Teemakuu 52 - Lyijykynällä
Marraskuun teema:
Lyijykynällä piirretty
Sain minäkin jotain aikaiseksi, viime tippaan taas meni.
Vaikka nykyään paljon piirtelenkin lyijykynällä, mutta halusin ihan uusia tähän haasteeseen kuitenkin laittaa.
Yksi kuva on sellanen, jonka olen aiemmin jo piirtänyt Venlasta, mutta en ainakaan muista, että olisin sen tänne postannut.
Näitä kasvokuvia olen piirtänyt tosi paljon, ja tässä taas yksi. Jotenkin vaan tuntuu siltä, että muistuttavat paljon toisiaan?
Tässä vanhempi nainen, ehkä pikkasen erinäköinenkin.
Näistä vasikoista tykkään ja niiden piirtämisestä myös.
Joskus niille saa sen oikean ilmeenkin.
Nämä olivat vähän villejä, eivätkä halunneet olla malleja, piirros sitten sen mukainen tietty hi!
Pöllöistä ja huuhkajista tykkään tosi paljon ja ovat mulle mieluisia piirtää. Kerran olen olen ihan luonnossa nähnyt, mutta lintukirjoista sitäkin enemmän.
Ystäväni ovat lintubonkareita, ja heiltä olen saanut jopa kuvia näistä ihanista linnuista.
Enkeleitäkin olen paljon piirrellyt...
Nyt tällaset enkelit tuli tälläkertaa.
Tämä on sitten se piirros, jonka olen Venlasta piirtänyt valokuvasta jo vuosi sitten kesällä. Oltiin lampaita katsomassa. Venla niitä niin haltioituneena ihmetteli ja ihaili!
Tänä kesänä käytiin uudelleen ja Venla tekikin lampaiden kanssa lähempää tuttavuutta...sai silitelläkkin niitä....ei edes pelännyt, eikä lampaatkaan. Molemmilla oli hauskaa, niin lampailla, kuin Venlalla. Mua itseäni vähän pelotti, etteivät sotke tyttöä jalkoihinsa, tai syö häneltä vaatteita päältä pois...nipsivät ja näpsivät meitä joka paikasta, mutta venla nautti olostaan niiden seurassa.
Venla tulee siinä asiassa mummuunsa, tykkää kaikista eläimistä jo pienestä pitäen, nauttii luonnossa liikkumisesta ja huomaa kaikki mahdolliset, niin pienetkin, kuin suuret!
Tämän piirsin muistosta kesästä...
Tämä tuli jostain takaraivosta, ja vasta kun oli valmis, huomasin, että näyttää vähän kuulta ja koneella piirsinkin sitten tähtiä sinne taustalle.
Olisikohan kuuukko itse? Vaikkei ihan pyöreä olekkaan?
Tässä sitten kollaasi kaikista 9 piirroksestani.
Olisin näitä halunnut enemmänkin piirellä, mutta aika vaan ei tahdo enää riittää, joulukin on jo kohta ovella ja tämä mummu ei ole tehnyt sen eteen vielä yhtikäs mitään.
On ollut niin pimeääkin... Mutta Venla eilen mummua piristi, kun hänet päiväkodista haettiin.
Tyttö siinä pihassa ihaili, kun oli heillä siellä jo lunta, mummu siihen vastasi, ettei meille vielä ole lunta tullut.
Niin Venla siihen mummua lohduttaan, ja sanoi, että, mummu, ei haittaa yhtään, tiedätkö mummu, että pilvet liikkuvat ja näytti kädellään, ja hetken päästä meilläkin sitten kuulemma on lunta. Ja niin Venla oikeassa oli, sillä tänään onkin satanut lunta ja maa onkin ihan valkea!
Kyllä ne lapset tietää!
Tällaisen kauniin papukaijan sain milliltä, kun tein kotiläksyni, kiitos Millin!
Lisää klikkaamalla allaolevasta kuvakkeesta:

lyijyknä erkoista, ei kait ihan helppoa, hyvä paperikin pitää olla.
VastaaPoistaOn taidokasta kynän jälkeä ja kyllä kasvoissa ilmettä on.
VastaaPoistaMinua ihastutti eniten vasikat ja Venla lampaiden kanssa.
Hienoja! Olet taitava! Siististi tehtyjä kaikki. Vasikat ja pöllöt on hellyyttävän näkösiä, utusia ilmestyksiä :)
VastaaPoistamuotokuva vanhemmasta naisesta, voisin kuvitella sen olevan oma muotokuvasi Harakka. vertailin profiilikuvaasi ja lyijykynä työtäsi, niissä on jotain samaa...aimariin tavoin minäkin ihastuin pieneen Venlaan lammaslaitumella.
VastaaPoistakyl lapset tietää, miten asiat on. ihanaa kun saimme koko maahan lumipeitteen viime yönä.
huomenna on ensimmäinen adventti, Hoosianna raikaa ja täyttää mielemme ilolla ja rauhalla. oikein hyvää joulun odotusta Sinulle!
Kauniisti ja taitavasti sommiteltu.
VastaaPoistaKasvot kahdesta eri kulmasta nähtynä.
Hyvää alkavaa adventtia sinulle❤
Tuo Venlan kuva vasikoiden kanssa on upea! Tykkään erityisesti tuosta ohuesta ja terävästä kynän jäljestä.
VastaaPoistaOlet kyllä taitava, Harakka!!
Mukavaa joulun odotusta!
Todella vaikuttavia teoksia jälleen kerran!
VastaaPoistaJotkut vain osaavat...
Hienoja töitä.
VastaaPoistaMukavaa viikonlopun jatkoa ja joulun odotusta.
Oi, sinä olet piirtänyt monta! Kasvo- ja enkelikuvasi ovat herkkiä ja suloisia. Kaikki ovat hienoja, vasikkapari on ihana ja tietty Venla lampaita ihailemassa.
VastaaPoistaTodella upea kollaasi! Onnittelut papukaijamerkistä! Kiitos kun ehdit mukaan.
Aivan upeita, olet kyllä taitava! Mukavaa alkavaa joulukuuta, tuokoon se mukanaan kaikkea ihanaa♥
VastaaPoistaUpeaa herkkää lyijyn käyttöä! Olet sinä upea taiteilija!
VastaaPoistaHienoja lyijykynä töitä,olet taitava piirtämään.
VastaaPoistaHyvää alkanutta joulukuuta ja mukavaa joulunodotusta sinulle!
Ihania, pehmeitä ja herkkiä kuvia!
VastaaPoistaSinulla on kaunis käsiala. Ihana tuo Venla ja lampaat! ja vasikat ♥
VastaaPoistaOlet ahkeroinut tosi paljon taidokkaita piirroksia! Lemmikkikuviani oliva vasikat, Venla ja lampaat, kissankellot ja olihan tuo kuu-ukko melkoisen malleva. Mukavaa joulun odotusta Harakalle 💛
VastaaPoistaKauniita!!...puhuttelevia!,tunteikkaita...Sinun tarkalla kädellä taiteiltu!
VastaaPoistaOLEN etsinyt ,kenen blogissa oli tämä ihana Venla-tytön tarina!:))
ihana että löysin!!
niin kauniisti sanottu ja taidokkaasti mummolle lumipilviä ohjattu pienillä käsillä.:)
Oikein mukavaa joulun odotusta!
Kiitos!!
Ihana TARINA!!!
Suuri ,lämmin halaus suloiselle Venla -tytölle!!
ja näköjään osa tekstistä hävisi...
VastaaPoistaMutta oikein ihanaa joulun odotusta!!
Kiitos!!
Kiitos niin todella paljon teidän jokaisen kauniista kommentista!
VastaaPoistaOlen otettu, jos tykkäätte näistä mun riipusteluistani, kiitos!
Venla ja lampaat oli eniten mieleeni, hyvin herkkä asetelma..kaikki ilmeikkäitä. taitavaa piirtelyä. Hyvää Joulua!
VastaaPoista