstämisen.

    VastaaPoista
  26. Kiitos teille jokaiselle erikseen hienoista kommenteistanne, kiitos, iso kiitos!

    VastaaPoista