keskiviikko 28. syyskuuta 2016

TEEMAKUUN KOLLAASI--Geometristä taidetta 6-9+Kollaasi

Eli nyt laitan vielä kolme lisää tätä geometristä taidetta.
Innostuin, ja niitähän tulisi vaikka kuinka monta, kun alkuun pääsi, hi!
Mutta ajan vuoksi lopetan sen nyt tähän yhdeksään.


 Tässä 7. työni. Tämän piirsinkin Photoshopilla, ja väritinkin sitten tietty.
Näyttelee naista, joka on jonkinlainen kuningatar, niin itse päättelin tästä, mikä loputulokseksi tuli, hi!

Tämä työ on taas siten tehty, että pohjaksi otin vanhan työni, ja siihen päälle piirsin taas sillä tutulla ja turvallisella photarilla.
Tämä näyttelee jonkinlaista pyramidia, tai yhtähyvin vaikka vuoria. Mitähän te tässä työssä mahdattekaan nähdä?
Tämä yhdeksäs työni alku onkin sitten ihan käsin taas tehty.
Eli paperille liimasin taas niitä vanhoista töistäni ja lehdestä leikattuja kolmioita.
Ajattelisin, että tähän ilmestyi jonkinlainen linnamaisema?
Lopuksi käytin vähän photarissa vielä.


Tällasen kollaasin sitten sain niistä töistäni aikaiseksi.Ja
allaolevan papukaijamerkinkin taisin saada tienattua, kiitos Millille ja Estherille taas!

Alaolevasta kuvakkeesta klikkaamalla lisää:
https://teemakuunkollaasi.blogspot.fi/









25 kommenttia:

  1. Aina vaan paranee! Hienoja kaikki. Pyramidit on suosikkini.

    VastaaPoista
  2. Ah, nyt liikutaan Egyptin historiassa jossa Nefertiti hallitsee ja loisto on huikeaa. Upeita luomuksia kaikki työt ja näyttäviä!! Seinälle laittaisin. Onnea papukaijamerkistä ja urakka tehty taidokkaasti :)

    VastaaPoista
  3. Hienoja kaikki! Tuo kakkoskuva toi heti mieleen, ennenkuin näin tekstisi, lapin tunturit kaamosaikaan.

    VastaaPoista
  4. Jokainen työsi on itsessään vaikuttava ja niitä pitää katsoa ja miettiä, mitä ne tuovat mieleen. Kollaasi on hieno kokonaisuus.

    VastaaPoista
  5. Jessus, miten upeita kaikki. Tuo yön kuningatar on dramaattinen, kaikki niin herkullisia, olet velho!

    VastaaPoista
  6. Kollaasi on todella upea. Kuningatar on vaikuttava nähtävyys, kuten kaikki muutkin sun hienot työt, sinä olet niin taitava. Onnea!

    VastaaPoista
  7. Voi kuinka upeita uusia! Aivan mahtavia! Erityisesti tykkään pyramidimaisemasta. Se on upea, oikein katseen vangitsija.

    Kaikki työsi ovat niin hienoja, että eihän niistä muuta voi kuin tulla erityisen hieno kollaasi.
    Onnea!!!!

    VastaaPoista
  8. Upeita töitä. Nainen on selvästi vaikutusvaltainen ja jostakin joka oli kauan sitten :-) Seuraavat kaksi myös huikean kauniita. Kollaasistasi tuli upea. Kauniita töitä, ihania värejä ja kuvioita. Taideteoksia kaikki. Laittaisin ilomielin seinälleni minkä tahansa noista :-)
    Onnittelut upeasta kollaasista ja papukaijamerkistä<3

    VastaaPoista
  9. Vautsi. Onpa mahtavat kuvat. Keskimmäinen on meikän suosikki.

    VastaaPoista
  10. Kahdeksas työ on suosikkini. Siitä tuli heti mieleeni New York

    VastaaPoista
  11. Wau, sanon minäkin! Todella upeita ovat kaikki, nämä viimeiset hurmaavat täysin. Näistähän ei voi tulla kuin upea kollaasi, onnittelut siitä ja papukaijamerkistä.

    VastaaPoista
  12. Täällähän on taulu näyttely!
    Upeita töitä!

    Onnea, työt on valmiina!

    VastaaPoista
  13. Linnamaisema komian kaunis!
    Hyvää viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  14. Upea kollaasi tuli sinun uskomattoman hienoista töistä. Oikein raameihinkin ne asetit. Kivaa katseltavaa. Onnittelut, myöskin papukaijasta.

    VastaaPoista
  15. Vaude kuinka ihana kokoelma loistavista töistä. Yksittäin ne on kauniita mutta myös näin yhdessä ne vahvistaa toisiaan. Hyvä sinä.

    VastaaPoista
  16. Kaunis kollaasi. Muut työt ovat myös hienoja,olet tosi taitava.

    VastaaPoista
  17. Työsi ovat jotenkin niin hohdokkaita. Olet koonnut ne myös tyylikkääksi kollaasiksi. Työ 7 on vahvasti minun makuuni.

    VastaaPoista
  18. Oi hitsi miten upeita töitä kyllä olet taitava :)

    VastaaPoista
  19. Oi hitsi miten upeita töitä kyllä olet taitava :)

    VastaaPoista
  20. Onpas komea kollaasi! Mukavaa sunnuntaita ☺

    VastaaPoista
  21. Onpas komea kollaasi! Mukavaa sunnuntaita ☺

    VastaaPoista
  22. Kiitos teille jokaiselle erikseen!
    Ja todella kiva, että tykkäsitte töistäni, olen otettu!

    VastaaPoista
  23. Wau, näistä pidin todella paljon. Upeita!

    VastaaPoista