Tammikuun teema:
1+1= KAKSI
Aihetta sai tulkita oman mielensä mukaan.
Mulla nyt mielikuvitus ei meinannut ollenkaan lähteä minnekkään suuntaan...mutta sitten päätin vain piirtää, mitä mieleen tulee ja kaikki lyijykynällä.
Eli lyijykynätöitä nytten tälläkertaa.
Kuvankäsittelyllä vähän värin sävyisyyksiä muuttelin ja pikkasen väreihin liittyvää muutosta tein, mutta itse piirtämiin töihin en tehnyt muutoksia kuitenkaan.
Mutta tuli vähän toisiin elävyyttä.
Eli sitten kaikki vaan rohkeasti esille:
1.
Ensin piirsin kaksi kukkaa, mitähän lienevät rotuaan, mutta voi sitten olla vaikka satukukkia, jos muuten ei ole olemassa.
2.
Tässä on kaksi puuta kasvanut latvastaan melkein yhteen,taitavat tykätä toisistaan.
3.
Kaksi lintua puun oksalla istuskelee ja odottaa, jos vaikka joku toisi ruokaa.
4.
Kaksi piippua, joista tulee taivaalle savua ja sitten sitä saastetta.
5.
Kaksi naista,
Joita sitten innostuinkin piirtämään kaksin kappalein.
6.
Kaksi kissaa siinä miettivät, mitä seuraavaksi tekisivät.
Mielessäni olikin poikani kaksi kissaa,joita sain hoidella viime kesänä viikon putkeen... Ja huomasin, että minusta taisi tulla kissaihminenkin...Ennen olen ollut vain koiraihminen, nyt olen sitten kissaihminenkin.
Sitten se kollaasi vielä.
Ja sitten se ansaittu papukaijamerkkikin vielä alla, joka näkyy olevankin mun tekemä, kiitos millin taustasta.
Ja taas allaolevasta linkistä klikkaamalla näet enemmän näitä teemaan liittyviä töitä.
Kauniisti piirtelet, ihanat kuvat, tykästyin erikoisesti kukkakuvaan ja ihmisiin:) Täytyy ottaa itsekin hiili joku kerta käteen vaikka vain ääriviivoja jotenkuten vetelen... en jaksa enää opetella taitoa johon olisi kannattanut hakea oppia kauan sitten.
VastaaPoistaKauniita,upeasti kynäsi piirtää....
VastaaPoistapuut...myrskyn jälkeen hakevat tukea toisistaan....
Ihania:)
Kell taito on se piirtäköön...menikö se noin.... :))
ja minä kyllä tuplaisin nuo papukaijamerkit!!
Ihania tammikuun loppusia!!
sinulle taas uusi hieno teema.
VastaaPoistaPiirroksistasi tulee oikein hyvälle mielelle. Kuvasi ovat niin lämminhenkisiä.
VastaaPoistaVau, ompa kauniita kuvia. Mukavaa viikkoa siulle.
VastaaPoistaJos alku oli hankalaa, niin upeasti vauhtiin pääsit. Taidokkaita ja kauniita piirustuksia. Kukat ovat suosikkini, kissojen lisäksi.
VastaaPoistaMukavaa, että sinustakin tuli myös kissaihminen. Olin itsekin niin koiraihminen (vieläkin) vaan niinpäs hurahdin kissoihinkin😊
Onnittelut kauniista kollaasista ja tietty tuosta ihanasta papukaijamerkistäsi😊
Upeita lyijykynäpiirroksia. Tykkään erityisesti naisten herkkyydestä ja ilmeistä. Kiva kun sait oman kaijasi!
VastaaPoistaUpeita piirroksia, tuosta vain alat piirtämään ja näin hienoja töitä teet!
VastaaPoistaHieno kollaasi kertakaikkiaan. Onnitteltu ja kiitos kun tulit mukaan haasteeseen. Onnea ihanista papukaijoista, jotka olet tehnyt! Huomasitko, taustakin on sinun työsi.
Olet niin taitava lyijykynän kanssa! Kauniita ja herkkiä töitä, onnittelut!
VastaaPoistaHienoja töitä. Sulla on kyllä osaamista.
VastaaPoistaTosi kauniita ja taitavasti tehtyjä kaikki. TYkkään. Onnittelut!
VastaaPoistaHienoja töitä kaikki. 😊😊❤️
VastaaPoistaMestari olet. Upeita ovat.
VastaaPoistaNuo kaksi naista ! Tykkään, tykkään. ( Pst. Saitko sähköpostini? )
VastaaPoistanaishahmosi ovat mielenkiintoisia
VastaaPoistaKaunista kynänä käyttöä.
VastaaPoistaHarmoninen värimaailma. Upea kollaasi!
Ihana kollaasi.
VastaaPoistaKiitos teille jokaiselle niin kauniista kommenteistanne!
VastaaPoistaOlette kaikki ihania!