tiistai 12. toukokuuta 2015

9 INSPISTÄ 1/9

Teemakuun taide 8.

Nyt muistellaan mennyttä, seitsemään teemaan mahtuu paljon luovuutta, monta uutta tapaa, tyyliä ja tekniikka.  Uusia ideoita olemme toisiltamme saaneet ja toisinaan luovuutta on riittänyt yli oman tarpeen, toisinaan jäänyt hieman kesken.  Uusia ideoita on tehnyt mieli kokeilla, mutta ne ovat jääneet odottamaan sopivaa aikaa. Se on nyt!

Teema touko- kesäkuussa on:  9 INSPISTÄ 
mitä tekisi mieli tehdä, mitä ei ehtinyt aikaisemmin tehdä, mitä olisi kiva kokeilla.
---------------------------------------------------------------------
 -------------------
Nyt ekaks mulle tuli mieleeni tällainen idea. Lepis joskus meille piti Marraskuun selätystä, ja mulle silloin jäi itämään sellainen juttu, että joskus kokeilen paperille suoraan jotain vaikka  sitä  tehokasta fairya.
Nyt sitten piirsin ensin vesiväreillä unikon näköisiä kukkia,  kolmelle erilaiselle paperille.
Kun työ oli valmis, tiputin kullekin kukalle aina tipan, kaksi, tätä fairia, niin alkoi tapahtua.
Paperi oli kauttaaltaan aika märkä, ja jos ei mitään  tapahtunut heti, niiin suihkautin vettä pullosta lisää.
Tällasia tuli:
Tässä paperi oli jotain vanhaa kohokuvioista paperia, ostettu joskus kauan aikaa sitten, joltain kirpparilta.
 Lähikuvaa siittä.

Sitten toinen, jonka tein akvarelli paperille..
Tässä siitä lähikuvaa.
 Tämä kolmas on myös akvarellipaperia, mutta huomattavasti ohuempaa ja huonolaatusempaa.
Mutta joka tapauksessa hienosti väriä ja fairia imi tämäkin paperi kuitenkin.

Tässä siitä  lähikuvaa.
Lisää inspiksiä allaolevaa kuvaa klikkaamalla:

http://teemataide.blogspot.fi/

25 kommenttia:

  1. Todella kauniita ;) aivan ihania! Mukavaa viikkoa ;)

    VastaaPoista
  2. Vau, en ole kuullutkaan että fairiakin voi laittaa akvarelliin. Tosi hienoja efektejä!

    VastaaPoista
  3. Vau! Upeaa kukkataidetta! Paljon vaikutti eri paperikin lopputulokseen. Tuo marraskuu selättyi tosi rattoisasti lepiksen idealla, vastaavasta voisi saada aivan oman teemankin :)

    VastaaPoista
  4. Hyvin toimi fairy, näistä tuli tosi kauniita ja värit sekoittuivat mukavasti. Eri paperilla erilaisia, mutta jokaisessa oma viehätyksensä. Lepiksen kemikaalikokeilut oli tosi mukavia, niitä voisi tosiaan tehdä enemmänkin :)

    VastaaPoista
  5. Nämä työt on ihania, ja kaipaavat nyt kehyksiä ja seinää johon ripustat.
    Hyvä sinä, olet taitava !!
    Hyvää yötä.

    VastaaPoista
  6. You are a very talented artist!!! These paintings should be hang on the walls of a very nice gallery.

    I also have learned today something new about different type of papers. Interesting and fascinating!

    Best wishes to you.

    VastaaPoista
  7. Mikä pehmeys töissä. Hieno kokeilu ja lopputulos huikea.

    VastaaPoista
  8. Juu, tämä oli kiva kokeilu, silloin jo kokeilin, mutta nyt innnostit kokeilemaan uudestaan. Tosi kauniita ja hehkuvia tuli - kuten unikot ovatkin.

    Jään nyt viikon lomalle, mutta sen jälkeen kokeilen kyllä tätäkin. Minulla on nyt Teemakuu jäänyt odottamaan parempaa aikaa, mutta mielessä on ollut koko ajan. Pian palaan taas...

    VastaaPoista
  9. Oi, miten upeaa, syvän punaista, taidetta!!

    VastaaPoista
  10. Wautsi.Ihanaa ja pakko kait kokeilla. Nämä ovat upeita ja tykkään kovast.

    VastaaPoista
  11. Tämä on kokeilevaa taidetta. Olet todella inspiroitunut.

    VastaaPoista
  12. Ooh, miten kauniita tuli kukkasista. Ihania unikoita ja viimeisen paperin kukat ovat kuin neilikoita. Ihania.
    En tuosta fairy -tekniikasta ole kuullutkaan, mutta taidanpa kokeilla. Niin kauniita tuli töistäsi, että innoittaa kyllä kokeilemaan. Tätä haastetta onkin nyt kiva seurata sivusta, kun teiltä saa uusia ideoita kokeiltavaksi niin paljon. Joten kiitosta vaan ideasta :-)

    VastaaPoista
  13. Tulihan komeita kukkia Fairilla! Pitää pistää itämään siemen, en ole vielä mitään tekemätöntä ideaa keksinyt, siis sellaista jonka osaisin/haluaisin toteuttaa.

    VastaaPoista
  14. Niin kaunista kukkaloistoa. Fairysta en ole kuullutkaan tuossa käytössä, mutta näköjään toimii.

    VastaaPoista
  15. Hyvin Fairy toimii tässäkin, kaunista jälkeä.
    Ihanan palavasti hehkuva työ.

    Mukavaa Helatorstaita Teille!

    VastaaPoista
  16. Boa tarde, a sua arte é um encanto, a partilha é fantastica.
    AG

    VastaaPoista
  17. Wau... aivan ihania! Olet todella taitava :)

    VastaaPoista
  18. Oho, mikä efekti! Aivan upeita kuvia. Aikamoinen niksi, täytyypä kokeilla! Kiitos inspiksestä! :D

    VastaaPoista
  19. Tuo oli ihan uutta mutta tosia kauniita kukkia syntyi!!

    VastaaPoista
  20. yritin löytää näille sadunomaisille kuville, kukkien nimiä, näin neilikkaa ja unikkoa.. Punaisen vähin hehku on upea ja musta väri korostaa sitä lisää

    VastaaPoista
  21. Kiitos taas kaikille ihanista kommenteistanne!
    Kiva oli näitä tehdä!

    VastaaPoista