lauantai 2. toukokuuta 2009

SURULLISTA VAPUN JÄLKEEN

Huomattiin Vapunpäivänä tällanen pikkunen oravanpoikanen ihan yksinään.
Ei oikein osannut edes pelätäkkään.
Istui puussa ainakin tunnin.
Sitten kyllä lähti hitaasti pomppien pois, toivoin, että menisi kotiinsa.
Olikohan pudonnut pesästään, tai eksynyt vanhemmistaan.
Sillä tämä oli sellanen pieneen nyrkkiin menevä kirppu vielä, niin pieni häntäkin.
Meillä on ollut oravan poikaset joskus tossa samassa puussa, ja tiedän, ettei noin pienenä vielä orava äiti päästä lapsiaan minnekkään.
Vähäksi aikaa silloinkin saivat tulla pihalle pöntöstä oksille leikkimään, mutta maahan ei missään tapauksessa, ja olivat paljon isompia kuin tämä.
Tämän paikka olisi ollut vielä äidin lämpimässä sylissä ja imemässä maitoa.

Mutta joistain syystä tämä pikkuinen kirppu olikin meidän vaahterassa.

Pelkäsi varmaan, ei oikein tiennyt tästä maailmasta vielä yhtään mitään.

Pelkäsi putoavansa puustakin.



Ihmetteli vaan kaikkee


Tässä asennossa oli pitkään puussa kiinni.



Melkein nukkuikin siinä, ressukalla oli varmaan päiväunien aikakin jo mennyt ohi.


Sitten varmaan nälkä alkoi tulla, ja kokeili taitojaan, miten päästä alas puusta.
Ja pääsihän se lopulta.
Tuli vielä meiän linturuokinta paikallekkin illemmalla, ja naurutti, kun katselin sitä ikkunasta. Koitti hypätä rapulle, mikä noin alle 10 centtiä korkea, ja reppana putosi pepulleen, kun ei pystynytkään hyppään niin korkealle.
Mietittiin jo, että miten se saataisiin kiinni, ja syötettäisiin sitä sitten, mutta olisi kuitenkin pois vaaroista, mitä ulkona on paljon noin pienelle.
Mutta sitten mietittiin sitäkin, että jos liikaa kesyyntyy, kun on noin pieni, niin jää sitten kuitenkin kissojen ja harakoitten ja variksien suuhun., kun ei osaa pelätä.
Eikä reppana osannutkaan lainkaan pelätä.
Seuraava päivä koitti, ja juteltiin, ettei ole näkynyt oravanpoikasta vielä, että kyllä on joutunut harakan suihin!
Mutta ei kauaa kulunut, kun pomppi jo nurkan takaa pieneen mäntyyn.
Siellä on aina jotain pullanmuruja linnuille.
Mies sitä ikkunasta katteli, ja samasaa huomasi kissan, ja lähti viivana ulos! Koitti ajaa kissan pois, kissa lähtikin, mutta orava oli jo sillä suussaan, mikä hädässään huusi!!
Mä juoksin talon taakse, ajattelin, että otan sen kissan ryökäleen kiinni, mutta ei auttanut, se oli mennyt jo aidan toiselle puolelle ja kotiinsa tai jonnekkin... ja pikuinen kurrenpoikanen oli varmaan jo kuollut!
Niin loppui pienen kurren poikasen elämä lyhyeen.
Itku tuli.









15 kommenttia:

  1. Kaikki vauavt ovat suloisia :)

    VastaaPoista
  2. Suloinen kurrevauva. Ikävä, että joutui katin kynsiin.

    VastaaPoista
  3. Varmasti kissalla olis ollu muutakin syömistä.mutta luonnonlaki on joskus julma.

    VastaaPoista
  4. Voi miten surullinen juttu, mutta toisaaltaa ehkä siinä säästy monta pikkulinnun poikasta.

    VastaaPoista
  5. Surullinen kohtalo pikku kurrella..
    joidenkin tehtävänä on elää toiselle ruuaksi.. Ihmeellinen luonnonlaki...

    VastaaPoista
  6. Voi miten surullista :-(
    Kun alkaa jotain pientä ja avutonta seurata, kiintyy heti. Ja auttaisi niin mielellään. Mutta ei ole helppoa ottaa oravaa lemmikiksi. Ei sitä voi sitten hylätä, kun kasvaa vähän isommaksi. Olikohan kissa napannut emon jo aikaisemmin, kun niin samalle paikalle tiesi tulla?
    Kovaa on luonto joskus, nyyh.

    VastaaPoista
  7. Oikein pahaa teki kun luin kirjoituksesi, täällä noita kissoja kanssa vapaana kulkee, siksi en ala kesyttämään kurreja. Meillä kissa oli aikoinaan remmissä kiini.

    VastaaPoista
  8. Voi pikkuista. Se on luonnon laki, sanottiin minulle joskus samantapaisessa tilanteessa.
    Olisiko se silti kyennyt selviytymään yksin?

    VastaaPoista
  9. Olipa surullinen juttu. Luonto on julma.

    VastaaPoista
  10. Selma:
    Niin on, vaikka olisi mikä, niin aina on suloisen näkösiä, ainakin melkein kaikki!
    Unelma:
    Se oli kyllä nätti ja surullista, kun niin kävi!
    Hellevi:
    Niin, kissahan saa kotona ruokaa, mutta luonnonlakihan on julma!
    Amalia:
    Niin, sekin on kyllä totta!
    mummo:
    Niin se taitaa olla niinkin, julmaa.
    Uuna:
    Sitä mekin mietittiin, että ehkä emo on kuollut, kun noin pieniä emo ei vielä päästä puusta pois lainkaan.
    Ja kun ei osannut yhtään pelätä ja varoa.
    Se oli niin pienen kokoinenkin, että sen kokoisia emo vielä kantaa suussaan, kun vaihtaa paikkaa!
    tia:
    Se on totta, kissoja on paljon vapaana juoksentelemassa. Ja jos orava on kesy, niin helposti jää kissan suuhun.
    Kaanon:
    Jos ei olisi mitään kissoja ja muita senkaltaisia vaaroja, olisi ehkä selvitynyt hengissä, muttakun niitä aina on, niin se oli vain ajan kysymys, kun kuoli ja joutui kissan ruuaksi!
    Zilga:
    Luonnon laki on julma!

    VastaaPoista
  11. Olipa ihanan suloinen oravanpoika! Kurjaa kun joutui kissan suuhun, surullista.

    VastaaPoista
  12. Voi ihme miten surullinen oli pikku kurren loppu :(

    VastaaPoista
  13. Voi pientä raukkaa, sulonen kuin mikä ja vauva vielä :( ihan sydämeen sattuu (myönnän että tirautin itkun kun on noin hyvät kuvatkin suloisesta oravan poikasesta)...siitäkin huolimatta että on luonnonlaki...
    Se on kaksipiippuinen juttu tuo vapaana liikkuvat kissat; tämä mainittu on yksi niistä negatiivisista seuraruksista mutta plussana siitä on jyrsijöiden hävittäminen.

    VastaaPoista
  14. vielä...PLIIIS! Eihän enää näin surullisia eihän?

    VastaaPoista
  15. savisuti:
    Älä muuta sano, se oli niin surullista.
    Sisko:
    Se oli niin surullinen,ja se reppana vasta elämän teitä oli alkamassa, eikä mitään vaaroista tiennyt!
    tp:
    Se oli kyllä ihan vauva, sellanen vasta, kun emo ei noin pientä vielä pahemmin edes pesästä pois päästä. Joskus pikkasen oksille jaloitteleen ja opettelemaan kiipeämistä.
    Meillä oli joskus oravan poikaset tossa meiän pihavaahterassa, enkä koskaan noin pienenä niitä nähnyt edes oksilla.
    Sitten vasta isompana, kun menivät jo kuin mitkäkin veitikat lujaa.
    Niin, syöväthän kissat myyriä pelloilta ja puutarhoistakin, mikä on hyvä asia, vaikka nekin on pienenä suloisia.
    Mä oon sitä mieltä, ettei ketään saisi tappaa!
    Mutta toivottavasti ei tuu enää näin surullista!

    VastaaPoista