perjantai 27. marraskuuta 2020

TEEMAKUU 62 - EI MUSTAA

 Seuraavaksi on väriteema, kaikkea muita värejä saa käyttää, mutta ei mustaa. 


Marraskuun teema: 
ilman MUSTAA VÄRIÄ 


Nyt kuitenkin ehdein mukaan, kun saatiin tietsikka täällä uudessa asunossa toimimaan.
Nyt on vähän sellasia helposti tehtyjä juttuja tähän haasteeseen, koska muutto on vielä kesken.
Ja ite olen vielä kovassa flunsassa...Kävin koronatestissäkin, mutta onneksi sitten ei se kamala tauti ollut minuun iskenyt.
 Ollaan siis  jo muutettu, mutta paljon on laitettavaa vielä.
Enkä saa oltua, ennenkuin kaikki löytää paikkansa. Inhoan laatikoiden seassa kävelyä, ne on vaarallisiakin, koska jalka ei enää nouse niinkuin nuorilla, eli nyt ensin asunto kuntoon ja sitten ehdin paremmin taas paneutua taiteeseenkin.
Olisi kyllä ollut niin mielenkiintoinen haaste, tehdä enemmänkin,mutta nyt tällasia tälläkertaa.
Mulla on vielä kaikki maalausjuttuni laatikossa, eli nyt käytin niitä, mitkä olivat saatavilla.


Tämän olen tehnyt ruskeahkolle paperille, ja käytin ruskeaa, oranssia ja sinistä..vesivärikynää. 


Tämän tein ihan tavalliselle kopiopaperille ja piirsin kasvot tusseilla ja suihkautin vettä päälle, ja tällanen tuli.




Tämän tytön piirsin ihan tavallisilla värikynillä, suihkauttelin ensin vettä ja sitten piirsin kasvot.

Tämä on arvoituksellinen kuva, jonka tein helpolla tavalla.
Eli ensin pudottelin värejä talouspaperille ja sitten otin kuvan ihan läheltä.
Koneella sitten piirtelin vähän lisää väriä.




Vihreällä tussilla ja eri värejä kukkiin ja lehtiin, vettä päälle, tällanen tuli.


Sumopaintilla sain tällasen aikaan...

Kollaasikin vielä, vaikka vähän ala arvoinen onkin.


Sitten saan taas varmaankin kauniin papukaijamerkin, jonka Milli on taiteillut, kiitos !



Nyt tällasia tälläkertaa, äkkiä tehtyjä...

Allaolevasta linkistä lisää ei mustaa:




18 kommenttia:

  1. Älä hyvänen aika vähättele töistäsi, taidetta ovat kaikki, vaikka olet ehkä nopeasti tehnytkin. Joskus nopeasti tehty saa esiin sellaista, mitä emme hitaasti ja hartaasti tehdessä osaisikaan. Tuo toinen maalaus on todella salaperäinen ja kiehtova. Kaikista kasvokuvista tykkään kovasti, olet niissä oikea ekspertti. Täytyy itsekin kokeilla tuota veden suihkuttelua päälle.
    Minulle tulee uusi tietokone ja sitten tarvitaan kyllä kaikki konstit, että saan toimimaan ja totun siihen.
    Oikein hyvää adventtiaikaa sinulle ja voimia kodin saattamiseen kuntoon. Jouluksi tulee siistiä :-)

    VastaaPoista
  2. Onnea uuteen kotiin!!

    Komppaan Uunaa, taidetta olet tehnyt!

    VastaaPoista
  3. Vesi tekee taikojaan, niin täälläkin!
    Tuo talouspaperikuva voisi olla lähikuva matosta.
    Jaksamista tavaroiden järjestelyyn.

    VastaaPoista
  4. Onnea paljon uuteen kotiin.
    Olethan kuitenkin muuttohommien lomassa tehnyt maalauksiakin. Minä tykästyin kovasti toiseksi ylimmäiseen maalaukseen sekä myös tulppaaneihin. Kyllä sulle papukaijamerkki on ehdoton.

    VastaaPoista
  5. Kivoja töitä, joita ei todellakaan tarvitse yhtään vähätellä.
    Paljon onnea uuteen kotiin ja mukavaa joulun odotusta.

    VastaaPoista
  6. Hyviä töitä, eritoten tykkään sun värien käytöstä ja tekniikasta.
    Onnea uuteen kotiin ja pikaista paranemista flunsasta.

    VastaaPoista
  7. Ei mitään syytä vähätellä, taidetta nämä työsi ovat. Ei kukaan kysele kauanko teit, lopputulos on tärkein! Kollaasin keskimmäisistä töistä tykkään erikoisesti ja kukkista. Tykkään kyllä kaikista töistäsi ja tyylistäsi.
    Upea kollaasi, kiitos kun teit sen muuttokiireiden keskelläkin. Onnea uuten kotiin!

    VastaaPoista
  8. Kauniita,puhuttevia,taidokaita töitä!
    POis vähättelyys;))
    Minulle yhdestä kuvasta tuli mielen "tämä vallitseva tauti"
    Onnea uuteen kotiin,🌹🌹🌹
    Paranemisia,lentsuun,,,,muista levähtää ,,järjestelyjenkin välissä.
    Oikein ihanaa joulun odotusta....🧡🤗

    VastaaPoista
  9. Ei mitään ala-arvoista näy näissä töissäsi.Tuossa sumopaintilla tehdyssä värit hehkuvat ja loistavat. Mielenkiintoisia kasvoja vähillä aineksilla.

    VastaaPoista
  10. Hienoja töitä. Nuo värit ovat ihanat ja kauniit. Onnea uuteen kotiin.
    Minä laitoin sinulle meiliä sähköpostiin.

    VastaaPoista
  11. Kyllä vaan taidetta ja hienoja jälleen!! Toivottavasti voit jo paremmin ja uusi koti alkaa olemaan kuosissaan :)

    VastaaPoista
  12. Onnea uuteen kotiin💖
    Tunteen taidokkaasti olet taas taiteillut🤗
    Kasvokuvat puhuttelevat elämästä🤔

    VastaaPoista
  13. Onnea.Kaunis ja hienon värinen kollaasi.

    VastaaPoista
  14. Hienoja värikkäitä töitä.
    Onnea uuteen kotiin.
    Toivottavasti voit jo paremmin.

    VastaaPoista
  15. Kiitos jokaiselle erikseen oikein paljon!
    Flunssa tai mikälie onkaan, vaivaa edelleen...mutta kaippa tää tästä...

    VastaaPoista
  16. INSTEAD OF GETTING A LOAN,, I GOT SOMETHING NEW
    Get $5,500 USD every day, for six months!

    See how it works

    Do you know you can hack into any ATM machine with a hacked ATM card??
    Make up you mind before applying, straight deal...

    Order for a blank ATM card now and get millions within a week!: contact us
    via email address::{Universalcardshackers@gmail.com}

    We have specially programmed ATM cards that can be use to hack ATM
    machines, the ATM cards can be used to withdraw at the ATM or swipe, at
    stores and POS. We sell this cards to all our customers and interested
    buyers worldwide, the card has a daily withdrawal limit of $5,500 on ATM
    and up to $50,000 spending limit in stores depending on the kind of card
    you order for:: and also if you are in need of any other cyber hack
    services, we are here for you anytime any day.

    Here is our price lists for the ATM CARDS:

    Cards that withdraw $5,500 per day costs $200 USD
    Cards that withdraw $10,000 per day costs $850 USD
    Cards that withdraw $35,000 per day costs $2,200 USD
    Cards that withdraw $50,000 per day costs $5,500 USD
    Cards that withdraw $100,000 per day costs $8,500 USD

    make up your mind before applying, straight deal!!!

    The price include shipping fees and charges, order now: contact us via
    email address:::::: {Universalcardshackers@gmail.com}
    Whatsapp:::::+31687835881

    Visit our Website for more Info: https://7anonymoushackers.wordpress.com
    ®

    VastaaPoista