torstai 14. tammikuuta 2010

LUOVA LAUANTAI


KLIKKAA KUVAA
Mulla nyt tälläkertaa tällanen kaihdin.
Mutta siinä on tytär ja äiti kaihtimen takana, ja keskustelevat omista jutuistaan, hymyillen kuitenkin.

Katso lisää haastevastauksia luovanlauantain merkistä klikkaamalla.

tiistai 12. tammikuuta 2010

12 kuvaa 12 photos



Helmikuu

Nyt jouduin ottamaan kuvan pilvisellä päivällä, ja luntakin melkein koko ajan tuli tän päivää.
Mutta otin kuitenkin , kun huomisestakaan ei tiiä, voi olla vielä kurjempi ilma.
Mutta toivotaan, että maaliskuun kuva olisi vähän kirkkaampi ja aurinkoisempi.





Tammikuu
Ja ihanaa, kun tuli kuuraa paljon, mutta muuten on aika pimee kuva, kun aurinkokaan ei näyttäytynyt ja on ollut tosi sumuisia päiviä.
Mun on varmaan joulukuun kuva jotenkin päässyt väliin, ei ei näy siellä kuin muut kuvat, jostain syystä.
Mutta näkyyhän se kuitenkin nyt täällä omilla sivuillani sitten kuitenkin.

Joulukuu

Marraskuu

Lokakuu

Syyskuu

Kaikki kuvat on otettu automaattiasetuksin.

maanantai 11. tammikuuta 2010

KUIN TAIKAA

KLIKKAA KUVIA; NÄET PAREMMIN LINNUT

KUIN TAIKAA
Olisi ollut, kun aamulla heräsin ja kurkkasin ulos!

Kaikki puut ja oksat olivat niinkuin unessa kauniita!

Kaikki olivat kuuran peittämiä, valkoisena aivan.

Kuvasin lintuparvea puussa

Kokeilin lähemmäs tuoda, vaikkei ollutkaan jalkaa.

Mutta onnistuin kuitenkin jonkun kuvan saamaan, niin, että tunnistin linnut.

Eikö olekkin kauniita.

Siellä ne nököttivät vaikka kuinka kauan.

Ja kun häivyin, niin tulivat syömään lintulaudalle.

Talitinttikin toisessa puussa katseli mua, että mitä se nyt on tullut oikein ulos kuvaamaan, ei voi olla totta! Hi!

Meni taas vähän myöhäselle postauksen laitto, kun oltiin naapurissa kyläilemässä,
ja aika vaan meni niin äkkiä.
No, pitää mennä nukkuun nytten, kun huomenna pitäisi herätä aikaisin,
mennään Tampereelle käymään, viedään tyttö mennessämme kotiinsa.
Taitaapa olla aika vaikeeta herätä aikaisin!
Voipi olla niin, ettei mua huomenna täällä näykkään, jos menee pitkälle siellä, niinkuin yleensä !

lauantai 9. tammikuuta 2010

Yykaakoo4

Viikon haasteaihe on:
Siraruksien lukumäärä.



Tässä meitä on kolme sisarta, kaikki niin kauniisti äiti on meidät laittanut kuvaan.
Kaikilla on hienot rusetit päässään!
Kaikilla on äidin tekemät kauniit hameet, kauluksinein ja rusetteineen.
Arvaatte varmaan, kuka on kuka.
Nuorinta sisarta ei vielä olla saatu tänne blogistaniaan, mutta ehkä sitten, kun hän jää pois työelämästä, niin sitten ehkäpä hänkin tänne saapuu! (Toivotaan ainakin!)
?