maanantai 25. tammikuuta 2010

KUVAHAASTE


Kuvahaaste

Tuuluskalta ja Pehmyt piirto blogista tuli minulle haaste, joka kuuluu näin:

1. Avaa neljäs kansio jossa säilytät valokuviasi
2. Valitse neljäs kuva kansiostasi ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.

Otan haasteen vastaan ja ryhdyn siinä pyydettyihin toimenpiteisiin:

Tämä nyt oikeestikkin sattui olemaan neljännessä kansiossani ja neljäs kuva tällä kertaa. (allaoleva)
Ensin ajattelin vaihtaa kuvan, mutta ajattelin, että menköön. Mutta siksi laitan ton ylllä olevan kuvan vielä, että vähän paljastuu jotain, mistä lumisuihku on peräisin.


Eli, sattui kuvaksi tämän vuoden talvikuva.
Oli tullut tosi paljon lunta, niin mies otti linkon ja niin se lumi tuprusi piipusta pihalle!
Olisinpa ollut lapsi, niin sinne olisin mennyt lumituiskun alle! (olisin voinut silti mennä, miksen vaan mennyt? En varmaan uskaltanut! )
Laitoinkin toisenkin kuvan, että näätte, mistä se tuisku tulee.

Kuva on ihan meidän pihasta, missä mies lumitöitään tekee.


Sitten on mietittävä, kenet haastaisin mukaan sellasen, ettei ole vielä haaste hänelle käynyt jo ennestään.
No sitten tehdään toisen kerran, tai sitten ei.
Haastanpa vaikkapa:
Uunan, Zilgan, Johannan ja Laps Suomen
Toivottavasti ehditte tai muuten viittitte ottaa haasteen vastaan.

16 kommenttia:

  1. Kiitoksia haasteesta. Täytyy tässä etsiä se neljäs kuva, kuhan ennätän. Olen tässsä yrittänyt uudelleen järjestää kuviani joten osa kuvista on ihan irrallaan ja albumit sikinsokin kaapissa jotta mikä niistä sitten oikeesti mahtaa olla se neljäs?:-)

    VastaaPoista
  2. Eipä olis tuosta alakuvasta arvannut jos et olisi selittänyt, että mistä noin tuulee ja tuiskuaa!

    VastaaPoista
  3. Hyvä kun laitoit myös ensimmäisen kuvan, muuten olisin luullut, että olet käynyt jossain laskettelemassa ja lunta on tykitetty mäkeen.
    Tänä vuonna ei kai missään ole tarvinnut lunta tehdä, mutta silloin kun itse kävin laskettelemassa täällä lounaassa tykitettiin usein tekolunta mäkeen.
    Näillä polvilla ei enää lasketella, mutta haasteeseen kykenen vastaamaan ja mielenkiinnolla sen teenkin, joten KIITOS haasteesta :-)

    VastaaPoista
  4. Aika suihke siiä käy. Ja pärinä:)

    VastaaPoista
  5. Sopii niin kuin nenä päähän nyt tähän aikaan.
    Olisipa ollutkin hauskaa sukeltaa tuonne lumisuihkuun = )
    Hyvät löydöt arkistosta.

    VastaaPoista
  6. Lumi pöllyää ahkeran luminaisen kolan suihkeessa.
    Kaunista jälkeä on tulossa.

    VastaaPoista
  7. Hauska kuva sinulle sattuikin. Komeasti pöllyää!

    VastaaPoista
  8. Kiitos Harakka haasteesta. Katson mikä kuva sattuu.

    VastaaPoista
  9. rauni:
    Kiva, kun otat haasteen vastaan.
    Tuuluska:
    No sitä ajattelinkin, ja siksi laitoin ton toisenkin kuvan.
    Uuna:
    No, en mäkään kyllä pystyisi enää mäkee laskemaan, en varmaan edes pulkalla, olis siinä takapuoli hellänä! Kiva, kun otit haasteen vastaan.
    hannele: kiitos.
    isopeikko:
    Kyllä siinä lumi lentää joskus pitkällekkin, kerran naapurikin sai osansa, muttei onneks suuttunutt,sai meinaan niskaansa lumet!
    Taru:
    Lapsena aina tehtin niin, kun aura meni tiellä, niin sinne lumisuihkuun vaan kiireellä, onneks ketään ei saanut kivee päähänsä.
    Arleena:
    Ei ole luminainen vaan on lumimies, hi!
    Anskukka:
    Pöllyää ja suhina vaan kuuluu!
    Zilga:
    Kiitos sulle, kun otit haasteen vastaan.

    VastaaPoista
  10. Harakka, Johanna ilmottautuu ottamaan haasteen vastaan, kunhan kerkii valokuvakansiolle :) Kivaa!

    VastaaPoista
  11. Mari: ja ota sinäkin se, jos tykkäät,saa ottaa..
    Johanna:
    Kiitos Johanna, ei mitään hätää, rauhassa vaan ootellaan sitten sulta postia kansiopostia!

    VastaaPoista
  12. Sattui mukavasti ajankohtainen kuva!

    VastaaPoista
  13. Paljon on nyt lunta, riittää miehille puuhaa ja hiihtämäänkin pääsevät.

    VastaaPoista
  14. Aimarii ja flora:
    Kiitos teille molemmille!

    VastaaPoista