perjantai 8. huhtikuuta 2011

MAKROVIIKKO 2

Tällä kertaakin  meidät päästetään vähällä,
kun annetaan itse meidän  päättää kuva, vaan pitää olla ulkoa otettu kuva.



Mä lähdin sitten ulos,otin ensin kukkamaani perennoista kuvan, koska siellä jo niin hienosti punoittaa toiset kasvit, mitkä tuleekin ensin punaiseksi, ne kukat.
Sitten lähdettiin miehen kanssa metsään, meinattiin mennä sellaseen paikkaan, kun Aurajärvi, mutta sinne ei oltukaan aurattu teitä auki laínkaan, eli sitten jatkettiin matkaa tosi huonossa kelissä, lunta ja sohjoa oli tosi paljon vielä tiellä, mutta onneksi päästin sieltä kunnialla pois, eikä jääty sinne kiikkiin minnekkään.
Mutta siellä pysähdyttiin sitten sellaseen paikkaan. minne aurinko oli paljon paistellut, eli lumi oli sulanut kiven päältä pois jo aikoja sitten varmaan.
Ja siittä mä nää kuvat sitten napseinkin.

Eli kuvasin torvijäkälää, mutta kotona huomasinkin, että siinä olikin jonkinlainen otus myös mukana, kiva juttu!

Tää on  jonkun kasvin siemenkota, oliskohan jonkun sammaleen...? muistaisin niin!

Ja alla olevassa kuvassa on sitten sitä torvijäkälää!

27 kommenttia:

  1. Kertakaikkiaan huikeita kuvia. Olet kyllä taitava makrokuvaaja!!!!!! Minä olen ihan sanaton!

    VastaaPoista
  2. Hienot ja tarkat kuvat. Tosi kauniit.

    VastaaPoista
  3. Upeita makroja, Harakka. Kohta ehkä suokin alkaa kukkia!

    VastaaPoista
  4. Torvijäkälä onkin makrokuvaajalle antoisa kuvattava. Ja sinä olet kyllä saanut kaunista niistä tallennetuksi. Hyviä otoksia.

    VastaaPoista
  5. Huippuja kaikki!! Kateellisena katson taitoasi ja sen tuloksia!

    VastaaPoista
  6. Kiva piäni karvanen, se elukka :)

    VastaaPoista
  7. Upeat kuvat! Tuon torvijäkälän ympärillä
    punaisia nuppineuloja :>)

    VastaaPoista
  8. Sä olet kullä makroilun mestari. Metsän pienet teletapit jaksavat ilahduttaa, täytyy osata vain löytää ne ja pysähtyä niiden äärelle.

    VastaaPoista
  9. Arvasin, että täältä löytyy tosi upeita makrokuvia! Olet mestari näitä ottamaan!!

    VastaaPoista
  10. Upeat kuvat kaikki, mutta tuossa siemenkodassa on jotain tosi kaunista haurautta-love it! ♥

    VastaaPoista
  11. Onpa ihania jäkäläkuvia :) ja tuo karvainen otus on tosi huippu.

    VastaaPoista
  12. Torvijäkälä läheltä kuvattuna on aivan toisenlainen kuin muuten katsottuna

    VastaaPoista
  13. Taksit käydä avaruuden tuolla puolen kuvausmatkalla :) hienoa siellä on!

    VastaaPoista
  14. Ompas jänniä juttuja. Useimmat kohteet on erikoisia läheltä kuvattuna. Hienot kuvat.

    VastaaPoista
  15. Heippa Harakka!
    Kysele vaan ystävältäsi lintubongarilta jos hän tunnistaisi oranssin linnun, olisimme molemmat kiinnostuneita tietämään..Kiitos jo etukäteen.
    Ja oikein hyvää sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
  16. Samaa mieltä muiden kanssa, ja Lepis tunsi samoin kuin minä, avaruudentuntua! Kuivuneessa siemenkodassa on persoonallisuutta!

    VastaaPoista
  17. Loistavia kuvia ja paras yllätys on tuo ötökkä. Itselleni on käynyt myös joskus noin, että ötökän huomaa vasta koneelta kuvaa suurennettuna katsellen.

    VastaaPoista
  18. Kiitos jälleen kerran kun tuot luonnon ihmeet niin lähelle että tulee tunne kuin voisin hypätä sisälle - ja satu alkaa. Ensimmäiseksi kysyisin ötökältä, mikä on, mitä miettii, minne on matkalla - ja sitten, tietysti, toivottaisin hyvää kevättä.

    Torvijälä on kuin lepotuoli. Käpertyisin hetkeksi lepäämaan, nostaisin jalat sykkyrälle syliini ja keinuisin siinä kuin kiikkustuolissa konsanaan.

    VastaaPoista
  19. Uskomattoman upeita kuvia. Tuo viimeinen oli kyllä hauska, ihan kuin kaikki olisivat kuorossa toivottamassa keväälle, että tervetuloa, tervetuloa ja yksi oikein huitoo kädellään, että tuolta, tuolta se tulee, katsokaa kaikki.
    Aurinkoista kevättä
    toivoo mehtäsielu

    VastaaPoista
  20. Upeita kuvia kaikki. Taas alkaa rimakauhu nostaa päätään, enhän minä pysty tällaisiin... harjoitusta siis lisää :)

    VastaaPoista
  21. Aivan mestarillisia kuvia! Olet tosi taitava. Näitä on hauska katsoa.

    VastaaPoista
  22. Kiitos teille kaikille niin tosi kivoista kommenteistanne ja kiva, jos tykkäätte.
    Mä tykkään ottaa näitä makrokuvia tosi paljon, en paljon muuta otakkaan, tietenkin nyt vähän aina jotain muutakin, mutta enitenn näitä makroja.
    Lastu meni niin hienosti sinne kuvaan ja satuun mukaan, hienoa!
    Ja kiva nähdä ja kuulla, mitä kaikki näissä näkevät, toiset näkevät vaikka mitä, kädenheilutuksiakin!
    Kiitos!

    VastaaPoista
  23. keskimmäinen kuva on oikein jännä (: oikein hienoja muutkin, tykkään.

    VastaaPoista
  24. En voi muuta sanoa kuin kertakaikkisen upeet kuvat.

    VastaaPoista
  25. Hienot kuvat sait napsittua jälleen. Minun kamera ei näin hienoihin riitä, joten en yritäkkään :) Mukavaa keväänodotusta sinulle :)

    VastaaPoista
  26. KIitos teille kaikille oikein paljon!!

    VastaaPoista