perjantai 23. maaliskuuta 2012

ALTA PALJASTUU KAUNISTA

  Klikkaa taas kuvia yks ja kask kertaa, niin näät vieläkin paremmin!

 Nyt on maaliskuun 23 päivä ja alkuviikolla kuvasin näin kurjan näköistä...
Oli ihmeellistä seittiä...vähän joka paikassa maassa.

 Kuolleita kuivuneita ja jo osaksi hävinneitä, maatuneitakin  lehtiä.
Vaikka nämäkin olivat jostain syystä kauniita, kun niitä tarpeeksi  läheltä katsoi.
Mutta pikkuhiljaa sieltä seitin alta alkoikin jotain puskea läpi!
Se oli ihmeellistä!
 Nyt siellä näkyy tällaisia,
 narsissien alkuja jo paljon!
 Ja muitakin ihmeellisiä sipuleita ja uusia alkuja!
 Nämä on mun maanpeittokasvejani.
 jotka jo niin kauniisti koristaakin maata.
 Ovat kuin punaisia pikkuisia ruusuja.
 En lakkaa näitä varmaan koskaan ihailemasta,
 juuri tässa vaiheessa
 kun ovat.
 Sillä vaikka ovat vasta juuri alkaneet kasvaa ja voimistua talven jälkeen,
 niin ovatkin jo, kuin olisivat ruusumerta,
 isoa ruusumerta kaikki.
Kauniin punaisia, varsinkin, kun näin läheltä katsoo, ja kun muut kasvit vielä jatkavat horrostaan.



 Siellä joukossa kasvaa mansikkakin...mansikanlehti...
 joka nyt jo vihreenä siellä mukana loistaa aurinkoa vasten.
 Tätä olikin sitten ihan pakko
 kuvata muutama ainaskin.
Ja kun illalla saunaan menin, niin mikäs siellä mua odottikin pukuhuoneessa, tämä ihanuus!
Nokkosperhonen ikkunalla.
Vein sille sokerinpalan, jonka kastelin vedellä. Koska perhosta en vielä malttanut ulos päästää,  yöllä vielä on tosi kylmä ja pakkastakin vielä. ei se pikkunen siellä vielä hengissä säilyisi.
Toivon, että mun sokerini pitää sen hengissä siihen asti, kunnes voin sen laskea ulos vapauteen.

52 kommenttia:

  1. Pienessä on suuri ilo.

    Seitti kuin pitsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on. Ja seitti on kyllä kuin pitsiä olisi, sellasta oikein ohuen, ohuesta langasta virkattua.
      Muttei kyllä onnistuisi multa, hi!

      Poista
  2. Toinen toistaan kauniimpia kuvia! Tämä on vuoden parasta aikaa, luonto alkaa herätä kevääseen :) Tarvitaan vain sinä ja kamerasi, jotta sen kaiken huomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että nyt on vuoden parasta aikaa ja luonnossa tapahtuu paljon pienellä aikaa.
      Mutta sinä jos kukaan senkin asian kuvaa tosi hyvin!

      Poista
  3. Onpa kaunista ja kevät pitkällä. Sipulikukatkin noin isolla alulla. Maksaruoho kuin ruusu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksaruohohan se olikin, kiitos, kun sanoit.
      Mä en vaan ikinä muista nimiä!
      Ja äkkiä ne alkoivat sieltä nousta, ne sipulikukat. Nämä ovat narsisseita. Mutta pääsiäiseksi eivät kuitenkaan vielä ehdi kukkia, on senverran vielä kylmää.

      Poista
  4. Oikein hienoja kuvia Harakka.<333

    Mukavaa viikonloppua sinulle;))

    VastaaPoista
  5. Elämän synty, se on ihmeellinen asia, joka kevät toistuu sama asia. Syksyllä kuollaan, keväällä synnytään, luonnon kiertokulkua ja kaunista sellaista, kuten sarjasi hyvin sen kertoo. Ihmettelen vain, kun teillä ollaan jo noin pitkällä ja meillä on vielä paksut kinokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeellistä on kyllä luonnonkiertokulku.
      Mutta kyllä meilläkin vielä on lumikinoksia, pelloilla näkyy jo mustaa.
      Meillä tossa takapihalla on lämmin paikka, niin siittä on paljo sulanut.

      Poista
  6. Sinulla on kyky. Näet rujossakin kauneutta. Niin suloinen ruusumeri. Istuin ja ihastelin aamutuimaan kauniita, herkkiä kuviasi.
    Kiitos harakka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tykkäsit ruusuistani, oli sulle kiva aamunavaus sitten.Kiitos itsellesi!

      Poista
  7. Ihania ovat jo maksaruohosi ja narsissit, meillä vielä isot kukkamaat lumen alla vain nuo päätyssä olevat krookuskset nostavat päätään ja mehikasvit on pilpuuntunut myyrien suuhun, yksikin alua ihan kokonaan, no, kevään ihme niihinkin varmaan uutta eloa silti antaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täälläkin vielä on iso kukkamaani ihan lumen peitossa, tossa vaan on niin lämmin paikka, missä mun narsissini kasvaa, että ovat innostuneet ja myös toi maksaruohoni.
      Kurja, kun myyrät tekevät pahojaan talven aikana ja niistä on vaikea päästä eroonkaan.Toivotaan, että innostuvat kuitenkin vielä kasvamaan kesän aikana.

      Poista
  8. Siellä jo noin kasvua pukkaa ja täällä on vielä maa tukevasti lumen peitossa. Noita ensimmäisiä elämän alkuja katsastelee heti, kun vähänkin pälveä näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä se onkin, heti kun pikkasen näkyy jotain vihreetä, niin äkkiä kamera!
      Lunta riittää vielä täälläkin silti, hi!

      Poista
  9. Kolme ensimmäistä kuvaa olisi oivaa materiaalia Elegialle :-D Mutta sinulle myös, kohta nähdään varmaan kummituskollaaseja.
    Sarjasi on kuin kevät, harson alta alkaa paljastua kaikkea kaunista. Maksaruohoja ja muita peitekasveja itsekin ihailen. Ne nostavat ruusukkeensa niin terhakkaasti heti kun lumi on lähtenyt. Kevät on hienoa ja mielenkiintoista seurata, mitä luonnosta herää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ne kolme ekaa olikin sellasia kuvia, kun ensin meinasin tehdäkkin jonkinlaisen sadun niistä, mutta sitten mielikuvitus loppuikin kesken.hi!
      Toi maksaruoho on kyllä ihme kukka, kun heti alkaa näyttään siltä, kuin kukkisi.
      Se onkin tossa vaiheessa kaikkein kauneimmillaan.Sen kukkahan ei oo oikein kauneimpia kukkia.
      Vaikka kerran kuvasin sitä ihan läheltä, niin jopas muuttuikin kauniiksi!

      Poista
  10. Keväällä maasta paljastuu kaikkea ihmeellistä ja yllättävää, hämähäkki myös tehnyt syöttejä. Sieltä mullan alta sitten vihreää taimistoa alkaa nousta. Perhonenkin halusi tulla sun kanssa saunaan. Kiva kun hoidit sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan noi seitit hämiksen seittejä, ehkä onkin.
      Sitä mietein, että mitähän ovat, mutta ovatkin varmaan sitten niitä.
      Se perhonen on ollut koko talven meillä alakerrassa. Nukkunut vaan, mutta nyt saunan lämmittyä heräsi varmaan ja olisi halunnut ulos vapauteen,mutten vielä uskalla sitä sinne kylmyyteen päästää.

      Poista
  11. Tuli ihana tunne näitä katsoessa, että on itse pikku päästäisenä tuolla kasvillisuuden seassa kulkemassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisi kyllä mielenkiintoista joskus kulkea pikkusena tuolla maankamaralla ja katsella kaikkea suurena.
      Mutta kyllä vois alkaa pelottaankin, mitä jos kissa tulisi??

      Poista
  12. Kasvu on hyvällä alulla, kesä tulee ei voi mitään.

    Noista seiteistä tulee mieleeni, ettei vaan ole jonkun toukan kutomaa.
    En mene vannomaan, asiantuntija kun en ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kesä sieltä tulee, ja aika piankin!
      Sitä mäkin mietein, että vois olla toukkienkin kutomaa...vaikee sanoa.

      Poista
  13. Kiitos Harakka kun olet taas antaunut luontoon kontalleen, taidat olla melkoinen tirkistelijä jo lapsesta alkaen :)
    Punaiset ruusut ne kelpais syötäväksi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, siinä olet oikeassa, että pienstä asti olen luonnossa kulkenut, välillä polvillaan ja maatenkin, hi!
      Mutta nyt näin aikuisenakin, kuljen siellä melkein polvillani ja välillä kyllä ihan maatekkin meen, hi!
      Eli oon kurainen, kuin pikkuipanat ulkoa tullessaan,hi!
      Mahtaakohan ne olla syötäviä, älä vaan mee syömään, ennenkuin otat selvää, että onko vaikka myrkyllisiä! Hi!

      Poista
  14. Hei Harakka, kiitos kirjautumisestasi blogini lukijaksi :) Tulin katselemaan blogiasi, ja aika paljon samat mielenkiinnot meillä näyttäisi olevan, jopa samanlaisia kuvauskohteita, en vain ole laittanut niitä blogiini, paitsi kerran nuo torvijäkälät :) Kirjaudunkin tänne kuviesi katsojaksi. Teillä näkyy kevät jo noin paljon, on meiltäkin nyt viime päivinä lumet vähentyneet ja monenlaista roskaa ja moskaa on tullut näkyviin. Mukavaa kevään jatkoa ja etenemistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin saman käydessäni blogissasi, siellä oli paljon kauniita luontokuvia.
      Ja kiitos kirjautumisestasi, ilo on saada sut lukijakseni.
      Kyllä täälläkin vielä on lunta paljon, seinän vierustat vaan ovat lämpimiä ja lumet siittä lähteneet.

      Poista
  15. Nyt alkaa se aika kun ollaan nenä maassa tutkimassa mitä sieltä tulla putkahtaa esille ;-) Hieno perhonen ja kiva kun laitoit evästä. Hyvää viikonloppua sinulle ja nautitaan kevätlintujen viserryksistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sano sitä, ja kyllä sieltä alkaakin putkahdella vaikka mitä taas hetken päästä.Hieno onkin seurailla.
      Hyvää viikonloppua sullekkin, ja lintujen laulua on aina kiva kuunnella. Nyt niitäkin alkaa aina enemmän ja enemmän kuulumaankin!

      Poista
  16. Todellinen kevätpostaus. Ihmettelen, miten pitkällä siellä ollaan jo keväimessä. Lunta ei näy ja eilen näin uutisista, että Rymättylässä istutettiin varhaisperunaa. Minä linkosin lumia pihasta ja kelkkailin lammelle pilkkimään. Ensimmäistäkään pälvipaikkaa ei vielä näy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä mäkin ihmettelin, että siellä Rymättylässä oltiin jo perunaa maahan laitettu!
      Ei täällä sentään niin vähää lunta ole, tossa seinustalta vaan on lumet sulaneet jo pois, kun on lämmin paikka.
      Kyllä täällä vielä lunta on, mutta vähentyneet jo tosi paljon ja pälvipaikkojakin jo paljon.
      Sielläpäin taitaa kyllä olla vielä ihan talvi, mutta kyllä se kesä sinnekkin tulee, vaikkakin vähän viiveellä,hi!

      Poista
  17. On se niin mukavaa, kun kaikki alkaa taas heräämään talviunestaan. Perhonen olisi vielä voinut nukkua, mutta ehkä se tykää siitä sokerista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on peikko kyllä ihanaa, kun kaikki herää eloon talven jälkeen.
      Mutta perhonen olisi kyllä munkin mielestäni saanut nukkua ainakin pari-kolme viikkoa vielä.
      Mutta toivon, että tykkää siittä sokerista ja pysyis sillä nyt hengissä, siellä se on nytkin vielä ikkunalla. Käyn aina välillä sitä kurkkaamassa...

      Poista
  18. Uskomatonta, perhonen!!
    Kerro, miten sen kävi..
    Ihania, voimauttavia kuvia sinulle jälleen Harkka! Kiitos ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, se on edelleen siellä ikkunalla, en tiiä, onko syönyt, juonut, siittä sokeripalasesta vielä, mutta kerron myöhemmin, miten sen on käynyt.
      Kiitos sulle !

      Poista
  19. Voi sentäs, minun koneeninäyttää vain sinisiä laattoja. Tulen uudelleen.

    VastaaPoista
  20. Vastaukset
    1. Se näyttää ihan siltä, kuin lentäisi,mutta on silti vielä maassa kiinni.
      En tiiä, miks ne noin tekevätkin, työntyvät maasta ylöspäin.
      Nää ei ookkaan narsissin sipuleita vaan jonkun muun kukan.

      Poista
  21. Uutta elämää! Jihuu! Se tulee kuin tuleekin. Pitäisiköhän mennä käymään ulkona... ;) Tämä setti antaa toivoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle ja tulee se sieltä ihan taatusti!
      Kannattaa mennä ulos Lepis!
      Siellä täytyy oikein nuuhkia kevään tuoksua !

      Poista
  22. Olet taas löytänyt jo vaikka mitä kevään edistymisen merkkejä. Ihana setti noita pikkuruisia punaisia "ruusuja". Perhonen on kaunis ja kaksi ihan ekaa kuvaa salaperäisen upeita. Mukavaa uuden viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään myös näistä "ruusuista".Ne ovat tossa talomme seinustan läheisyydessä, niin ovat lämpimässä paikassa, mutta sä olit löytänyt jo leskenlehdenkin!

      Poista
  23. Voi että! Uskomattomia kuvia. Vaikka on vielä lunta ja jäätä, perhonenkin jo herännyt?
    Kuule, älä säikähdä jos Annan tuvassa on hävinnyt kommentit:-( Työtapaturma minulle,eikä saanut palautettua. Opin että kaikkia nappuloita ei kannata "kokeilla" jos ei tiedä. Nyt pitäisi kommentoinnin olevan ilman niitä hirviöitä..sano jos on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuvakehuista ja älä välitä, multa häviäisi varmaan koko blogi, jos menisin poisteleen jotain kommenttihirviötä, hi!

      Poista
  24. Vau miten hienoja kuvia taas kerran. Rumastakin tulee kaunista kun on kamera hyvän kuvaajan käsissä, maksaruohotkin on tosiaan kuin ruusumerta. Aikaisin siellä narsissit nousee, meilläkin vasta hiljan alkoivat kukkia eikä sentään ole pakkasta ikinä koettu. Ja osaat kasvattaa perhosiakin, ihan huippua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, perhoset meillä kasvaa tuolla alakerassa, saunakerroksessa, hi!
      Siellä ne koko talven nukkuu, mutta nyt olikin yksi herännyt liian aikaisin.
      Ei mullakaan vielä muualla ole narsissit nousseet, muutakuin tossa lämpimässä paikassa ikkunan alla.
      Kiitos sulle!

      Poista
  25. Ihanuuksien ihmemaassa vaellan. En ole koskaan nähnyt näin läheltä "maanpeiteruusuja", ihana luonnon kutoma matto se on. Maksaruohon nimen voisi muuttaa ruusukoksi tai ruusumetsiköksi. Olet makrokuvien mestari. Kiitos jälleen. Päiväni on nyt auennut kauniisti kuin kukkaan puhkeava ruusu.

    Nokkosperhonen, voi hentoista. Kevät herättää, Harakka hoivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii in, munkin mielstä ne ansaitsisivat kauniimman nimen. Se ruusukko sopisikin niille hyvin, hi
      Kiva, kun nautit niiden kauneudesta, kiitos!
      Ja perhonen elää vielä, eilen vein sille uuden sokerin, johon tiputtelin aronianmehua, ja kyllä sille kelpasikin!

      Poista
  26. Harakka, nyt sain ihanat kuvasi näkymään. Kannatti tulla uudelleen katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle Unelma ja kiva jos tykkäsit, et turhaan tullut takaisin sitten!

      Poista