lauantai 23. lokakuuta 2010

LINTUJA JA VÄHÄN MUUTAKIN

 Tässä on pari tilheä syömässä omppuja ja otin kuvan ikkuna läpi, eli pipariks meni, mutta kun katsoin sitä sitten paremmin, niin en poistanutkaan sitä vaan laitankin sen nyt tänne.
Mun mielestäni oli aika kivan näkönen kuva siltikin, vaikka epäonnistui ton ikkunan vuoksi, sanokaa te,  miltä näyttää?
Kannattaa kokeilla klikkausta, näkyy pikkasen paremmin, niinkuin muutkin kuvat!


 
 Tässä  sitten meillä eka mustarastas tänä vuonna taas..mahtaakohan jäädä talveksi, viime talvena meillä olikin pariskunta koko talven ajan.


 Ja tämä on  Pähkinähakki....
 minkä taas sattumalta löysin tästä aika läheltä, kun on sellasia isoja käpyjä, niin niillä
 herkuttelevat.
Nyt olivat pikkasen arempia, kuin aiemmin kuvaamani. linnut!
 No, tää oli ihan pakko tänne myös laittaa, sillä sillä oli ihan kamala vilu! Jäähileet olivat juuri sulaneet pois...
 Ruusunmarjallakin ihan selvästi on kylmä, kun karvat ovat noin pystyssä!
Nämä sienet bongasin silloin  kerran metsäretkeltäni, missä niitä lampaitakin oli!
Ja niitä lampaitakaan en ole teille vielä esitellyt, pitääkin laittaa ensi kerralla  se postaus, missä lampaatkin ovat ja luulevat meiän koiraa varmaan lampaaksi, kun niin seurasivat katse tarkkana sitä ja sen liikkeitä!
Mutta  nyt tällasia kuvia tällä kertaa!

22 kommenttia:

  1. Tuo kuva ruusunmarjasta on ihan huippu!

    VastaaPoista
  2. Ensimmäisessä kuvassa on mukava tunnelma.
    Mukava katsella lintukuvia. Pähkinähakkia en ole nähnytkään ennen, ei ainakaan, että olisin tunnistanut.
    Ruusunmarja on kyllä aika erinomainen

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia sinulla, taas..
    En ole ikinä nähnyt tuollaista pähkinahakkia, enkä edes kuullut nimeä..
    Hyvä, nyt tiedän..kaunis hän on..

    VastaaPoista
  4. Hienot kuvat. Toi Pähkinähakki on komee lintu, en olekaan sitä luonnossa nähnyt. Kiva kun kuvasit sen.

    VastaaPoista
  5. Tykkään ensimmäisestäkin kuvasta paljon. Olet onnistunut kuvaamaan pähkinähakin. Kerran olen täällä nähnyt ja jäin vain hetkenksi pällistelemään mikähän se oli.
    Hienoja kuvia taas olet ottanut!

    VastaaPoista
  6. Hieno kuva tuo ylimmäinen, ihan taiteellinen ja luulisi tarkoituksella tehdyksi. Muut kuvat myös komeita syyskuvia. Kyllä syksy on myös kaunis :) Mukavaa sunnnuntaita!

    VastaaPoista
  7. On tuossa ekassa tiettyä salaperäisyyttä ja tykkään siitä tosi paljon! Tuo apilan lehti on kansa sulonen. Pähkinähakki oli mulle outo myöskin, en ole tainnut edes nimeä kuulla ennen.

    VastaaPoista
  8. Se tilhikuva on ihan hyvä. Ei kaiken tarvitse olla niin kuin oppikirjassa sanotaan. On hyvä antaa kuvillekin vähän vapauksia :)

    VastaaPoista
  9. Teit ihan oikein kun laitoit tilhet postaukseen, kuva on mielenkiintoinen. Sitä voi katsella pitempään, siitä löytyy tasoja.
    Hienoja kuvia sinulla ja olet saanut pähkinähakin kuvaan. Meillä ei käy enään hakkeja, kun oravat pudottelevat kävyt jo kesällä, ennenkuin siemenetkään kypsyvät.

    VastaaPoista
  10. Tääl tää piolooki taas on tehny hyvvää jälkkee. On linnui ja karvap pystys olevii ruusunmarjoi. Ei se mihenkä riitä, et sää oles hiano kuvaaja, sullon viäl sen lisäks hauskoi tapoi kertto noist kaikist kuvist.
    Määki muuten tykkään kovin tost ensmäisest, siit voisis luulla, et se ehroin tahroin tarkotettu simmoseks ko se o.
    :))

    VastaaPoista
  11. Tuo sienikuva, heheh..siinä kaksi kalastajaa keskustelee saitkos siikaa? Ja tuo ruusunmarja. Entinentyttö uimarannalla :-0

    VastaaPoista
  12. Voi pieniä, kohta varpaita palelee jos jäävät tänne!

    VastaaPoista
  13. Eka kuvassa on kuin tarkoituksella efekti lisätty! Ensimmäisinä vuosina kun pähkinähakki tuli pihallamme, päästivät ihan muutaman metrin päähän! Eivät osanneet ihmistä pelätä, Siperiasta kun tulivat, eivät olleet ennen ihmistä nähneet!
    Kauniita kuvia! Sienikuva on best :)

    VastaaPoista
  14. Jännän näköinen tuo eka kuva. Hyvä kun laitoit näytille. Pähkinähakkia en ole koskaan nähnyt, vaikka mieli tekis. On sinulla taas hyvät kuvat, harakka, ihan kaikki.

    VastaaPoista
  15. Jälleen kerran ihana kuvakavalkaadi! Ja nyt sen sitten mullekin selvitit, kun olen Köyliön torpalla yhtä lintua ihmetellyt. Sehän on kuin onkin pähkinähakki. Mustarastaspariskuntakin meillä on ja ne on melskanneet marja-aroniapuskassa. Tuo vesipisarat -kuva ja ruusunmarja ovat valtavan hienoja!!

    VastaaPoista
  16. Tilhikuva on mainio, monesti "epäonnistunut" kuva onkin paras kuva,erilainen, hienoja nuo muutkin kuvat. Nyt linnut alkavat tulla pihapiiriin, ehkä odottavat ruokapaikkojen avautumista.

    VastaaPoista
  17. Luulin, että tuo ylin kuva on tarkoituksella muokattu tuon näköiseksi :) Niin ja mun mustarastailla mökillä on oranssinkeltaiset nokat... vai onko ne eri lintuja? Pähkinähakki kävi ahkerasti meidän entisen omakotitalon pihassa, siellä kun oli iso sembramänty (vai mikä lieneekään oli...) Huomiota herättävä lintu puutarhassa, silloin aika harvinainenkin.Ihania kuvia katseltavaksi taas kerran (pitääkö mun jatkaa jankuttamista siitä näyttelystä :))

    VastaaPoista
  18. Nyt on näitä muuttajia liikkeellä. Minäkin olen saanut pari ohikulkijaa kuvattua. Laitan joskus näytille.

    VastaaPoista
  19. Voi Harakka, kuit huonosti mun jutun! Siellä luki TAAS. Meille tuli kesällä 40v naimisissa ja mun poikakin on sntynyt -72 :D Oleb vuosimallia 47:]

    VastaaPoista
  20. Tilhikuva on hieno syksyinen hetki ikkunan läpi nähtynä.

    VastaaPoista
  21. Kiitos taas ihan mkamalasti kaikille kommentin jättäneille!
    Kiirepkolainen, se olikin kiva juttu, että nyt tunnistitkin oman lintusi siellä torpalla!
    Ja Hanni, kyllä se sunkin on ollut mustarastas, vaikka onkin ollut keltainen nokka, niin mullakin tässä viimetalvena oli sellanen keltanokkanen, mutta niiden puvut vaihtelee ihmeen paljon, eli keltanen nokka kuuluu vanhemmalle urokselle, mutta ekan talven uroksella ei vielä ole sitä oranssia nokkaa, niin mä ymmärsin tosta lintukirjasta luettuani.
    Linnuillakin on monet puvut, mitä mäkään en ennen tiennyt,ennenkuin sain lintubongariystävältäni lintukirjan ja sen mukana tietookin aina linnuista!

    VastaaPoista