tiistai 5. toukokuuta 2015

LUONTOPOLKU VEHMAANNIEMELLÄ

Eilen sunnuntaina, olimme Vehmaanniemen luontopolulla.
Se onkin kaunista paikkaa kävellä, varsinkin näin keväällä.
Ja on tässä meitä lähellä, vaikka joka päivä siellä käytäisiin.
Nyt sitten kuvia sieltä:

 Tässä ensin vähän tietoa sieltä

 Ja karttaakin.
 Ensin tuli kauniita keltavuokkoja vastaamme.
 Joita siellä alkupäässä polkua olikin todella paljon.
Kauniitahan ne ovat.

 Pikkukäenrieska siellä kukkikin tosi paljon myös.
 Käenrieskoista tuleekin aina lapsuusajat mieleeni.
Äitienpäivänä haettiin näitä äidille, kukkivat niin sopivasti meidän lasten kerätä läheltä kotiamme..

  Valkovuokkokin siellä luontopolulla kukki tosi paljon.
Oli ihan valkoisenaan maa välillä...näistä vuokoista!

Löysin munan kuoren puolikkaan....

Iso lintu oli sen munan tuonut nokassaan, sisällön saanut  syötyä ja haettua pesästä.
Oli senverran suuri muna, ettei siellä keskellä luontopolkua varmaankaan sen kokoisia lintuja pesi.
 Oli hyvin tavallisen kananmunan kokoinen.
Rannoilla kuitenkin varmaan sen kokoisia lintuja pesiikin, ninkuin esim. joutsen.

Iso lintu  sen on nokassaan tuonut parempaan paikkaan syödä, voi surkeus..
Olisikohan se ollut joutsenen muna, vai jonkun muun?

 Tässä vielä maisemakuvia rannalta
 ja muualtakin sieltä.
 Mutta järvi siellä siintää joka puolella Vehmaanniemen luontopolkua kuitenkin.
 Kaunista paikkaa on joka puolella
 isoja muurahaiskekoja
 ja sammaleisia kiviä paljon.



Välillä vähän niitynkin tapaista.
Tico  siinä ihmettelee maailmaa..
Lampaita siellä on ollut joka vuosi, mutta vielä ei niitä  nähty.
Laitan vielä myöhemmin samalta retkeltä ottamiani kuvia.

Mutta huomenna mulla on se pään ja korvan magneettikuvaus, eli nyt jännitän sitä, miten se menee, ihan hyvin varmaankin.
Kiitos teille jo etukäteen kommenteistanne.


22 kommenttia:

  1. I enjoyed so much looking at these pictures!!! I was happy to see the beautiful yellow flowers. We have them in the mountains in early spring. The white flowers are so gentle and very fragile. I liked so much a forest. It's so different where I live and it's very beautiful. And Tico is one special and wonderful dog. This is a great post!!!! Very interesting!!!

    VastaaPoista
  2. Ihana ulkoilupaikka teillä! monipuolinen luonto,
    Onnea tähän päivään, varmasti kaikki menee hyvin.

    VastaaPoista
  3. Hienot kuvat luontopolulta!
    Aina tällaiset tutkimukset jännittää, mutta hyvin se menee...tsemppiä!

    VastaaPoista
  4. Upeita kuvia olet ottanut,nuo luontopolut ovat kyllä antoisa ja niillä sielu lepää ja nauttii näkemästä. Harmi tuo rikkoutunut muna,mutta luontoa sekin on.
    Onnea matkaan tutkimuksiin!

    VastaaPoista
  5. Todella keväisen näköistä, ihanan vihreää ja kukkivaa luontoa :-) Ihanaa, kun paikat alkavat vihertää...

    Tsemppiä magneettikuvaukseen!

    VastaaPoista
  6. Ihanat kuvat luontopolulta niin keväistä:)

    VastaaPoista
  7. Varmasti täydessä lehdessä vehmas paikka kuten nimensäkin kertoo. Hyvin siellä jo alkaa vihertää, ja vuokotkin jo niin kukkivat, kaunista on. Kiva kun on tuollaisia paikkoja lähistöllä.

    VastaaPoista
  8. Luontopolkusi on hyvin kaunis. Paljon erilaisa kevään kukkijoita ja vaihtelevaa maastoa. Minua viehättää juuri nyt katsella vihreää ruohoa ja vapaana välkkyvää vettä.

    VastaaPoista
  9. Upeita luontokuvia, kiitos Harakka! ♥
    Hyvää viikkoa sinulle ja onnea kuvauksiin! ♥♥

    VastaaPoista
  10. Minä olen nähnyt keltavuokkkoja tosi harvoin. Kauniilta näyttävät ja hienoja kuvia olet taas ottanut koko retkestä. Onpa hieno paikka ja vielä tuollainen niemeke, josta vesi näkyy. Hienoa kävellä ja katsella kaikkea. Hyvä paikka rentoutua. Hyvä että lähdit retkelle, etkä istunut ja miettinyt.
    Nyt kaikki on jo ohi ja uskon, että hyvin meni. Toivottavasti saat pian tulokset, ettei sitä tarvitse sitten taas jännittää ja odottaa.

    VastaaPoista
  11. Kivan näköinen luontopolku, ja vielälähellä. Eli sinne vaan joka päivä .. heh.
    Näyttää jo melkein kesäiseltä, jollei näe lehdettömiä puita.
    Tsemppiä tutkimusten tulosten odottamiseen.

    VastaaPoista
  12. Ihana luontopolku. Kauniita kukkivia. Toivotan sinulle hyvää vointia.

    VastaaPoista
  13. Boa tarde, ter o privilegio de caminhar e apreciar toda a beleza natural em redor é fantástico, as excelentes fotos revelam na totalidade a bela natureza.
    AG

    VastaaPoista
  14. Oho! Onpas hienot maisemat!
    Magneettikuvaus on kai ihan helppo juttu? Vai jännitätkö sitä, mitä paljastuu?

    VastaaPoista
  15. Que hermoso paisaje he realizado de tu mano..Que bella es la estación de la Primavera,,Parece una paleta de pintor llena de variedad de color

    Gracias por compartirlo

    Besitos mi niña

    VastaaPoista
  16. nuo kevään kukat löydän pikku puutarhastani :)

    VastaaPoista
  17. Kauniita kuvia ja paljon. Ihanaa tehdä tuollainen retki ja ihastella kukkia ja luontoa.
    Nyt kuvaus ohi ja toivottavasti kaikki ok. Tulokset tulevat varmaan pian, toivotaan hyviä uutisia :-)
    Iloista äitienpäivän viikonloppua ja lämmin hali. Hyvin kaikki menee :-)

    VastaaPoista
  18. onneksi näitä luonnonsuojelualueita on alettu perustaa, ovat ne vaan niin mahtavia retkikohteita. meidän lähellä on Vaisakko, mis keväisin käymme ihastelemas kevätkukkijoita. kiva nähdä Ticokin noin pirteänä taas:))

    VastaaPoista
  19. Kauniita kuvia ja niin tuttua. Tätini asuu ihan lähellä tuota paikkaa, Varilassa. Vaan eipä ole tullut käytyä kävelyllä tuolla luontopolulla.

    VastaaPoista
  20. Kiitos kommenteistanne oikein paljon!
    Kannattaa käydä Eeviregina!

    VastaaPoista
  21. Keltaiset kukat ovat mukulaleinikkejä.

    VastaaPoista