ANOPPINI TÄYTTI 103v.

Viime sunnuntaina, eli 6pv maaliskuuta.

Hän kuuluu niihin harvoihin ihmisiin, kun saavat elää yli sata vuotta.
Nyt enään ei hänen elämänsä ole niin mielekästä, kun muisti on huonontunut tosi paljon, eikä pääse liikkumaan.
Ei kaikkia enää tunnista. Mutta meidät tunnistaa kuitenkin, kun häntä käydään useasti katsomassa.
.
Yleensä nykyään hän elääkin siellä lapsuuden kodissaan ja ne ajat hän hyvin muistaakin.
Sitten eläimistään hänellä monesti on huoli, että kuka lehmät hoitaa..keksitään sitten aina jotain, että kuka milloin hoitaa hänen  lehmiään.

Ovat olleet hänelle todella tärkeitä nämä lehmät varsinkin, kun ne hän muistaa niin hyvin..
Ja kotiin hänellä vaan on koko ajan ikävä!
Hän on ollut hoitokodissa jo kohta 7 vuotta.


Laitan tähän nyt hänestä kuvan.
Vietettiin hänen synttäreitään miehen siskon luona. Invataxi häntä sitten kuljettaa aina.

Saara on ollut mulle aina niin todella hyvä anoppi. ja nyt melkein kuin toinen äitini, kun oma äitini on kuollut.

 Kudoin hänelle tällasen hypistelymuhvin..

 muhvi toiselta puolelta.

Sitten vielä lämpimät säärystimet.
Kirjoitin niihin hänen nimensä, jos eivät sitten  niin lähtisi kävelemään siellä vanhainkodilla.
Hänen silmälasinsa ja alahampaat ovat jo kävelleet jonnekkin hukaksiin.
Hän itse niitä ei ole voinut minnekkään kadottaa, koska on sängyn omana. Ei pysty enää jaloillaan liikkumaan ollenkaan.
Haettu on kuulemma kissojen ja koirien avulla, muttei vaan löydy!
Harmillista, koska anoppini ei enää pysty hammaslääkärille menemään, eikä myöskään silmälääkäriin.
Nyt toivotaan, että hänen tietonsa on vielä silmälasiliikkeessä, mistä hän viimeiseksi on lasinsa ottanut, niin saataisiin hänelle uudet lasit.
Ilman laseja ei näe juuri ollenkaan, mutta laseilla edes pikkasen paremmin.
Nyt hänellä kuvassa onkin sellaset väliaikaiset tiimarilasit voimakkuuksilla, muttei näe niillä kuin kauaksi, muttei lähelle ollenkaan.
Oikein hyvää viikonloppua teille kaikille!