tiistai 8. maaliskuuta 2016

TEEMAKUUN TAIDE maisema 1-2/ 6



Maaliskuun teemana on:
6 x MAISEMA
Tyyli ja tekniikkka vapaa. 
Katselin töitä mehiläisvahalla tehtyjä ja innostuin todella paljon.
Muttakun en nyt mistään niitä vahoja käsiini saa, niin kokeilin öljyväriliiduilla samalla tekniikalla.
Mutta ei ei, ei ollenkaan onnistunut. Mahtoikovat olla edes oljyväriliitujakaan..vaikka kyllä niin laatikossa lukee, että olisivat.
 No, nyt saa luvan kelvata kuitenkin, eli nyt kaksi tällä samalla tekniikalla tehtyjä.

Eka työ on nimeltään "illan hämäryys"

Kuumensin ensin  silitysrautaa ja siihen sitten sulattelin liituja ja sen jälkeen "silitin " ne paperille.
Toisen työnimi on: "vuoret kaukana"

Silitysraudan päällä koitin tehdä yksityiskohtia.
Taisi loppujen lopuksi vielä silitysrautakin mennä tukkoon näistä liituvahoista, hö!
Mutta itse en ole ollenkaan näihin tyytyväinen, olisi pitänyt vaan kokeilla enemmän.
Mutta nytkin tuli niiiiin monta eri paperia  roskiin heitettäväksi, että annan nyt sitten näiden mennä.
Kaikki huonosti, niin sitten vielä kuvauskin epäonnistui, eli värit eivät oikein ole kohdillaan.
Mutta ehkä sinnepäin kuitenkin.
Työt ovat tavallisen kortin kokoisia.
Mutta kivan haaste jutun  antoivat taas Millin ja Esther, kiitos heille.
Lisää kuvakkeesta:
http://teemataide.blogspot.fi/

21 kommenttia:

  1. Nyt kyllä katselet taas jonkun ihme linssin läpi. Katsopas uudelleen kuinka upea maa on ensimmäisessä työssä, ja kuusi siinä vierellä. Toisessa työssä vuoret ovat kauniit ja koko taivas. Hieno tunnelma molemmissa töissä.
    Miten ihmeessä olet saanut mahtumaan silistysraudan noin pieneen pohjaan ja vielä noin hienoa jälkeä???

    Ne muutamat kokeilut mitä olen itse tehnyt, niin parhaita tulivat valokuvapaperille tai jollekin muulle kiiltävälle pohjalle, joka ei ime värejä.

    VastaaPoista
  2. No no Harakka. Nämä ovat todella hienoja töitä.

    VastaaPoista
  3. Niin missä ne epäonnistuneet kuvat on... :o Nämä ovat hienoja! Ihaillen luin innovatiivisista kokeiluistasi!

    Olen kanssa katsellut niillä mehiläisvahaliiduilla tehtyjä töitä ja sormet hieman kutkuttavat. Mutta olen tehnyt periaatepäätöksen, että en osta uusia piirustusvälineitä ennen kuin olen saanut jotain tuolta pullottavista laatikoista vanhoja vedettyä käyttöön. Kun vaan kerkeis!

    VastaaPoista
  4. Nämä ovat todella kauniita. Niin kuin Uuna ja Aina sekä Lepis toteavatkin, nämä ovat upeita. Miten olet saanut nuo pitkät kasvitkin tehtyä? Olen itse tehnyt myös näillä vahaliiduilla ja niistä tuli mitä sattui :-D Tällaista jälkeä en niillä saanut tehtyä, joten voit olla enemmän, kuin ylpeä työsi jäljestä. Hyvin kauniita maisema -töitä molemmat :-)

    VastaaPoista
  5. Hienoja töitä nämä ovat, ylimmässä on ilta jo hämärtynyt ja auringon viimeiset säteet vielä kajastaa. Alimmmassa on taas aamu, pimeys väistyy, on tulossa kaunis päivä.

    Lainkaan vähättelemättä töitäsi, sitä oikean mehiläsivahaliidun kuultavuutta ei saa tavallisilla vahaliiduilla ja silitysraudalla. Olen sen myös kokeilemalla todennut. Molemmilla tavoilla saa kaunista jälkeä, kuten taiteistasi huomaa.

    VastaaPoista
  6. Nyt kyllä on niin upeita töitä. Joskus tulee vahingossa paljon parempia kuin oikein tekemällä tehdyt. Aivan ihania. Tuollaisia minäkin haluaisin

    VastaaPoista
  7. Hienoja sekä mahtava tunnelma molemmissa.
    Tuosta vuoret kaukana tuli mieleen Japani.
    Iloisia inspiraation hetkiä!

    VastaaPoista
  8. Oikein hienoja töitä mulle vieraalla tekniikalla ;)

    VastaaPoista
  9. Aivan upeita töitä nämä maisemasi tuolla tekniikalla. Illan hämäryydessä on metsänpohja kaunis kaikkine sävyineen. Vuoret ovat todella kaukaisina toisessa työssäsi, etäisyysvaikutelma on siis onnistunut.

    VastaaPoista
  10. Hyvin kauniita töitä ovat!
    Täyteläisiä vahvoja värejä.

    VastaaPoista
  11. Kaunista värikylläisyyttä molemmissa töissä. Hmm, sillä silitysraudalla ei taida enää silittää valkoisia paitoja :D

    VastaaPoista
  12. Taidetta silitysraudan avulla. No miä sulatan luistovoiteet silitysraudalla suksien pohjaan.

    VastaaPoista
  13. Nyt kyllä on niin upeita töitä. Joskus tulee vahingossa paljon parempia kuin oikein tekemällä tehdyt. Aivan ihania. Tuollaisia minäkin haluaisin

    VastaaPoista
  14. Waude miten ihanasti olet onnistunut. Kauniit värit molemmissa.

    VastaaPoista
  15. No onpas taas hienot taideteokset! Sinulla on sitten taito hyppysissä...

    VastaaPoista
  16. Ilmeisesti olet voimissasi!

    terv. Ystäväsi?

    VastaaPoista
  17. NO heiii..mitä ihmeellistä tekniikkaa käytätkin, mulle ihan vieraita. Mutta työsihän ovat täydellisiä, tuohon tasoon en koskaan pääse vaikka kuin yrittäisin. Siis Niin täydellisiä! OOt uskomattoman taitava ja varmaan heitit hyviä töitä roskiinkin.

    VastaaPoista
  18. Hienojahan nämä ovat! Älä ota niin raskaasti, tsemppiä!

    VastaaPoista
  19. Oma silmä on kriittisempi. Minusta näissä on syvyyttä,tunnetta. Nämä ovat hienoja!

    VastaaPoista
  20. Kiitos taas teille jokaiselle erikseen!
    Itsehän töitään aina kriittisesti katsookin, mutta kiva jttu, jos te näitte jotain hienoakin.
    Ja silitysraudalla ei kyllä ihan valkoista ensin uskalla silittää, sen verran jäi kiinni väriä, vaikka kaikki koitin siittä putsatakkin. Mutta melkein mitä vain taiteen vuoksi uhraammekin, hi!
    Iso kiitos!

    VastaaPoista