perjantai 28. toukokuuta 2021

TEEMAKUU 68. 4 VÄRIÄ

 Toukokuun teema:

1-2-3-4- VÄRIÄ

Käytössä on vain neljä väriä, välivärit ja sininen, joita käytetään töihin seuraavasti:
1 työ käyttäen vain yhtä väriä, 
1 työ käyttäen kahta väriä, 
1 työ käyttäen  kolmea väriä, 
1 työ käyttäen kaikkia neljää väriä. 
Seuraaviin oman valinnan mukaa 1,2,3 tai 4 väriä. 

Aihe ja tekniikka vapaa, käytetään valkoista pohjaa, jota ei lasketa väriksi, 
jos on värillinen pohja, niin se pitää olla jokin annetuista  väreistä ja se lasketaan yhdeksi väriksi.   

---------------------------------------------------------
---------------------------------------
----------------


No niin, ehdeinpähän taas mukaan minäkin, ja aina viimeiseksi?
Nyt mulla on ollut uuden takapihani kanssa niin paljon tekemistä, että eipä paljon ole jaksanut koneellakaan  enää olla.
Muutakuin suoraan sohvalle selkää lepuuttaan, meinaan ei ole selkä oikein tykännyt noista puutarhahommista, eikä  lapiohommista.
Mä tykkään, mutta selkä ei tykkää.

Sitten olin  vuorokauden Tayksissakin. Nukutuksessa laitettiin sykkeet kohdilleen, enää ei lähtenyt sydämen syke lääkkeillä tasaiseksi, niinkuin ennen on käynyt, tämä oli nyt neljäs eteisvärinäkohtaus, kun mulla on ollut.
Toivon, että menee piiiiitkä aika, kun taas se kamala tulee!



No, jotain kuitenkin olen saanut tehtyä tännekkin...




1.yksi väri, Oranssi.

2. Kaksi väriä, oranssi ja violetti.

3. Kolme väriä, oranssi, sininen ja vihreä.


4. Neljä väriä, oranssi, vihreä, violetti ja sininen.



5.Sitten tein tämän 4:llä värillä.

6. Niinkuin tämänkin.

7. Tässä kolmea väriä.


8.Tässä vain kahta väriä.




Sitten vielä tämä kollaasikin töistäni.

Ja kun sain kaikki valmiiksi, niin saan vielä tämän kauniin merkinkin, kiitos Millin! 

Ja vielä pöllö, jotka ovatkin mun lempi lintujani.



Lisää kuvakkeesta klikkaamalla:


21 kommenttia:

  1. Hauska teema! Olet tehnyt hienoja teema-teoksia. Pikaista toipumista toimenpiteestä!

    VastaaPoista
  2. Voi sinua, harmi tuota eteisvärinää. Toivottavasti saat nyt olla rauhassa sen kanssa!

    Kauniita töitä olet tehnyt! Uskon, että takapihan laitto pitää kiireisenä!

    Hyviä vointeja!

    VastaaPoista
  3. Ihania töitä olet tehnyt! Onnea näistä hienoista onnistumisista. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  4. Ihanat työt ja oi oi miten kaunista väriloistoa ja väriterapiaa silmille.

    VastaaPoista
  5. Todellinen väriterapia "tarina":)
    Sinulla on taitoa ja tuota värisilmää;)
    Onnittelut voitosta!
    Täytekakku-kirja arvonnasa ,kone arpoi nimesi:))
    Postitan 3.6.
    Käyppä laittamasa yhteystietosi,minun sähköpostiin.
    Ihanaa alkavaa kesäkuuta ,ja
    Kiitos Harakka!

    VastaaPoista
  6. Violetti ja oranssi taitavat olla lempivärisi.
    Taitavaa osaamista. Mielen terapiaa!
    Parempaa terveyttä toivottaen!

    VastaaPoista
  7. Kivoja töitä.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  8. Vahvoja töitä, tykkään erityisesti oranssi-violetti yhdistelmästä. Parempia vointeja!

    VastaaPoista
  9. Voi miten ihanan vahvoja töitä. Oranssi on vaan niin inspiroiva väri!
    Toivottavasti saat olla rauhassa kaikenlaisilta vaivoilta!

    VastaaPoista
  10. Kyllä arvasin että iloista väritykitystä löytyy täältä. Upeuksia kaikki!! Hyvää kesää sinulle!!

    VastaaPoista
  11. Wau, mitä värien ilotulitusta. Upeaa.

    VastaaPoista
  12. Upeita töitä olet taas taiteillut. Kiitos kun jaksat tehdä taas kollaasin! Oranssi tuo voimaa, sitä se tuokoon sinullekin. Hyvää kesää!

    VastaaPoista
  13. Aina ehdit inspiroitua taiteilemaan, ennen kuukauden loppua. Raikkaat värit siveltimessäsi. Kivaa alkavaa kesää ja hyvää vointia.

    VastaaPoista
  14. Vau IHANA. Hyvää kesää sinulle ❤️.

    VastaaPoista
  15. Vahvoja ihania värejä, oikein energiaboosti tämä postaus :)

    VastaaPoista
  16. Sykähdyttävä kollaasi. Yksittäisistä minua puhutteli ensimmäinen ja viides. Ihania kaikki.

    VastaaPoista
  17. Voi iso kiitos, teille jokaiselle tosi paljon!

    VastaaPoista
  18. todelliset voima värit,
    oranssi intoa antava:)
    ..:) mukaavaa postia tiedossa.
    laitan sähkikseen JJF-koodin
    Täällä..murjottuna kaipaa juuri värejä,:)ja ihania blogi-ystäviä.
    Kiitos blogi-ystävyydestäsi!
    Tavataan ..syksymmällä,uuden blogin merkeissä:)
    Ihanaa ,ja Lämmintä Kesää sekä terveyttä Sinulle!
    Lämpöisin halauksin Liisa

    VastaaPoista
  19. Olen myöhässä kommentini kanssa kun en ole liioin blogistaniassa ollut.
    Ihanan vahvat värikkäät työt!

    Jaksamista Sinulle, toivottavasti vointisi on parantunut.
    Hyvää kesää!

    VastaaPoista
  20. Tulin tänne kurkkimaan ja katsomaan kuulumisiasi. Toivottavasti kaikki on hyvin <3

    VastaaPoista