Mitä on vieläkin kova ikävä, Aku oli meillä vuodesta -80 lähtien aina tonne vuoteen -93 asti.
Sitten siltä halvaantui takajalat melkein kokonaan, ei päässyt minnekkään enää, niin se oli silloin pakko lopettaa, ja kun eläinlääkäri meille tuli, niin ei edes koittanut nousta ylös, mitä yleensä teki, ja nousikin vaivalloisesti aina, kun joku tuli, mutta kun eläinlääkäri tuli, ei hiiskahtanutkaan, niinkuin olisi tiennyt kohtalonsa, ja halunnutkin sitä ehkä...
Mutta se oli sydäntä raastavaa, kun hän lähti meiltä pois, olin koko ajan vierellä ja silitin ja puhuin hänelle, ja koira nukkui rauhallisesti pois, ei enää ollut kipuja.
Aku oli tosi viisas koira!
Meille sinä aikana syntyi keskimmäinen lapsemme, ja hän otti tehtäväkseen suojella poikaa .
Kun laitoin pojan nukkuun pihalle vaunuihin, niin Aku makasi vaunujen vieressä ja vahti!
Ei lähtenyt minnekkään, vaan oli niin kauan siinä, kun hain pojan sisään.
Tulen aina kaipaamaan tätä koiraa, sitä on kova ikävä!
Olihan meillä tipsukin vähän aikaa, mutta se meni vanhemmalle pojalle, mutta sekin on jo kuollut, mutta sitäkin kuitenkin tulee ikävä, se oli myös tosi kiltti koira!
Tämä poika oli silloin koulussa, kun eläinlääkäri kävi meillä, ja oli pojalle kova paikka luopua tästä koirasta, mutta ymmärsi kuitenkin sitten, ettei me voida muuta enää, kun ei käveleen päässyt.Otin pojalle Akusta karvatupsun muistoksi, ja ne on hänellä vieläkin muistoina jossain purkissa, missä on jotain muitakin muistoja Akusta, meidän ihanasta ja viisaasta koirastamme!
Aku on kuin Lassie tai meidän kylän KINGi, samaa rotua. Upea koiruli se on ollut. Vaan joskus tulee aika luopua, mutta jäljelle jää paljon, muistoja rakkaita ja kulku ajatuksen matkassa.
VastaaPoistaKaunis koira teillä ollut ja hyvin voin kuvitella ikävän ja varsinkin pojan. Meillä kissa jouduttiin kanssa lopettamaan 15 v oli pojan kaveri vaikea paikka luopuminen.
VastaaPoistaMieheni kotona oli monta lassieta. Eikö Akukin ollut samaa rotua? Kaunis koira. Meillä oli kultainen noutaja silloin kun tytöt oli vielä kotona. Sille tuli epilepsia niin pahana, etteivät lääkkeetkään auttaneet, jouduttiin myös sitten nukuttamaan. Ja vanha viisas Hille-kissamme. Se tiesi aina koska Heidi tulee koulusta kotiin, vaikka olisi tullut mihin aikaan. Meni pellon kulmalle odottamaan linja-autoa. Se oli aivan uskomatonta.
VastaaPoistaKoirat ovat viisaita ja ihania perheenjäseniä!
VastaaPoistaKauniita ja hyviä muistoja on jäänyt tästä kaverista koko perheelle :) Ne lämmittävät sydäntä silloin, kun kaipaus iskee.
VastaaPoistaunelmikko: muistot pysyy aina kauniina!
VastaaPoistatia: Niin, poika oli justiinsa siinä iässä, että otti sen raskaasti, vaikka ei se meille kellekkään helppoa ollut, koira on kuin perheenjäsen.
leijonainen: oli Aku lassie, eli gollie.
Saman muuten tämä meidän nykyinen koira tietää, koska tyttö tuli kesällä käymään ulkoiluttaan sitä, kun kello tuli puoli neljä,niin alkoi oottaan. Mutta koirat on viisaita, ja varmaan kissat yhtälailla.
palaga: sitä ne ovat ehdottomasti
elina ja jade: kiitos kommentistasi, ja olet oikeassa.
VastaaPoistaSe on aina niin surullista, kun koirasta joutuu luopumaan. Mutta onneksi kauniit muistot jää jäljelle!
VastaaPoistamanta,pontus ja emäntä:
VastaaPoistaNiin se vaan on, että kestettävä se oli, se kuuluu tähän meidän elämäämme, että aina joskus on jostain luovuttava, ja sitä ei edes meiltä aina kysytä!
Akusta jäi kauniit muistot meitä lohduttamaan.
Kauniit muistot Akusta kulkevat varmasti aina mukana.
VastaaPoistaMiten hellä ja huolehtiva katse hänellä tuossa kuvassa. Kyllä täällä nyt on silmäkulmat kosteina tuota lukiessa. Ystävistä luopuminen on aina kova paikka, olivatpa ne sitten ihmisiä tai eläimiä. Muistan miten ulvoin kun susi puoli tuntia yhteen menoon, kun tulin eläinlääkäristä kotiin, niin koville otti luopua omasta Nallesta. Oli juuri äiti haudattu, ja sitten kaivamaan uutta hautaa, tällä kertaa koiralle, joka aina uskollisesti odotti milloin missäkin, eikä arvattu silloin, että vajaan kolmen kuukauden päästä haudattaisiin isä. Tulee niin paljon tästä mieleen, äidin taatelikakut ja miten aina Nalle meni äidin perässä kakkua pyytämään ja miten hyviä ystäviä he olivat. Voin hyvin ymmärtää teidän ikävän.
VastaaPoistaHieno koira ollut tuo Aku ja viisaskin :)
VastaaPoistaTuli aika surullinen mieliala, kun luin ton tarinan ja toivonkin, että musta kirjotettais samalla tavalla sitten, kun oon lähteny sateenkaarisillalle..
Aku oli tosi kiva koiruus! Blogissani on sinulle jotain ;)
VastaaPoistaViisan näköinen lassie! Koiraystävistä luopuminen on aina yhtä vaikeaa. Onneksi kauniita muistoja jää vaalittavaksi.
VastaaPoistahanne: aivan varmaan kulkevat mukana aina!
VastaaPoistamehtäsielu:
Kiitos sulle vastauksestasi, ja sulla on kanssa todella ollut surua paljon ja pienellä aikaakin vielä, miten lainkaan kestätkin, sä olet tosi vahva ihminen, mutta eikö niin sanottakkin, että yhtään hedelmää ei kasva puussa, mitä tämä puu ei jaksa kantaa!
topi:
kiitos sulle sanoistasi, ja sun pitää sanoa se ystävällesi, niin kyllä sustakin kirjoitetaan kauniisti, ihan varmasti!
marjukka: Aku oli paras koira, ja kiltein!Ja kiitos!
Paula ja hirmut:
Koira olikin tosi viisas, ja joskus aina tulee se luopumisen pakko, mille me ihmisetkään ei mitään voida, mutta kauniita muistoja Akusta on paljon!
hanne: aivan varmaan kulkevat mukana aina!
VastaaPoistamehtäsielu:
Kiitos sulle vastauksestasi, ja sulla on kanssa todella ollut surua paljon ja pienellä aikaakin vielä, miten lainkaan kestätkin, sä olet tosi vahva ihminen, mutta eikö niin sanottakkin, että yhtään hedelmää ei kasva puussa, mitä tämä puu ei jaksa kantaa!
topi:
kiitos sulle sanoistasi, ja sun pitää sanoa se ystävällesi, niin kyllä sustakin kirjoitetaan kauniisti, ihan varmasti!
marjukka: Aku oli paras koira, ja kiltein!Ja kiitos!
Paula ja hirmut:
Koira olikin tosi viisas, ja joskus aina tulee se luopumisen pakko, mille me ihmisetkään ei mitään voida, mutta kauniita muistoja Akusta on paljon!