lauantai 16. toukokuuta 2015

9 INSPISTÄ 2/9

Teemakuun taide 8.

Nyt muistellaan mennyttä, seitsemään teemaan mahtuu paljon luovuutta, monta uutta tapaa, tyyliä ja tekniikka.  Uusia ideoita olemme toisiltamme saaneet ja toisinaan luovuutta on riittänyt yli oman tarpeen, toisinaan jäänyt hieman kesken.  Uusia ideoita on tehnyt mieli kokeilla, mutta ne ovat jääneet odottamaan sopivaa aikaa. Se on nyt!


Teema touko- kesäkuussa on:  9 INSPISTÄ 
mitä tekisi mieli tehdä, mitä ei ehtinyt aikaisemmin tehdä, mitä olisi kiva kokeilla.
Nyt halusin kokeilla suolaa työssäni.
Millin  oli kokeillut karkeaa suolaa. Mulla oli nyt tässä ihan tavallista suolaa.
 Ensin maalasin pohjat lilan sävyillä, vesivärein. Mulla on sellaset vesivärituubit.
 Annoin kunnolla kuivua.
 Jonka jälkeen valkoisella maalasin enkelihahmot.
Sitten se suola sen jälkeen, oikein kunnolla ripottelin enkelien siiville ja puvulle sitä suolaa.
Aika paljon suola imikin itseensä väriä.
 Mutta että se myös siinä pysyisi, suihkutin vielä suolan päälle vesiliimaseosta.

 Tässä lähikuvaa pinnasta
Kivan näköistä siittä pinnasta tulikin, ja hyvin  pysyykin liiman ansioista.
Tällasia tuli tälläkertaa.
Allaolevasta kuvakkeesta klikkaamalla lisää inspiksiä:
http://teemataide.blogspot.fi/

23 kommenttia:

  1. Tulipa tosi hienoa jälkeä suolatyössäsi. Jo ekasta kuvasta arvelin enkelihahmon syntyvän, siivet jo näkyi. Suolaa olen joskus silkkimaalauksessa käyttänyt, mutta näyttää toimivan muissakin materiaaleissa. Pakko laittaa korvantaakse tämäkin kokeilu muhimaan :-)
    Eka inspiksesi on todella näyttävä ja kaunis fairykokeilu ja hehkuvia värejä niissäkin. Aivan ihania töitä kaikki.

    VastaaPoista
  2. Upea ja herkkä enkeli. Ihanaa kun otat myös lähikuvia pinnasta, niin saa vielä paremman käsityksen työstäsi :)

    VastaaPoista
  3. Hauras unenomainen hieno enkeli. Taitavasti saatu aikaseksi.

    VastaaPoista
  4. Onpas kaunis enkeli! Suola elävöittää kauniisti pintaa...

    VastaaPoista
  5. Kuun kamaralla enkeli unelmoi.

    VastaaPoista
  6. Kauniisti hahmo syntyy työssäsi, hauska todellakin tuo suola materiaalina.

    VastaaPoista
  7. Herkkä enkelityö, värit sopivat, kuin utuisuutta ja suola tekee rosoisen kauniin pinnan.

    VastaaPoista
  8. Uskomattoman hienoja töitä teet, Harakka!
    Ihanaa taidetta, olet lahjakas..:)
    Hyvää sunnuntaita sinulle ja uutta alkavaa viikkoa! ♥♥

    VastaaPoista
  9. This is brilliant!!! Beautiful abstract art!!! And on one of your images I see an angel.

    What you created is beyond my imagination! Very poetic and very unique!

    Wish you a nice week and creative!

    VastaaPoista
  10. Elävän näköistä pintaa, kauniit työt!

    VastaaPoista
  11. Kas vain, kommenttini ei ole ilmestykään, eikä onnistu nytkään oman WP:n kautta.. Suolaa pitäisikin vielä ehtiä kokeilemaan. Niin kaunis pinta, ja kaunis enkeli. Niitä aina tarivtaankin!

    VastaaPoista
  12. Mielenkiintoinen kokeilu, ihanan elävää pintaa :-) Upean väriselle taustalle lehahti utuinen enkeli.

    VastaaPoista
  13. Kaunis pinta,olisi kiva kosketella. Sininen hetki enkelin ympärillä.Kaunista.

    VastaaPoista
  14. Kauniis enkeli. Hienoa pintaa tuli, kun jätit suolan pintaan. Lähikuvisa sen huomaan hyvin. Suolan karkeus vaikuttaa, miten se imee väriä itseensä, merisuolan sai helpommin rapsuteltua pois. Kiva kun innostuit kokeilemaan.

    VastaaPoista
  15. Ihana enkeli, ihan vau! Vesi-liimaseoshan olikin hyvä idea, tuo tekstuuri on niin mahtava. :)

    VastaaPoista
  16. Harras tunnelmaisia, kauniin rauhallisia töitä.
    Upeaa röpelöä.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  17. Kiitos, kiitos hienoista kommenteistanne ja niin kannustavistakin!
    Kiitos!

    VastaaPoista