NYT LÄHDEN KOHTA JUHLIMAAN

Tavataan ensiviikolla, jos kaiki hyvin menee.

Lähetään valmistujaisjuhliin Kuopioon Vehmersalmelle.

Tämän kuvan myötä toivotan kaikille valmistuneille

oikein paljon onnea, elämän tiet on teille auki!

ONNEA!

LAPSEN LAPSENI KANSSA

Oltiin tänään pienellä kuvausreissulla.

KLIKKAA KUVIA

Tässä eka löytömme, eli lupiini jo melkein kukassa!

Kuusen uudet neulaset kauniin värisiä.

Tässä kukka, mitä en tunne,
Mutta kaunis oli kuitenkin.

Asusti joen läheisyydessä.



Tämä otettiin, kun poika sanoi, että ota tosta kuva,
ja hienosti osasi poika kyllä tietääkkin, että mikä on kaunista.
Tämä on siis veden alta, tämä kuva, siellä on ilmakuplia, ja aurinko paistaa toisiin paikkoihin kirkkaaana, kuin kulta!

Kannattaa klikata!


Onkohan tämä nyt sitten metsämansikan kukka vai ei?
Meen sekaisin kohta näitten kukkien kaa,
kun kamera pullistelee, ja konekkin kohta, kukkia kukkia kukkia vaan!




Tässä jokimaisemaa matkamme varrelta.




.
JÄRVIKORTE
Järvikorte on yleinen kasvi rantojen matalassa vedessä ja soilla. Keväällä järvikorteen latvassa on punaisia tai kellanruskeita tähkiä. Järvikorte on piisamin ja hirven vakioruokaa ja ennen sitä korjattiin myös karjan rehuksi







Aho-orvokki ja metsäorvokki
ovat lähilajeja, jotka muistuttuvat paljon toisiaan. Niiden erottaminen toisistaan voi olla vaikeaa varsinkin kun ne voivat myös risteytyä keskenään. Aho-orvokin yleinen muoto on kuitenkin helposti tunnistettavissa lehdistään, jotka ovat pitkiä ja suippoja, kun metsäorvokin lehdet ovat lähinnä munuaisenmuotoisia.


Tässä niitä oli enemmänkin, ihan sinisenä toisissa paikoin.

Tämä kukka on mulle arvotus, että mikä on.

Olen tällasta monesti katellut, mutta nytkin kun hain netistä, niin en löytänyt samanlaista.

Ehkä hain väärästä paikkaa, kun kasvoi joen rannalla, niin hain rantakukista ja kasveista.

Mutta olen aina tästä kukasta pitänyt, mun mielestä se on kaunis, nyt nuppunakin vasta.

Pian aukee tämäkin nuppu!

Jos joku tietää tämän kukan nimen, niin kiva juttu!

VÄRIKOLLAASI

Tällä viikolla on värinä viininpunainen.

Omassani taitaa löytyä vähän kaikkea punaisen ja pinkin välillä,

mutta toivon kuitenkin, että löydätte edes vähän sitä viininpunaista!

Klikkaa värikollaasia, niin löytyy enemmän viininpunaista.

TUOMIPIHLAJA NUPPUNA JA KUKKANA

Melkein pari viikkoa sitten vasta tulivat ensimmäiset nuput Tuomipihlajaani.

Niitä seurailin , muitten kasvien lomassa.

Pikkuhiljaa kukka alkoi aueta

Mutta kylmistä säästä johtuen, ei niin heti auennutkaan.

Piti pitkään nuput piilossa, lämpimässä,

suojassa!

Nuput odottivat ja odottivat,

että koska he voisivat kauneutensa näyttää.

Sitten pikkuhiljaa aurinko alkoi lämmittää nuppuja,

ja muutakin luontoa.
Vihreyttä alkoi tuilla puihin ja pensaisiin.


Nuput olivat vielä varuillaan.

Uskaltaakohan aueta, vai ei.

Muttakun aurinko alkoi paistaa, ja lämmittää, niin nuput eivät enää aristelleet,

vaan antoivat luonnon näyttää heidän kauneutensa!

Kukat ovat auenneet kokonaan, ja ovat niin kauniita!

Jokaikinen kukka pitkässä oksassa

yhtä kauniita kaikki!

Joka ikininen kukka,

Luonnon antamia lahjoja meille!

MUISTOJA ISÄSTÄNI

Tämä kivikko kasvi on tullut mun kotooni, eli isän istuttamia joskus aikoinaan.

Nämä on oikeestaan isästäni muistoja!

Silloin kun lapsi kuitenkin vielä olin, muutettin uuteen kotiimme, niin isä teki sinne kauniin puutarhan!

Kukat on kauniita, ja sen isä tiesikin, jo tätä valitessaan.

Meiän isä oli sellanen puutarhaihminen oikein,
siellä hän vietti kaiken vapaaaikansa.
Talvet katselivat äidin kanssa, tilauslehtiä, mistä sai tilata uusia kukkien sipuleita.
Isä varsinkin oli innoissaan!

Niitä sipuleita sitten esikasvattelivat, ja sitten taas puutarhaan istutteli. Ja puutarha olikin sitten tosi kaunis!
Kurja vaan, kun mulla ei varmaan niin ole pelkästään puutarhasta otettuja kuvia, kun eihän silloin, kun mäkin ihan nuori olin, niin mistään ymmärtänyt jostain puutarhasta kuvaa ottaa kunnollista.
Mutta pitää noita vanhoja valokuvia vielä mennä läpi, jos vaikka jotain löytäisi.

Isä teki sinne sellasen vesilammikonkin , minne sitten vesikasveja istutteli, muistan vielä, kun uimalla sukellettiin sinne lampeen lumpeenkukkia ja rentukoitakin.
Sitten isä ja äiti vielä ostivatkin sinne joukkoon jotain kauniita vesikasveja.
Ja se lammikko oli kaunis, isä piti siittä huolen, että yhtään rikkaruohoa ei sinne sopinut!

Tämäkin kasvoi siinä lammen vierellä!



Puutarhassa olikin kauniita kasveja, haettiin oikein sellaselta paikalta, missä osattiin neuvoa kaikki kasvit ja lajit, että mikä mihinkin sopii, ja miten pitää kasvattaa.
Ne asiat olivat isälle ja äidille silloin tosi tärkeitä asioita, varsinkin isälle.

Mutta kauaa ei isä kuitenkaan saanut puutarhaansa pitää,
sillä häneen iski se kamala tauti, eli syöpä!
Sitä muutamia vuosia sairasteli ja hoidoissa kävi,
ja leikattiin toinen keuhkokin pois.
Ei ollut tupakasta, vaan työpaikalta oli saanut syöpää aiheuttavaa ainetta sisuksiinsa,
eli jotain myrkkyä.
Mutta koskaan ei mitään korvauksia sieltä saanut,
eikä osattu silloin edes hakea,
suru meidät silloin valtasi kaikki.
Eikä isän kuoleman jälkeen millään sellasella enää ollut mitään merkitystäkään enää,
isää ei rahalla takaisin saatu,
eli jätettiin koko asia siihen.






Muistan ikuisesti isän viimeisen lähdön kotoaan pois.
Olin keskimmäisen poikani kanssa silloin käymässä kotona, kun isä aamulla lähti Turkuun hoitoihin.
Muistan ikuisesti, kun isä sanoi mulle, että hän ei enää takaisin tule, että katso hänen kättään.
Katsoin, ja se oli möttejä täynnä!
Eli syöpää oli joka paikassa silloin sitten jo.
Mutta nuori kun olin, en sittenkään halunnut sitä uskoa, että isä kuolisi, ei ei ei hän kuole!





Ja vielä viimeseen asti uskoin, ettei isä kuole!
Se oli meille raskasta aikaa kaikille, kun isä sairasti vakavasti. Me käytiin monta aikaa päivittäin, Turussa, eli melkein puolentoista tunnin ajo sinne aina, talvi kun oli. Ja sitten taas takaisin.
Sitten monennenko kerran käynnin jälkeen, isä vaan hiipui pois, isä kuoli!

Mitä oli meidän kaikkien vaikea käsittää kaikesta huolimatta, ettei isä enää tulee kotiin!
Että isä nyt menee sinne Niemenmäkeen, mitä niin monta kertaa mullekkin jutteli, ettei hän enää kauaa elä, mutta nuori kun olin, en ymmärtänyt, tai en halunnut uskoa koko asiaa!!
Mun olisi pitänyt isänkin kanssa osata jutella kuolemasta, ja siittä kaikesta, mitä isä tunsi.
Hänellä oli varmaan kamala pelko ja suru, että joutuu meidät jättämään.
Ja yksin kuolema jo tuottaa monelle pelkoa!
Isä oli vasta 57 vuotias, kun hän kuoli!
Mutta Isä kuoli pois, ja ikävä on vieläkin!
Onneksi sain olla isän vierellä, kun hän lähti pois, lähti rauhallisesti, ilman kipuja.
Vain huokaus, ja isä oli pois!
Isä oli mun ikäinen kun kesäkuussa täytän sen 57!
Ja mulla edelleen on niin ikävä isää joskus, että itku tulee väkisinkin!
Muistan vaan siittä ajasta, kun lähettiin pois sieltä niin pyörryin varmaan hissiin, tai en ainakaan muista siittä mitään, kaikki oli kauheeta,, kaikki oli sellasta, ettei sitä voinut uskoa, kaikki olisi olllut kuin unta vaan!
Kunhan se olisikin ollut unta vaan!
Mutta useesti tuntuu, että isän kukatkin itkee, kun sataa vettä!

Niilläkin on isää ikävä!

PAJUTÖITÄ

Tyttöni kävi tällasella Pajutilalla anoppinsa kanssa.

Ja siellä näyttikin olevan aivan ihania juttuja,

Tyttö oli ottanut kuvia kännyllään, ja laitoin tänne teiänkin ihailtavaksenne kaikkea, mitä pajusta voi aikaan saada.

Laitoin linkin sinne, ( paina Pajutilalla sanaa) jos joku tykkää käydä siellä.

Tyttö kertoi, että siellä oli vaikka mitä!

Koreja, koristeesineitä, pihalle, sisälle, kukkaruukkuja ym.ym, ym.

Ja kyllä ihmetellä täytyykin, mitä kaikkea pajusta voi tehä.

Siellä näkyy olevan Uunan sukulaisiakin!

Mielenkiintoinen paikka!

PÖRRÖMÖNKIÄISET SUOLLA

Tänään oltiin miehen kaa kolmen tunnin reissulla suolla, ja suo järvellä.

Ei olla sitä reittiä ennen mentykään.

Ja katsokaapa, mä voitin pelkoni!

Uskalsin kuvata sisiliskon!

Välillä se meni lankkujen alle, mutta hetken päästä tuli takaisin.

Mutta se taisikin olla toinen, kun oli tummempikin.

Kuvaamisen jälkeen kyllä piti saappaatkin tyhjentää varmuuden vuoksi.

Pitkospuilta löytyi tällanen karvapallerokin.

Ensin katsottiin, että on kuollut, mutta kyllä se liikkui kuitenkin.




Venutteli koipiaan.

Olikohan sillä päivävoimistelut meneillään.

Otin nämä kuvat ja paljon muitakin, laitan niitä sitten myöhemmin lisää.

Kamera pullisteli, kun tulin kotiin.

Tuntuu siltä, etten millään ehdi teille kaikkea laittaa, mitä haluaisin.

Mutta voihan niitä sitten pitkän talven aikana laittaa vaikka talven piristykseksi kesäkuviakin välillä.

24.05.-09 KUKKAMAANI-SARJA

Viikko meni taas, kuin olisi juossut joka päivä.

Kukkamaani on tällä hetkellä veten puutteessa, saisi enemmän sataa.

SADE

Ihmeellinen luonto,

veden välke

Lehden värinä

joita tuuli ravistaa.

On kuin sielu rauhan sais,
luonnossa kun kävelen.
Pisarat lehdillä loistavet kauneuttaan.




Luoja antanut on kaiken tämän,
joka ikisen pisaran!
Kiitos Luojalle!