perjantai 11. maaliskuuta 2016

ANOPPINI TÄYTTI 103v.

Viime sunnuntaina, eli 6pv maaliskuuta.

Hän kuuluu niihin harvoihin ihmisiin, kun saavat elää yli sata vuotta.
Nyt enään ei hänen elämänsä ole niin mielekästä, kun muisti on huonontunut tosi paljon, eikä pääse liikkumaan.
Ei kaikkia enää tunnista. Mutta meidät tunnistaa kuitenkin, kun häntä käydään useasti katsomassa.
.
Yleensä nykyään hän elääkin siellä lapsuuden kodissaan ja ne ajat hän hyvin muistaakin.
Sitten eläimistään hänellä monesti on huoli, että kuka lehmät hoitaa..keksitään sitten aina jotain, että kuka milloin hoitaa hänen  lehmiään.

Ovat olleet hänelle todella tärkeitä nämä lehmät varsinkin, kun ne hän muistaa niin hyvin..
Ja kotiin hänellä vaan on koko ajan ikävä!
Hän on ollut hoitokodissa jo kohta 7 vuotta.


Laitan tähän nyt hänestä kuvan.
Vietettiin hänen synttäreitään miehen siskon luona. Invataxi häntä sitten kuljettaa aina.
Saara on ollut mulle aina niin todella hyvä anoppi. ja nyt melkein kuin toinen äitini, kun oma äitini on kuollut.


 Kudoin hänelle tällasen hypistelymuhvin..
 muhvi toiselta puolelta.
Sitten vielä lämpimät säärystimet.
Kirjoitin niihin hänen nimensä, jos eivät sitten  niin lähtisi kävelemään siellä vanhainkodilla.
Hänen silmälasinsa ja alahampaat ovat jo kävelleet jonnekkin hukaksiin.
Hän itse niitä ei ole voinut minnekkään kadottaa, koska on sängyn omana. Ei pysty enää jaloillaan liikkumaan ollenkaan.
Haettu on kuulemma kissojen ja koirien avulla, muttei vaan löydy!
Harmillista, koska anoppini ei enää pysty hammaslääkärille menemään, eikä myöskään silmälääkäriin.
Nyt toivotaan, että hänen tietonsa on vielä silmälasiliikkeessä, mistä hän viimeiseksi on lasinsa ottanut, niin saataisiin hänelle uudet lasit.
Ilman laseja ei näe juuri ollenkaan, mutta laseilla edes pikkasen paremmin.
Nyt hänellä kuvassa onkin sellaset väliaikaiset tiimarilasit voimakkuuksilla, muttei näe niillä kuin kauaksi, muttei lähelle ollenkaan.
Oikein hyvää viikonloppua teille kaikille!

28 kommenttia:

  1. Kunnioitettava ikä. Kauniit lahjat olet neulonut. Tuo muhvi tuottaa varmasti lämpöä ja iloa.

    VastaaPoista
  2. Todella kunnioitettava ikä ONNEA kauniit lahjat olet kutonut. ♥

    VastaaPoista
  3. Harva saavuttaa näin korkean iän. Hän on hyvin pirteä 103 vuotias, jaksaa vielä invataksilla vierailla.
    Kauniit kudonnat olet hänelle tehnyt.

    VastaaPoista
  4. Kiva, että sinulla on hyvä anoppi, niin on minullakin :) Oletpa tehnyt kivat neulomukset hänelle.

    VastaaPoista
  5. On kyllä kunnoitettava ikä. Hienot lahjat olet antanut. Onnea hänelle ja voimia.

    VastaaPoista
  6. Ahaa, siis kala-ihmisiä. Minä täytin seuraavana päivänä, vaan paljon vähemmän. Kunnioitettava ikä anopillasi. Onnea!

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea anopille ♥ Tyrmistyttävä ikä, jo 100 mittarissa on niin suuri juttu että hirvittää:) Ikävä juttu, että niin tärkeät välineet kuin hampaat ja silmälasit ovat joutuneet hukkaan. Muistan joskus miten jonkun leivänpäällä seilasivat yhdet hampaat ja vanhukset vaihtelevat niitä keskenään, ennen kuin ehdin hätiin:)

    Anoppi on ollut minullekin tärkeä ihminen pitkän aikaa, vaikka jossain vaiheessa vähän kaiskattiinkin kun asuttiin saman katon alla, nyt hän soittelee ja pyytää käymään ja itsekin saatan piipahtaa milloin vain ja olen aina tervetullut, sulhasehdokkaankin hänelle jouluna esittelin. Mukavaa kevättä Sinulle ja terveisiä anopin pojallekin, joka on saanut äitinsä näin kauan pitää:)

    VastaaPoista
  8. Hyvää viikonloppua Harakka!
    Kaunis ja ihana idea tuo hypistelymuffi! Säärystimet ovat aina tarpeelliset kaiken ikäisille. Kunnioitettavaan ikään on anoppisi päässyt ja ihanan lämpimästi hänestä kirjoitat. Toivottavasti hän pysyy lähellänne vielä pitkään.

    VastaaPoista
  9. Kunnioitettava ikäanopillasi. Olet neulonut kauniit lahjat anopillesi. Hyvää viikonloppua sinulle! Meilaan sinulle lähiaikoina.

    VastaaPoista
  10. Mahtavaa! Ihan noin, pitää olla samaa mieltä ja lohduttaa lehmistä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (isäni aina ollut ylpeä hyvin hoidetuista omista hampaistaan, nyt 83-vuotiaana Jämsän vanhainkodissa ei hänellä enää melkein mitään hampaita, otettu pois! :(

      Poista
  11. Hienoa kun anoppi on noin hyväkuntoisen näköinen. Kyllä tuohon ikään saa muistikin jo vähän pettää. Onnea hänelle ja teille, kun saatte vielä vierailla vanhuksen luona.

    VastaaPoista
  12. Onnittelut anopille, tekstistäsi huokuu lämmin kiintymyksesi häntä kohtaan.
    Hauska tuo hypistelymuhvi.

    VastaaPoista
  13. Todella kunnioitettava ikä. Onnittelut anopllesi! On niin hyväkuntoisen ja pirteän näköinen, harmi kun hampaat ja lasit on kadoksissa...

    VastaaPoista
  14. Iso onnittelu anopillesi. Mahtava ikä. Aika pirteän näköinen kaikesta huolimatta.

    VastaaPoista
  15. Onnea anopillesi Ihana kunnioitettava ikä. Hienot lämpimät lahjat olet kutonut.

    VastaaPoista
  16. Sinä onnen tyttö, kun vielä omistat vanhuksen!! Minun äitini on nykyään hautausmaalla, käyn siellä ja taputan kiveä ja sanon, että tulen taas kohta käymään.
    Tiedän nämä vanhainkodin jutut, siellä joutuu aina jotain hukkaan, harmi jos ei hampaat ja silmälasit löydy. Minunkin äitini viimeinen koti oli lapsuuskoti, muuta ei enää ollut.

    VastaaPoista
  17. Paljon onnea anopille merkkipäivän johdosta!

    Kauniita ja tarpeellisia lahjoja olet tehnyt rakkaudella.

    Kohti lapsuutta me matkaamme iän karttuessa.
    Hienoa että Hänellä on mukavia muistoja.

    Hyvää sunnuntaita Teille!

    VastaaPoista
  18. Kyllä on ikää kertynyt, paljon olisi tietoa elämästä jos muistaisi kaikki. Ei voi kuin toivoa hyviä päiviä hänelle ja Onnea pitkästä iästä.

    VastaaPoista
  19. Anteeks vaan, mut naurattaa, kun hampaatkin häviää itekseen. Kenenköhän suussa lienee :D Kunnioitettava ikä tuo jo on.

    VastaaPoista
  20. Ihanat lahjat olet askarrellut omalle anopillesi!
    Paljon onnea ja siunausta hänelle yli sadasta vuodesta♥♥♥

    T. Aili-mummo

    VastaaPoista
  21. Aivan ihana anoppi ja sinun lahjasi...Ei voi olla totta että tällaiset tavarat häviää-uskomatonta.

    VastaaPoista
  22. Kunnioitettavan iän on anoppisi saavuttanut. Onnea ja leppoisia päiviä hänelle toivotan.
    Kauniit ja tarpeelliset lahjat hänelle teit.

    VastaaPoista
  23. Kauniit lahjat kunnioitettavan iän saavuttaneelle vanhukselle.

    VastaaPoista
  24. Nyt pitää kiittää teitä kaikkia oikein isolla KIITOKSELLA!
    Niin kauniita kommentteja olitte laittaneet. Tänään juuri oltiin taas häntä katsomassa. Sieltä vain on niin kurja aina lähteä, kun millään ei päästäisi pois, ja useasti itkemään sitten jääkin.
    Oikein halata pitikin häntä, kun niin otti kädestäni kiinni, eikä meinannut irti päästää.
    No, ei se mukavaa hänellä siellä olekkaan, kun yksin on huoneessaan..aika tulee pitkäksi. Ei halua katsella telkkariakaan, eikä sitä tällähetkellä varmaan niin näkisikkään.
    Saara on kyllä ollut mulle aina hyvä anoppi!

    VastaaPoista
  25. Onpas Sinulla upeaikäinen anoppi! Ikää vaikka muille jakaa ja muistikin pelaa.. Onnea, Onnea miniällekkin reippaasta anopista. Nykyään eletään vanhemmiksi ja vanhemmiksi, ja mikäs siinä kunhan muisti ja terveys olisi ok.

    VastaaPoista
  26. Kiitos kommentistasi Maire.
    Upea on kyllä anoppini, mutta muisti ei hänellä kuitenkaan enää kunnolla pelaa.
    Tuntee justiinsa mut ja mieheni ja sitten miehen vanhemman sisaren.Ei välttämättä heti meitäkään muista, muttakun sanotaan hänelle, ketä ollaan, niin sitten muistaa.
    Yleensä muistaa vain sellaset vanhat asiat, kun hän on ollut lapsi, äitiään ja isäänsä kaipailee kovastikkin.

    VastaaPoista
  27. Ihana postaus. Paljon on vuosia takana anopillasi, upeaa. Ihanat neuleet teit hänelle välittämisellä ja kiintymyksellä höystettynä. Sinä ihanuus jaksat vielä huolehtia toisistakin.

    VastaaPoista