torstai 20. syyskuuta 2012

ELÄMÄSSÄ MENTÄVÄ ETEENPÄIN

Ja koiraihmisiä kun olemme, niin meillähän on jo täällä kasvamassa uusi koiruli.
Vaikka sanoinkin, etten ikinä enää ota  koiraa, koska sitten tulee taas se suru, mutta mitä elämässä sitten voisikaan tehdä, jos niin aina ajattelisi. On ajateltava niitä kivoja hetkiä, kun saa olla sen koiran kanssa.
Niinkuin Oton kanssa olevat hetket jäävät muistiimme ainiaaksi, iloisina hetkinä.
Nauraakkin niitä saadaan monesti vielä, sen koiran tekemisiä. Mutta nyt esittelen tän meidän uuden koirulin, mikä nyt sitten kuuluu perheeseemme.
On kuulunut jo tämän kuun alusta.
Tällanen rääpäle se oli silloin, kun se haettiin.
On rodultaan Chihuahua -Papillon, eli aika pieni..pelätään koko ajan, että astutaan sen päälle, kun tuntuu siltä, että se on joka paikassa aina yhtäaikaa ja varmaan siellä, missä jotain pikkasenkin tapahtuu!
Nyt on jo vähän siittä kasvanut, ja onkin sitten sellanen vintiö!
Tämä  Chihuahua onkin vähän sellanen ärhäkkä luonne ja pomotteleekin joskus, uros kun on.
Muttakun tässä on sitä Papillonia vähäsen, niin lempeämpää luonnetta tulee sieltä sitten pikkasen.
Mutta kasvattaa pitää.....koko ajan vaan, kyllä se siittä oppii, kunhan vähän ikää tulee lisää.

Tässäkin kamerani hihnaa koittaa syödä ihan väkisin...taitaa tykätä kuvaamisesta, kun kameranryöstöä aikoo!
Ja entäs sitten tässä.... tietty on mun kanssani koneella ja sinne omat kirjaimensa tuppaa välillä paineleen... ja kaikki häviääääää...voihh..juku, Tico, ei ei eiiii!
Muttakun tykkää olla sylissä ja mä tietty tykkään pitää sitä sylissä, on se niin vauva vasta, on sitä pidettävä silloin kun haluaa tulla syliin ja muulloinkin.
Pieni koira otettiin senvuoksi, että mäkin pystyn sen lenkittään, ja täähän ei tarvikkaan 10 kilsan lenkkejä, riittää lyhyemmätkin.
Mutta on niiiin viluinen koira, ja kaikki kaupassa olevat vaatteet on vielä niiiiin suuria!
Olen kutonut sille yhden jos toisenkin vaate version, mutta kun se ollaan päälle puettu, niin hetken päästä jalat ovat kaulaaukossa ja pää hihassa ja välillä kaksikinjalkaa samassa aukossa, kippurassa ollaan sitä naurettu!
Mutta nyt siis tällasta täällä, koiranpennun opettamista sisäsiistiksi, ja muutakin oppia sille pikkuhiljaa.
Sanomalehtiä siellä ja täällä ja vauhdilla väillä ulos!
Ensi kuussa rokotukset ja senjälkeen opettamista toisiin koiriin, ja muutenkin suureen maailmaan!
On se kivaa taas välillä hoitaa vauva- koiraakin.
Mutta sitten olisikin oikein ruhtinaallista, jos vielä Ottokin saisi olla täällä hoitamassa sitä meiän kanssmme.
Siittä olisikin suuri apu ,  laittaisi sen välillä oikeaan kuosiin, hi!

46 kommenttia:

  1. Onnittelut vauvakoirasta! Kovin onkin vilkkaan ja eläväisen näköinen. Tästä taitaakin tulla hyvä kuvausapulainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, on tosi vilkas ja nokkelaliikkeinen1
      Varmasti tulee hyvä apulainen ja kaveri metsään, ellei sitten putoa ensimmäiseen pikkukuoppaan, hi!

      Poista
  2. Hauskaa kun on uusi perheenjäsen!;))))
    Opettamista se kuitenkin vaatii:DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opettamista vaatii, ja tämä rotu on kait vähän itsepäistä sorttia, mutta uskon, että oppii kuitenkin hyville tavoille.

      Poista
  3. Jestas, mikä nappisilmä! Voin kuvitella, miten ihanaa tuolle on kutoa kaikenlaisia suloisia vaatteita. Pitäisi vaan vielä niitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta, kun nyt sitten vielä pitäisi niitä!
      Muttakun oikein pakkanen tulee, niin ehkä sitten jo antaa ollakkin päällään, tai sitten ei!

      Poista
  4. Niin on soma ja pirtsakka tämä teidän uusi perheenjäsen. Onnittelut!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista, ja pirtsakka kyllä on, menee välillä niin lujaa, ettei erota, kuin viivan hi!

      Poista
  5. Oi, mitkä silmät! Valloittavat kaikki. Niin suloinen. Tämä oli viisas teko, niin unohtuu suru välillä hetkeksi. Eipä Ottokaan haluaisi, että te vaan itkeä tillitätte. Hyvä apu kyllä olisi hoitamassa, mutta kyllä tekin hyvin selviätte. Monenlaista puuhaa ja opettamista on, mutta siinäpä aika kuluu hauskasti. Arvaan että kuvia tulee syksyn mittaan aika usein :-) Toivottavasti tulee :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Otto unohdu ikinä, eikä Ottoa voi mikään muu koira korvata.
      Mutta totta puhut, että voi hetkeksi suru unohtua, kun tätä villikattia opettaa hyville tavoille!
      Ja varmaan tulee kuvia lisää syksyn aikana vielä!

      Poista
  6. Voi kun on suloinen koiranpentu.Onnea uudelle perheenjäsenelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista uuden perheenjäsenen johdosta, ja kyllä se kiva onkin!

      Poista
  7. Hellan duudeli mikä söpöliini tämä Tico.
    Antoisia hetkiä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söpö se on munkin mielestäni, olin ihan myyty, kun sen näin ekaa kertaa.

      Poista
  8. oi tuota pientä! aivan ihana. paljon onnea uuden koiran omistajille! kaikkea mukavaa pikkuisen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ja sulla on itselläsikin sellanen pikkanen ihana koiruli.
      Ne on suloisia kyllä!

      Poista
  9. Voi, ei voisi olla suloisempaa koiravauvaa kun tuo Tico! Tuollainen pieni eläväinen pentu on varmasti paras lääke suruun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, pistää väkisinkin hetkeksi miettimään muutakin!

      Poista
  10. Aivan ihana kersa teillä! Siinä riittäkin opetettavaa pitkäksi aikaa. Siskollani oli Chihuahua uros ja se oli hauska, kun tulivat meille, niin koira haukkui ja kävi kiinni mieheni kenkään. Sillä oli 120-kiloinen vastustaja. Rohkea koira ;-DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti tämäkin on just sellanen uhittelija oikein, ainakin on tosi rohkea koira. Ja luulee tietty olevansa berhanttilainen, hi!

      Poista
  11. Onpa suloinen. Paljon hauskoja hetkiä varmasti tulossa pienokaisen myötä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä varmasti riittää paljon, iloisia ja hauskoja!

      Poista
  12. Onnittelut myös täältä uudelle perheenjäselle! Olettaisin, että luvassa pentukuvia jatkossa. Niitä mielenkiinnolla odottaen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluistasi ja varmasti kuvia tulee vielä lisääkin.

      Poista
  13. Voi hyvä tavaton mikä suloisuus. Varmasti järjestää monet hauskat hetket, ennen kuin oppii villanutun päälle pukemaan:)))))))
    Onnea teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on järjestänyt hauskoja hetkiä meille jo nyt ja jatkossakin varmasti, hi! Kiitos Kiiris!

      Poista
  14. Voi että, otan osaa suruunne :( Mutta onneksi teillä on lohduttamassa tuollainen söpöläinen! Suloinen mussukka ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari, ja aika auttaa suruun ja tämän uuden koirulin kanssa temmeltäminen!

      Poista
  15. Onnea, onnea pikku vekkulista.
    Suloinen söpöliini hän on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aimarii, ja niin tykkään minäkin, että on suloinen!

      Poista
  16. Niin tuttua tarinaa, meidän Lili on kohta kolmevuotias ja sen pentuajat ovat vielä hyvin mielessä. Ja totta on, että, vaikka koiran kanssa viimeinen juttu on suru, niin ilon hetket voittavat sen. Niin ajattelin, kun otin Lilin, kun Merrin kuolemasta oli kulunut kaksi vuotta. Ja nauraa saa vieläkin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että ilon hetket ovat hienoja.
      Mutta vaikka mekin aika äkkiä otettiin tämä uusi koiruliini, niin silti Ottoa ei mikään muu koira korvaa.
      Suru on ja pysyy silti..mutta vähän helpottaa iloiset hetket uuden koiran kanssa.

      Poista
  17. Niinhän se vaan on, kun lemmikin ottaa vastaan niin hyväksyy myös mukana tulevan surun. Jokainen koirakin on yksilö, ei toinen toista korvaa, mutta iloa tuovat kaikki ja surut jäävät taka-alalle. Veikeä pakkaus tämä ja tuotaa teitte vielä varmasti paljon puuhaa - pienillä koirilla on yleensä iso ego :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi, olen sen huomannutkin, että egoa riittää tälläkin pakkauksella!

      Poista
  18. Ihana sydämen valtaaja.:D
    Työtä tulee riittämään, mutta kyllä Hänestä on moninverroin enempi iloa.

    Mukavaa yhdessä oloa Teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle Liplatus, iloa varmaan tulee uudesta koirulistamme olemaan, niinkuin vanhasta Otostammekin.

      Poista
  19. Sillä on hianot korvat :) Peikko niin tykkää pienistä koirista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekkin, suuuuuuuuret, kuin mitkäkin perhoset ikään!
      Se on kiva juttu, että peikkokin tykkää näistä pienistä koirista, voin sille korvaan kuiskata, että tykkäät siittä, hi!

      Poista
  20. Suloinen koira. Kyllä haikeus väistyy, kun uutta tulokasta pitää opettaa talon tavoille.
    Koirat ovat vaan niin ihania lemmikkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arleena. Uusi tulokas vie kyllä aikaa paljon, kun pitää opettaa sille uusia asioita.
      Unohtaa hetkeksi aina ikävänsä, kun on muuta tekemistä paljon.

      Poista
  21. Juuri näin, eteen päin! Hän on suloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eihän tässä muutakaan voi, eteenpäin on mentävä, ja näin on kivempaa.

      Poista
  22. Vastaukset
    1. Eikö olekkin, tykkään siittä ihan mahdottomasti!

      Poista
  23. Veikeän näköinen tapaus :) Onneksi olkoon uudesta perheenjäsenestä! Taitaa järjestää teille mukavasti liikuntaa ym. ohjelmaa.

    VastaaPoista
  24. Voi miten suloinen koiravauvan naama täältä kuvista löytyi. On siinä teillä puuhaa varmasti kasvattaa tuollaista karvaista vintiötä =)

    VastaaPoista