lauantai 13. elokuuta 2016

TEEMAKUUN TAIDE KIRJAN KANSI 4-5/6

Kesä teemana on:
6 x KIRJAN KANSI

Tee kesäkirjalle kansikuva. Voit tuunata vanhan kirjan kannen uusiksi tai tehdä itse oma kirja. Koko kirjaa ei tarvitse kirjoittaa, ainostaaan tehdä kansikuva siihen.
Voit myös kirjoittaa esittelytekstin tai kertoa lyhyesti mistä kirja kertoo.
Aikaa koko kesä elokuun loppuun asti.

Miten aika meneekin näin nopeaan, justiinsa on jo elokuu mennyt. No sain kuitenkin aikaiseksi kahdet kirjankannet.
Kasvot kirjan otin Selmalta idean.
Piirrän tosi paljon kasvokuvia, niin tähän kirjaan ne onkin kiva koota.


 Eli tässä se kirja nyt on ja oikeasti se on jo toiminnassakin. Olen liimannut jo monta maalaustani/piirrostani kirjaan.  Ovat sitten kaikki samassa paikassa.
Ostin joskus kirpparilta 2eurolla sellasen kirjasarjan(askarteluun), missä on kymmenen kirjaa... ja nyt tämä kirja onkin ihan sopivan kokoinen. On A4 kokoa.

Toinen kirja kertookin metsän salaisuuksista.
Se, mitä me ei välttämättä ikinä nähdäkkään, mitä siellä oikeasti voi tapahtua.
Klikkaa alla olevaa kuvaketta, niin löydät lisää kirjankansia.

http://teemataide.blogspot.fi/

30 kommenttia:

  1. Wau, olet kyllä taitava kasvojen piirtäjä. Hui, tuota metsäkirjaa en kyllä uskaltaisi, lukea, pelkään pimeää :)

    VastaaPoista
  2. Kumpikin hienoja, voisin lukea Metsän kätköissä sisällönkin kannen perusteella.

    VastaaPoista
  3. Mahdottoman hienot ja mielenkiintoiset kirjankannet!!

    VastaaPoista
  4. Huhuu, kuka metsässä huhuilee! Nämä kirjat ovat kiehtovia kansiensa perusteella!

    VastaaPoista
  5. Mielen kiitoiset kirjat upeat kannet:)

    VastaaPoista
  6. Nuo kannet kyllä herättävät mielenkiinnon. Kasvoissasi on aina niin ilmeikkäät silmät.

    VastaaPoista
  7. Tunteikkaita kasvoja.
    Hieno kooste kirja kasvoista.

    Kiehtova kaunis kirja metsästä.
    Aistit ja mielikuvituksen herättävä kokemus on varmaan yö metsässä.

    VastaaPoista
  8. Moi. Upeita kansi kuvia. Kuvat ja kirjan nimet toimivat hyvin. Metsän kätköissä , jopas alkoi mielikuvitus elämään. Hui.

    VastaaPoista
  9. Upeat kirjankannet molemmat ja sanomat myös.

    VastaaPoista
  10. Vau kuinka hienoja kirjoja oletkaan keksinyt. Tuon metsäkirjan lukisin mielelläni, koska en uskaltaisi olla yksin metsässä yötä.

    VastaaPoista
  11. metsäkirja on aivan ihana. tulee mieleen oma Surunauha-sarjani tarina ja ne maisemat joita aiemmin maalailin.

    VastaaPoista
  12. Upea tuo kasvokirja, kerrassaan!

    Metsäkirjan voisin uskoa sinun tekevän ihan oikeasti, luontokuvasi ja kykysi kuvata pientä, lähes näkymätöntä, on aina ihmetyttänyt minua!

    VastaaPoista
  13. Kiva idea kerätä kaikki kasvokuvat samaan, sinulla niitä riittää toinen toistaan ilmeikkäämpiä. Metsäkirjasta tuli heti mieleen mahtavat luontokuvasi, niistä saisi vaikka mitä jännittävää juttua aikaan, ei muuta kuin tekemään.

    VastaaPoista
  14. Ihanat molemmat kirjankannet Metsäkirja upea, se kiinnostaisi lukea Pidän kovasti metsästä. Olet kyllä mahtavan taitava:)

    VastaaPoista
  15. Harakkamaisen onnistuneita upeita kirjankansia molemmat. Metsäkirjakin on loisto idea ja mielenkiintoinen :-)

    VastaaPoista
  16. Oikea kasvokirja on hieno, kasvopiirustuksesi ovat siinä kyvin tallessa ja katseltana.
    Metsästä löytyy tarinaa, varsinkin pimeällä, kuka sinne uskaltaa mennä. Kirjan ehkä uskaltaisin lukea.

    VastaaPoista
  17. Hienot kannet ! Kumpainenkin on hyvä, mutta vähän enemmän tuo metsäkirja viehättää... siinä on salaperäisyyttä mitä löytää metsässä ja antaa lisäksi mystisen vaikutelman.
    Olet tosi taitava.
    Mutta eihän vielä ole elokuu mennyt.. eihän...

    VastaaPoista
  18. Taidokkaasti olet suunnitellut,kasvokuvat on ilmekkäät!

    VastaaPoista
  19. Hienot kannet. Minua kiinnostaa metsäkirja,se on varmaan mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
  20. Hienoja, kansia, käsityön tekijältä, jotenkin näissä kuvastuu mystillisyys, tykkään

    VastaaPoista
  21. Upeat kirjan kannet, molemmat. Taitava olet!

    VastaaPoista
  22. On semmoiset kannet, että houkuttaa avaamaan sisällönkin. Kansista herää mielenkiinto.

    VastaaPoista
  23. Kansilla on merkitystä, luulee peikko. Kirjan kannet on tarkoittettu avattavaksi... :)

    VastaaPoista
  24. Voi juku, kiitos teille niin monille kommentin antajalle!
    Kiitos tulee suoraan sydämestäni, olen ihan onnessani teidän sanoistanne!
    Tulen viikonlopulla teidän blogeihinne käymään...kiitos vielä!

    VastaaPoista
  25. Upeaa olla Metsän katköissä! Aivan mahtavat kannet. Harakka olet Tosi Taiteilija!

    VastaaPoista