lauantai 14. huhtikuuta 2012

ENNEN PÄÄSIÄISTÄ

Ajeltiin siskon ja hänen miehensä kanssa Turussa ja muuallakin sielläpäin.
Käytiin Kemiön saarella, Taalintehtaalla, Ruissalossa ja vielä Nautelankoskellakin.
Kuvia siellä nappailin.
Laitan teille nyt niistä muutamia kuvia. Toisia kuvia kannatta klikata, yhden ja toisenkin kerran, niin näkee joutsenetkin lähempää.

 Nämä kaksi kuvaa on sieltä Taalintehtaalta.
 Ruukista.
Rakennuksissa oli tällasta kaunista vihreetä kiveä, mihin heti kiinnitin huomioni.
 Sitten mentiin Ruissaloon, mikä on niin todella kaunista paikkaa.
Siellä oli kaksi tällasta valkosta munaa meressä. hi!
 Mutta yhtäkkiä niille kasvoikin kaulat ja niistä syntyikin
 kaksi niin kaunista joutsenta. Kyhmyjoutsenta.
 Vielä oikein kääntyivät ja esittelivät itsensä mulle ja mä olin sitten niin mielissäni ja  kumarsin niille kiitokseni!
 Ja täytyihän vielä enemmänkin
 itseään esitellä, kun rumasta ankanpoikasesta

Olikin syntynyt näin kaunis ja uljas joutsen!

 Tällanen vesilintukin siellä lähti lentoon, olisikohan joku koskelo?
Nyt on kaksi kommentoinut, että on telkkä ,eli tässä lähtee lentoon telkkä, eikä mikään koskelo, hi!
 Kotimatkalla poikettiin taas Nautelankoskella, se on myös kaunis paikka.
 Sinne pitää päästä kuuntelemaan kosken pauhinaa., mikä olikin ihan valtava!

 Sitä ääntä kuuntelisikin vaikka kuinka kauan, ninkuin myös katselisi kuohuja, ihan menee sellaseen transsiin, kun näitä kuohuja siellä katselee ja kuuntelee.

Siellä olikin  keijujen  piilopirtti, rakennettu sammaleesta istuin ja katto pensaankukinnoista, kunhan alkavat kukkimaan.

44 kommenttia:

  1. Olenkin ihmetellyt, missä oikein olet. Ja näin lähellä olet ollut. Miksette tulleet kahville :-)
    Hienoja kuvia joutsenista. Minä olen touhunut tuon kasvihuoneen kanssa, en ole kuvaamaan ehtinyt. Usein olemme käyneet juuri Ruissalossa, koska sinne monet linnut poikkeavat muuttomatkalla.
    Nautelankosken kuohut kyllä hypnotisoivat, sen olen huomennut. Tuijottaa ja tuijottaa vaan, ja kaikki murheet menee samaa kyytiä alas koskesta.
    Terveisiä siskollesi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Uuna, ja kiva olisikin ollut poiketa kahville, mutta miesväellä on aina se jarrupoljin hukassa, hi!
      Ruissalo on kyllä kaunista paikkaa, niinkuin Nautelankoskikin.
      Kuohuja kyllä katselisi vaikka kuinka kauan.
      Ja sanotaan siskolle terkkuja!

      Poista
  2. Nautelankoskea olenkin katsellut Uunan blogissa, tuntui jo niin tutulta, ihan kuin olisin itsekin siellä käynyt kuohuja kuuntelemassa. Kauniita paikkoja reissusi varrella, ja joutsenetkin kumartelevat kuin kuninkaalliset ikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joutsenet ovat kyllä niin kuninkaallisen näköisiä, uljaita...
      Kiitos sulle sirokko.

      Poista
  3. Upea tuo joutsensarja. ja muutkin kuvat upeita, tuo vihreä kivi, sehän on kuin korukivea. Entäs sitten nuo kosken kuohut, niistä ei meinannut silmä irrota millään, ihan olin kuulevinani korvissa kosken pauhun.
    Ihania kevätpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joutsenia ei koskaan lakkaa ihailemasta, ovat kyllä niin kauniita.
      Ja siinä talojen seinissä olevaa vihreetä kiveä, siittä tulisi kyllä kauniita koruja, en tiiä, mitä mahtoi olla.
      Sulle myös ihania kevätpäiviä ja kiitos!

      Poista
  4. Olittepa mukavan kiertoajelun tehneet. Siellä on kauniita paikkoja yllinkyllin. Tuo vihreä kivi kiinnosti kovasti.
    Vaikka asunkin täällä jumalanseläntakana, olen ajanut nautelankosken ohi joskus. Mutta kuvaamaan en ole hoksannut pysähtyä. Joutsenet ovat aina yhtä kiehtovia. Nautin kuvistasi täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitähän se vihreä kivi mahtaakaan olla, mua kiinnosti se myös, sillä en ennen ole nähnyt sellasta.
      Ja kauniita paikkoja oli paljon, niitä riittää kyllä täällä suomessakin.
      Ensi kerralla poikkeet sitten sinne Nautelankoskelle, kun ohi ajatte.

      Poista
  5. upeita kuvia. Kauniita kivirakennuksia ja joutsensarja on kerrassaan ihana. voisiko tuo lentoon lähtevä (tai laskeutuva) lintu olla telkkä? Välillä on mukavaa tehdä pikkuretkiä :D Itse olen nakottanut täällä sisällä, että kohta seinät kaatuu päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se muuten voi olla telkkä, jollei sitten oo joku koskelo.
      En oikein tunne noita vesilintuja kaikkia.
      Ja kiva on välillä lähteä päivän reissuille, ottaa evästä paaaaljon mukaan ja poiketa kahville luontoon välillä ja nauttia oikein.
      Me miehen kanssa ei oikein pidemmille reissuille voida terveytemme vuoksi lähteäkkään, mutta nämäkin virkistävät.
      Kiitos sulle!

      Poista
  6. Tunnelmallisia nuo vanhat rakennukset, niitä enää vähän näkee missään, kun kaikki puretaan pois. Kosken kuohussa on kyllä jotain ihmeellistä, oikein tuntuu miten se huokuu läpi kropan, ajatusten ja kaiken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo vanhat rakennukset ovatkin sellasia, mitkä kuuluvat Taalintehtaan ruukinmuseoon.Siihen kuuluu 6 rakennusta ja 11 hiiliuunia. Luin lapusta, joka oli yhden rakennuksen seinässä.
      Onneksi ovat säilyttäneet nämä talot.
      Ja se kosken pauhina vie kyllä koko ihmisen mennessään, kiitos sulle!

      Poista
  7. Olipa antoisa ja mielenkiintoinen retki teillä. Hienot kuvatkin vielä sait, joutsenet tosi kauniit ja uljaat. Sulla on hyvä kamera kun kuvat on niin selviä ja kirkkaita. Kiitos hienoista kuvistasi, oli ilo katsella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva oli kyllä meidän päivämme ja monta paikkaa koluttiinkin.
      Joutsenista mäkin tykkään tosi paljon ja näitä olikin kiva kuvata, kun oikein välillä poseerasivat mulle.Kiitos sulle kuvakehúista Sisko!

      Poista
  8. Ihania kuvia! Siellä taitaa olla jo lumetonta? Me saatiin vielä aimo annos lunta lisää eilen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja voi että, vieläkö teillä lunta on sadelluit.
      Täällä meillä ei kyllä enää oo lunta, kuin jossain pikkasia plänttejä, mutta muuten kyllä jo on aika keväistä.
      Mutta ootappa hetki, kyllä se kevät sinnekkin vielä ehtii!
      Kiitos sulle Mari!

      Poista
  9. Katselin tuota alakuvaa ja epäilin, ootko löytänyt jonkun vihreen valtavan liskon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi, eikö olekkin hienon näkönen. Siinä on vanhaa kaatunutta puuta, jossa oli niin kauniin vihreä samettinen sammalmatto päällisenä.
      Siinä olisikin kesällä kiva istuskella piilossa, jos puu vain kestäisi painon, mutta taitaisi ainakin tän kokosen ihmisen pudottaa maahan pötkölleen, hi!

      Poista
  10. Turun puolessa jo noin lumetonta, ei meillä vielä, tänä aamuna satoi räntää, mut karvan verran on lämpösen puolella. Mun pihalla on paksut lumet vielä. Vaan kuviasi on ilo katsella, semminkin, kun ovat ennen näkemättömiä paikkoja. Koitan laittaa uusia, näkemisen arvoisia paikkoja korvantaa, jos sattuu sitten matkan varrelle, pysähtyy katselemaan ja nämä sun mainitsemat ja kuvaamat paikat meni korvantaus muistikirjaan. Joutsen on aina Joutsen, vaikka voissa paistais..... mut jos ei nyt kuiteskaan:D

    Joutsen on kaunis lintu, eikä sen katseluun kyllästy koskaan, todella kauniit kuvat. Koskikuvat aivan kohisivat korvissa, täytyypä käydä, kunhan kevät etenee, kuuntelemassa tuon meijän lähikosken, korkeakosken kuohuja. Kosken pauhinassa on sitä jotain.

    Nautittavat kuvat ja kuvien textit.. ja nyt mättämään pyykkiä koneeseen. Kiitos kuvallisesta sielunravinnosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei ole enää lunta täällä meilläkään enää. Keväältä jo näyttää.
      Mutta ilman muuta sinne Ruissaloon kannattaa mennä, jos Turussa päin kuljette, siellä on kaunista paikkaa.Ja joutsenista mäkin tykkään, enkä koskaan saa niiden katselemisesta ja kuvaamisesta tarpeeksi.
      Nautelankoski on kaunis paikka, ja nyt siellä meni vesi tosi kovaa ja kohina oli valtava!
      Hyvää pyykkipäivää sulle ja kiitos!

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiva oli reissumme ja paljon nähtiin ja kuvattiin.
      Kiitos sulle Hannele!

      Poista
  12. Virkistävää päästä uusia kohteita tutkimaan. Hienoja joutsenkuvia!
    Tekis niin mieli itsekin päästä johonkin uuteen paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIva on kyllä käydä välillä muuallakin, kuin kotinurkilla.
      Ja paljon on suomessa kauniita paikkoja.
      Kiitos sulle!

      Poista
  13. Höh! Aloitan ensin tuosta viimeisestä kuvasta: siellähän piileskelee dinosauruksen vihree poikanen :-) Nuo joutsenet! Ai ne on jo siellä. Viime kesänä minäkin ihmettelin niitä "valkoisia kiviä".. ja kas, niille alkoi putkahdella kaula ja pää.
    Mukavaa katseltavaa.
    Tuo koski, se näyttää jo ryöppyävän täydellä voimalla,täällä vielä myllynkoski oli jäässä..Uunalla on ollut aina mahtavia kuvia koskesta. Nyt Sinulla :-)
    Ruukinkuvat kiinnosti,voi kun pääsis katsomaan livenä! Taalintehdas on näkemättä, hmh..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, sekö siellä olikin ja mäkin niin lähelle sitä menin, ilmankos näytti liikkuvan hi!
      Sulla taisi olla blogissakin kuvia niistä "valkoisista kivistä". Ja joutsenet ovat kyllä niin nättejä ja uljaita lintuja, kuin kuninkaallisia olisivat.
      Juu, Nautelankoskella meni vesi nyt tosi kovaa ja todella kovalla kohinalla, oli se aikamoista menoa!
      Mä en ollut ennen käynyt Kemiössä lainkaan ja sieltä sitten lähettiin ajamaan sinne Taalintehtaalle ja sieltä löydettiin noi rakennukset, jotka kuuluvat ruukinmuseoon. Siellä on 6 rakennustra ja 11 hiiliuunia. Luin lapusta siellä.
      Kiitos sulle Anna!

      Poista
  14. Nyt olet kulkenut minullekin tutuilla paikoilla. Nuo joutsenkuvat ovat todella upeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olet varmaan Ruissalossa ainaskin käynyt monet, monet kerrat, mutta kaunista seutua kyllä on.
      Ja joutseniin ei koskaan kyllästy, ne ovat niin kauniita kyllä.
      Kiitos Unelma!

      Poista
  15. Ruissalossa olen käynyt, todella kaunista siellä on.

    Jämeriä komeita on rakennukset, taatusti kestäviä.

    Juhlava fiilis tulee joutsenkuvia katsoessa, oi kevät!
    Onneksi niille kasvoi kaulat.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Ruissaloa turhaan kehuta kauneudestaan, se on totta.
      Ja rakennukset olivat varmasti kestäviä, ovat kestäneetkin jo vaikka kuinka kauan, taitaa olla ihan 1600-luvulta ensimmäiset.
      Sanos muuta, onneksi niille kasvoi kaulat, näin ne olikin paljon kauniimpia katsellakkin, hi!
      Kiitos sulle!

      Poista
  16. Hienoja kuvia! Joutsenet ovat niin upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saraheinä, mä tykkään myös joutsenista tosi paljon!

      Poista
  17. Joskus vielä haluan oikeasti Nautelankosken kuohuja katselemaan. Laitankin sen toiveiden listalle, josko sitten toteutuisi.
    Ihania kuvia sinulla Harakka jälleen kerran. Ihanaista sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myöhäistä sunnuntaiiltaa sullekkin Kaanon.
      Uskon, että vielä toiveesi toteutuu ja näet Nautelankosken kuohut!
      Kiitos sulle!

      Poista
  18. Mukavan retken olette tehneet,vähän täälläpäinkin. Ja paljon kivaa olet nähnyt ja kuvannut. Kuvakertomuksistasi tulee aina iloinen mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava oli kyllä meidän retki ja eväitäkin poikettiin monta kertaa syömään, se onkin parasta koko retkessä, hi!
      Kiva kuulla, että sinäkin sielläpäin asut...
      Kiitos Miiwi sulle!

      Poista
  19. Kauniita kuvia. Turusta ja Ruissalosta on minulla nyt muistot, mutta käyn kesällä siellä katsastamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuvakehuista Arleena.
      Niin, sähän asuit ennen sielläpäin, mutta aina pääseekin käymään ja ottamaan kuvia.

      Poista
  20. Kiitos Harakka kulttuurikuvista ja kevennyksestä.
    Tuo mielenkiintoinen Masuuni muurin seinä on Slagitiili.
    Nautelankoski Liedossa oli tuttua asuinseutua ja timotein alueella on eläintarha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle Liirum.
      Ja olipa mielenkiintoista saada tietää, mitä kiveä olikin toi ihme tiili.
      En koskaan ole kuullutkaan sellasesta tiilestä, mutta kaikkea oppii.
      Katoinkin heti googlella ja samanlaista näytti olevan.
      Kiitos tiedoista sulle!

      Poista
  21. Sulla on ollut mahtava kevätretki. En ole itse käynyt ikinä Taalin tehtailla,; upeita rakennuksia siellä. Ruissalo on lempparipaikka, siellä käyn silloin tällöin kasviretkellä :) Kertoiko joku jo tuon linnun, se on herra Telkkä :) Oikein komeita kuvia, kiitos että annoit meidän nähdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle Mörökölli!
      Ja siellä Ruissalossa kyllä löytyy jokaiselle jotakin, kiva, kun sinäkin siellä käyt.
      Kiirepakolainen sitä telkkää jo ehdotteli, ja kun sinäkin niin sanot, niin se on sitten telkkä, uskottava teitä on.

      Poista
  22. Kivi vaikuttaa masuunin lasikuonatyyppiseltä murikalta ja joutsenkuvat veivät sydämeni aivan kokonaan:) isokoskelo ja telkkä menevät helposti sekaisin, telkällä on tylpempi nokka kuten tässäkin näkyy, mutta luonnossa niitä ei aina ehdi nähdä, varsinkaan jos ei näe kunnolla:)

    VastaaPoista
  23. Sellasta se jotain varmaan onkin, edellä jo Liirum sanoikin, että on slagitiiltä.
    Ja kiitos oikein paljon sulle kuvakehuistasi, kiva kun tykkäsit joutsenkuvistani.
    Joutsenet ovat aina niin kauniita.

    VastaaPoista