Ja syksy tilalle tuli!
Kiitos teille kaikille kommenteistanne edelliseen postaukseeni kesän alussa.
Ja kiitos ja tervetuloa uudet lukijani myöskin.
Ja Annalle ja Teeteelle kiitos haasteista ja tunnustuksista.
Koko kesä oli niin sateinen, että koko ajan vain odotti kesää ja sitten huomasikin jo, että se menikin jo!
Ja syksy tuli..
Meillä oli kesä surullinen, kun Otto-koirulimme sairasti melkein koko ajan.
Heinäkuun 17pv se surullinen päivä vasta olikin!
Silloin loppui kaikki vähäksi aikaa meidän elämässämme, Otto jätti meidät!
Koskaan ei saada enää tuntea tätä ihanaa kuonoa...
Koskaan ei enää saada silittää tätä tassua...
Koskaan ei enää saada enää ystävällistä katsetta tältä ihanalta koiraltamme....
Koskaan ei enää saada hyväillä tätä meidän rakasta Otto- koiraamme, sillä hän jätti meidät 1707 aamulla klo ennen yhtätoista.
Ei niin montaa kukkasta maan päällä olekkaan, että riittäisi meidän surumme kertomaan,,,
Ei niin kaunista kukkaa löydy, että voisi kertoa, kuinka rakas hän meille oli
Ei niin monia pisaroita kukille mahtuisi, että meidän kyyneleet sinne sopisivat..
Ei niin mustaa pilveä taivaalla, että meidän surumme tietäisivät....
Ei niin paljon kukkia kesään mahtunut, että voittaisivat surun kukkasemme Otolle!
Oton uurna...jonka veimme hänelle rakkaaseen metsään, jossa niin monet kerrat sai iloisena juosta ja leikkiä, sinne hän halusi mennä vielä!
Ja sinne me hänen tuhkansa siroteltiinkin sitten, siellä hän juoksee iloisena nytkin!
Koko kesä oli surun peitossa..mutta kukat silti loistivat kohti taivasta ja sitä Ottokin halusi, olla iloinen!
Ja nyt hän sitä saa ollakkin, iloinen ja terve ja leikkiä!
Ja Otto halusi myös meidän olevan iloisia, Otto ei koskaan tykännyt, jos joku oli surullinen, tai vihainen...hän vaistosi sen jotenkin.
Otto oli tyytyväinen, kun kaikki olivat iloisia!
On silti häntä niin tosi kova ikävä, että nytkin vaan kyyneleet tulee silmistäni, etten kunnolla näe kirjaimia...on pakko lopettaa ja jatkaa seuraavalla kertaa..
Otto oli meille niin tosi rakas !!
Kyynelet valuu pitkin poskiani ...
VastaaPoistaNiin koskettavasti kirjoitit!
Otan osaa suuressa surussasi ♥
Voi että, tämä oli ihana koiruus. On ihmeellistä että silloin kun ottaa lemmikin, niin tietää että ottaa surun, mutta sitten kun hetki koittaa, sitä ei vain voi hyväksyä ilman kipua ja kyyneleitä.
VastaaPoistaOtto juoksee nyt aurinkoisemmilla nurmilla ilman vaivoja ja vastuksia. Hän on osa tätä kaikkea, jota me emme voi nähdä, koska silmämme ovat niin huonot. Ymmärrän hyvin miten syksyltä Sinusta/Teistä nyt täytyy tuntua ilman kultaista Ottoa. Kun aika kuluu, muistat hyvät ja kauniit asiat, jotka kantavat Sinut surun yli. Lämpimät halaukset sielunsiskolle!
Kun on yhdessä viettänyt vuosia, herännyt yhdessä jokaiseen aamuun, kuulostellut tassujen ääntä, kuullut hiljaisen tuhnutuksen koiran nukkuessa, kun yhdessä hoidettu puutarhaa, harjattu karvoja, pesty tassuja...
VastaaPoistaKaikki on ollut niin tuttua, niin yhteistä vuosia, että on se järkyttävää ja surullista, kun ystävä lähtee. Ainoa lohdutus on se, että Otto oli jo tosi sairas. Ei hänen elämänsä ollut helppoa. Ei siinä ollut muuta vaihtoehtoa.
Meidän Sandymme, eli kultainen noutaja, oli vasta kolme vuotias, kun hänelle tuli niin paha epilepsia, etteivät mitkään lääkkeetkään pitäneet kohtauksia poissa. Juuri kun hän oli rauhoittunut pentuvuosistaan, ymmärsi kaiken, osasi kaiken, juuri silloin piti luopua hänestä. Kyllä sen tuskan muistaa vuosienkin päästä.
Mutta nyt on kulunut jo niin paljon aikaa, että on helpompi ymmärtää, että näin oli hänelle parasta. Ja niin kummallista kuin se onkin, niin alkuaikoina hän kävi tervehtimässä. Kävi selvästi sänkyni vieressä, tökkäisi turvallaan ja sitten meni taas pois.
Kyllä Ottokin teitä muistaa ja toivoo edelleenkin, että kaikki olisivat iloisia. Vielä se ei ole helppoa, mutta aika auttaa myöhemmin.
Voimia suuressa surussanne. Hienoa että kuitenkin palasit kertomaan, missä olet, mitä on tapahtunut. Ehkä täällä kiertely ja monien muiden kokemukset auttavat surussasi. Toivon niin. Tule, niin halataan :-)
Otan osaa tähän suureen suruunne ♥ Aina tulee aika, milloin jostakin on luovuttava ja aina se on yhtä vaikeaa. Vaikka tiedämme näin käyvän, siihen ei koskaan totu. Eläimen elämä on niin paljon lyhyempi kuin meidän ja yhtäkaikki me rakastumme niihin niin syvästi.
VastaaPoistaVoimia sinulle ja mukava kun olet taasen täällä ♥
Lämmin kosketus olkapäällesi, osanottosuruusi, se vain on Oton paras, saa kirmata tutussa metsässään vailla kipua, vailla tuskaa, siellä saat tuntea oton läheisyyden, tuntea hänen ilonsa mennä ilman kipua, Tuntea Oton läsnäolo.
VastaaPoistaKuitenkin, hyvää syksyä!
Raskasta se on, kun rakas ystävä lähtee, ystävä jonka kanssa on kulkenut pitkän matkan. Ottolla on kaikki hyvin, mutta sitä kaipaavilla suru syvä. Onhan se Otto aina kuitenkin läsnä, sillä ajatuksissa se on aina ja niissä hyvissä muistoissa.
VastaaPoistaTervetuloa, Harakka, takaisin. Minäkin taannoi atselin lukijoitani, ja ehdin jo kaipailla blogiasi. Olipa sinulla surullinen kesä :´( Itsekin vast'ikään koiran menettäneenä tunnen tuskaa tästä sinunkin menetyksestäsi. Meillä tämä tapahtui helmikuussa ja vieläkin hän välillä vilhtaa jossain, tai mielessäni ehtii käydä ajatus 'lähden Jorman kanssa' .
VastaaPoistaKauniin kuvin olet suruasi kertonut. Kastuu näppis...
Silmät kostuivat postaustasi lukiessani...otan osaa suruunne. Kaunis muistokirjoitus. Kauniisti hyvästelitte Oton, viimeiselle matkallensa. Nyt on Otolla hyvä olla. Voimia.
VastaaPoistaHyvää värikästä syksyä ja kiva, kun olet taas remmissä.
Voi...ikävä kuulla koirastasi. Surullinen olo tuli tännekin, koittakaa jaksaa surussanne.
VastaaPoistaVoi kulta Harakka! Tiedän tuon kaipuun, tuo surun, tuon suuren menetyksen. Luopumisen tuskan. Itku tulee minullekin.... täytyy hakea kahvia ja nenäliina....
VastaaPoistaItsekin yli vuosi sitten jouduin omasta maailman rakkaimmasta ystävästäni, Perämiehestä, luopumaan. Ei meinaa suru hellittää millään. Se on sotkenut koko maailmani.
Otto on kuitenkin päässyt mielimaisemiinsa ja siellä se temmeltää uutena, tuoreena. Sillä on hyvä olla siellä. Kuitenkin se asuu aina sydämessäsi.
Voimalähetys täältä rakas Harakka.
Mukavaa kun tulit takaisin, on ollut ikävä.
Voi Ottoa, surullista. Sateinen kesä ja kaipuuta, iso hali.
VastaaPoistaMinäkin olen niin eläinrakas, että taitaa olla suurimmat surut koettu jonkun eläimen, kuin ihmisen lähdön vuoksi. Tiedän, se on vähän kummallista, mutta ehkä siihen liittyy jotenkin se tosiasia, että eläimet ovat moninkerroin uskollisempia, rakastavampia ja ymmärtäväisempiä, kuin kohtaamani ihmiset!
VastaaPoistaOtan osaa suruunne! Toivottavasti saamme pitää oman Mandimme vielä pitkään!
Osanottoni teidän suruunne.Halusit jakaa Oton parhaat ja rakkaimmat kosketukset.Kiitos siitä.
VastaaPoistaSaa surra ja itkea. Muistella kaikkea yhteistä mennyttä elämää ja myös iloita.
Suruun liittyy niin moniaita tunteita Harakka. lempimetsässään Otto juoksee ja iloitsee..
VastaaPoistaIso hali<3
Niin..kaipaamaan jäävät surun tuntee. ( Halaus Sinulle, iisoo rutistus..) Minuakin alkoi itkettää..
VastaaPoistaJuuri viime yönä, kun uni ei tullut, ajattelin Sinua, ja aioin facebookissa kysyä Unalta että onko kuullut sinusta mitään. Kovin jo kaipailin monen vuoden blogiystävää. Ja nyt sitten tupshdit näytölle!
I-H_A-N-A_A. Tralallaa..
Ja älä sure, Otto tiirailee sen kirkkaimman pilven reunalta toilauksiasi. Välillä ierelläsi kulkee, kuuletko tassujen hiljaisen äänen?
Nyt tuli itku minullekin, niin kauniisti kirjoitit Otostasi. Haleja Sinulle ♥
VastaaPoistaNiin se ystävän menetys, mutta onhan teillä ollut paljon iloa, ja muistoja.
VastaaPoistaVoi, olen pahoillani. =(
VastaaPoista*halii kaukohalauksella*
Otan osaa syvään suruusi, Harakka!<3333
VastaaPoista'Rakkaus ei koskaan häviä'.
Otan osaa suureen suruunne Otto-hauvan poismenon johdosta :( Otto pysyy muistoissanne iäisesti <3
VastaaPoistaHaluan koko sydämelläni osallistua teidän suruunne. Teille on kuitenkin jäänyt ihanat muistot uskollisesta ystävästänne.
VastaaPoistaHyvää syksyä vaan, oli mukava huomata sinun palanneen taas blogistaniaan. :-)
Se on raskasta, kun rinnalta lähtee parhain ystävä.
VastaaPoistaSurut on surettava, itkut itkettävä, se lohduttaa.
Haluan lohtuni Sinulle antaa, voimaa suruusi.
Kolmas kesä sitten Pyrymme lähti koirien taivaaseen.
Eikä kaipuu, surun tunne ole vieläkään poistunut.
Pyryn eloisan iloisen elon muistelu, saa Meidät kyllä välillä nauramaankin.
Ihania muistoja.
Voi miten surullista. Ihana Otto on poissa elämästänne. Voin vain hieman ymmärtää ja kuvitella tunteitanne. Rakkaasta lemmikistä on niin vaikea luopua.
VastaaPoistaOlet tehnyt valtavan upean, ihanan , koskettavan postauksen, voimaannuttavien kuvien kera.!!
Halauksia teille ja voimia ♥
Otan osaa. Nyt on Otto koirien taivaassa ja kirmailee siellä terveenä ja iloisena.
VastaaPoistaMuistot jäävät tänne elämään ja Oton läsnäolo tuntuu varmasti usein kotipiirissä.
Sen tassujen töminä ja iloinen juoksu, tuntuu kuin se viuhahtaisi mukana kaiken aikaa.
Se lohduttaa.
Myötätunnon halaus ja lämmin osanotto suruusi!
VastaaPoistaAuringonsäteiden pilkahduksia kuitenkin toivotan koko perheelle!
Kirjoituksesi oli koskettava ja minullakin tuli kyyneleet silmiin sitä lukiessa.On niin vaikeaa
VastaaPoistaluopua rakkaasta lemmikistä,jää kaipaus ja ikävä.
Myötätunnon halaus sinulle!
Kiitos teille kaikille teidän ihanan lohduttavista kommenteistanne.
VastaaPoistaMutta elämä jatkuu ja Otto pysyy meidän sydämissämme ikuisesti!
Mutta vielä sitä on niin ikävä ja itkukin vielä tulee monesti, kun sitä ajatteleekin.
Mutta aika auttaa siinä, kipu hellittää..ikävä jää.
Kiitos teille kaikille!
Moi! Nuo lähikuvat kukista olivat upeita! Myöskin E. Salosen blogissa on jo paljon sisältöä! Aiheena yleensä on luonto ja luontokuvaus. Joitakin kirjoitussarjojakin olen jo aloittanut, kuten "Tunnistatko?" ja "Kuvankäsittely luontokuvauksessa". Blogini linkkivalikoima on myös kasvanut paljon! Blogini linkki: http://esalonen.blogspot.fi/.
VastaaPoistaTervetuloa blogiini,
E.Salonen
Aika parantaa sanotaan vaan koville se ottaa. Neljä haukkua olen vienyt viimeiselle matkalle ja koville on ottanut joka kerta. Eläinlääkärin sanat muistan kuin eilisen. Eläimen ei tarvitse kärsiä, mutta meidän ihmisten on kuljettava meille määrätty tie loppuun asti. Voimia ja jaksamisia Oton vanhemmille.
VastaaPoistaKiitos E.Salonen kuvakehuistasi, ja Harry Kalenius, kiitos myös sulle.
VastaaPoistaTiedät jo neljä koiraa viimeiselle matkalle toivottanut, että se on rankkaa joka kerta.Ja kiitos noista eläinlääkärin sanoista, jotka laitoit mulle!
Kauniisti ja tunteella koottu postaus Oton muistolle!
VastaaPoistaHerkisti aika lailla, saman asian kokeneena!
On se, perheenjäsenen menetys ikävää, tietää ken on kokenut. Kun kiintyy ja rakastaa, luopuminen koskettaa ja tekee kipeää. Näinhän se menee ja kuuluukin olla.
VastaaPoistaOn se iso ikävä kun kaveria ei enää ole, otan osaa suruunne.
VastaaPoistaVikki, Rita ja Tia, kiitos kommenteistanne ja ikävähän sitä Otto-herraa onkin, vaikka uusi koirulikin talossa on, mutta ei mikään tuo Ottoa takaisin.
VastaaPoistaJa koirasta tulee kyllä kuin perheenjäsen, ja kun se pois lähtee, sillekohtaa jää tyhjä iso aukko pitkäksi aikaa!
Voihan suru ja syvä raskas huokaus :( Otan osaa. Koiraystävät ovat niin tärkeitä ja rakkaita. Onneksi hyvistä muistoista saa sitten voimaa, kun pahin ikävä hellittää. Ja uusi pikkuriiviö tuo varmasti sinulle piristystä.
VastaaPoistaTämä kesä oli meille myös haikeuden kesä. Meillä jouduttiin lopettamaan koiruli 19.6. siis juhannusviikon alussa. Kova ikävä jäi jäljelle. Osaan siksi samaistua teidän tunnelmiin nyt erittäin hyvin.
VastaaPoistaLuopuminen,suru ja ikävä jota ei voi väistää. Osa johon päättyy antoisa yhteiselo rakkaan lemmikin kanssa. Ihanat muistot jää ja ilo uudesta lemmikistä auttaa muistamaan että elämä jatkuu :) Samanlaiset tunnelmat täälläkin. Minulla kuoli kissa kuukausi sitten silmieni eteen yhtäkkiä. Meni ns suorilta jaloilta, mitään en mahtanut. Iloinen energinen uusi kissani, josta iloitsin ja ilo muuttui sekunneissa suunnattomaan hätään ja suruun. Nyt uusi kissa tulossa jonka tuo uutta elämää ja vahvistaa, että elämä jatkuu. Pois mennyt kissa ei unohdu niinkuin ei unohdu teille rakas Otto koira. Hyvää syksyä teille sinne!
VastaaPoistaRuska, Lezzie ja Tp, kiitos teille myötäelämisestänne surussani.
VastaaPoistaJa teillä itsellännekin on ollut samanlainen tilanne, niin tiedätte varmaan, kuinka raskasta se onkin.
Kiitos teille!