Pakinaperjantain
Haastesana on "Hätänumero".
Tässä olen 11-12 vuotias
Kertomaan jotain lapsuuden kuvastani tarinaa..
Tässä on nyt sitten tarinaa
Murtauduin omaan päiväkirjaani sen vuoksi!Nyt tässä on jotain, mutta nyt pitää tyytyä tähän yhteen koulukuvaani!
Tämän ikäinen olin silloin, kun kirjoitan tästä!!
Ei voi olla totta,
että sen tein!!!!
Tänään 20.01.-09. klo:17.16!
murtauduin omaan päiväkirjaani!
Tämän takia ehkä olisi pitänytkin soittaa 112:teen!
Eli siis, kaikki alkoi siittä, kun hain jotain lapsuuden kuviani, ja menin sitten jo epätoivon vallassa vinttiinkin hakeen, jos sieltäkin jotain edes löytyisi!
Jos edes jonkun kuvan, kun olen ollut lapsi!
Mutta ei löytynyt sieltäkään, mutta jotain muuta kyllä löysin!
Löysin vanhan päiväkirjan, ja sen sisältä vieläkin vanhemman kirjan, eli sellasen, kun olen ollut 8-12 vuotta vanha!
Ja tässä mä olen jotain 11 vuotias!
Ja eikö olekkin "hieno" etutukka, on kuin leikkurilla leikattu!
Ja oli mulla hauska päivä tänään, kun niitä vanhoja juttuja luin, ja kuinka lapsellinen olen ollut, tai kai pitääkin sen ikäisenä ollakkin!
Rakastin kouluaikanani kahta poikaa, he olivat kaksoset, mutta en osannut päättää, kumpaa rakastan!?
Mutta he olivatkin identtiset kaksoset, mutta kyllä mä heidät silti erotin kuitenkin!
Oli se aika hauskaa aikaa, näin jälkeen päin aatellen..
Kaikki asiat, mitkä silloin, oli suuria asioita, ovat nyt jälkeenpäin todella hulluja ja niin pikkasia asioita. Oikein naurattaa ....
Mutta sitten olen ajatellut sitä asiaa, että miks mä tykkäsin molemmista pojista, näistä kaksosista? Miksen tyytynyt vaan siihen (yhteen oikeeseen?)
Muttakun he olivat niin todella samannäköisiä, että melkein kuin kaksi mattia!
Ja sitten , kun lapsi vielä olin, niin elin sen mukaan, mitä pojat mulle sanoivat, tai miten käyttäytyivät mua kohtaan, eli jos se oli toinen, mikä kivasti käyttäytyi, niin sai pinnoja, mutta toinenkin sai hyviä pinnoja, nämä pojat olivat tosi kilttejä poikia, he eivät kiusanneet mua välitunneilla!
Mutta, eihän nää jutut koskaan menneet kouluvälitunneista pitemmälle, eivät todellakaan, me vaan tykättiin siellä kouluaikana, tai ainakin mä tykkäsin niistä pojista, ehkä pikkasen enemmän siittä toisesta!
Mikä tällä hetkelläkin asuu samalla paikkakunnalla kuin mäkin, ehkä toinenkin, mutta ei ole tullut vastaani, tai en ainakaan ole tuntenut häntä!
(Eikä me tunneta toisiamme enää)
Eli miksi murtauduin tähän päiväkirjaani, koska en saanut sitä auki, enkä tiennyt, missä avaimet olivat, en muistanut!!
Eli väkivalloin sinne päiväkirjaani murtauduin, mutta uskalsin kuitenkin , kun oli omani! Ja
niin hauskaa, niin hauskaa oli sen päiväkirjani kanssa, ja kaikki rahapussivedot tulivat siinä ilmi, mä olin mennyt sillan alle piiloon joka kerta, ja Marjukka oli mennyt tolpan taakse ohkasena piilloon myös, että monetkin jutut mun ekassa päiväkirjassa tulivat siinä esille. Siellä oli myös sisar kiusaamista, ja kanteluakin, meidän sisarien kesken, kun meitä kolme on!
Ja nyt ollaan kaikki hyviä ystäviä toistemme kaa, vaikka enemmän pitäisi aikaa viettää silti yhdessä, ettei vieroituta kokonaan toisistamme!
Mutta nämä päiväkirjat pidän visusti tallessa!
Ja oli mulla hauska päivä tänään, kun niitä vanhoja juttuja luin, ja kuinka lapsellinen olen ollut, tai kai pitääkin sen ikäisenä ollakkin!
Rakastin kouluaikanani kahta poikaa, he olivat kaksoset, mutta en osannut päättää, kumpaa rakastan!?
Mutta he olivatkin identtiset kaksoset, mutta kyllä mä heidät silti erotin kuitenkin!
Oli se aika hauskaa aikaa, näin jälkeen päin aatellen..
Kaikki asiat, mitkä silloin, oli suuria asioita, ovat nyt jälkeenpäin todella hulluja ja niin pikkasia asioita. Oikein naurattaa ....
Mutta sitten olen ajatellut sitä asiaa, että miks mä tykkäsin molemmista pojista, näistä kaksosista? Miksen tyytynyt vaan siihen (yhteen oikeeseen?)
Muttakun he olivat niin todella samannäköisiä, että melkein kuin kaksi mattia!
Ja sitten , kun lapsi vielä olin, niin elin sen mukaan, mitä pojat mulle sanoivat, tai miten käyttäytyivät mua kohtaan, eli jos se oli toinen, mikä kivasti käyttäytyi, niin sai pinnoja, mutta toinenkin sai hyviä pinnoja, nämä pojat olivat tosi kilttejä poikia, he eivät kiusanneet mua välitunneilla!
Mutta, eihän nää jutut koskaan menneet kouluvälitunneista pitemmälle, eivät todellakaan, me vaan tykättiin siellä kouluaikana, tai ainakin mä tykkäsin niistä pojista, ehkä pikkasen enemmän siittä toisesta!
Mikä tällä hetkelläkin asuu samalla paikkakunnalla kuin mäkin, ehkä toinenkin, mutta ei ole tullut vastaani, tai en ainakaan ole tuntenut häntä!
(Eikä me tunneta toisiamme enää)
Eli miksi murtauduin tähän päiväkirjaani, koska en saanut sitä auki, enkä tiennyt, missä avaimet olivat, en muistanut!!
Eli väkivalloin sinne päiväkirjaani murtauduin, mutta uskalsin kuitenkin , kun oli omani! Ja
niin hauskaa, niin hauskaa oli sen päiväkirjani kanssa, ja kaikki rahapussivedot tulivat siinä ilmi, mä olin mennyt sillan alle piiloon joka kerta, ja Marjukka oli mennyt tolpan taakse ohkasena piilloon myös, että monetkin jutut mun ekassa päiväkirjassa tulivat siinä esille. Siellä oli myös sisar kiusaamista, ja kanteluakin, meidän sisarien kesken, kun meitä kolme on!
Ja nyt ollaan kaikki hyviä ystäviä toistemme kaa, vaikka enemmän pitäisi aikaa viettää silti yhdessä, ettei vieroituta kokonaan toisistamme!
Mutta nämä päiväkirjat pidän visusti tallessa!
Ja hauskat naurut vielä kaupanpäällisiksi sain, kun katsoin päiväkirjani viimeselle sivulleni, no sellasta tää on, mutta en todellakaan olisi muistanut, missä avaimet on..
Mutta arvatkaapa missä olivat!
Tulivat lopulta esiinkin, vaikkakin ruostuneena!
Kun luin postauksesi, arvaappa harmittiko, kun olen omat päiväkirjani polttanut. Sinulla on ihania muistoja talletettuna kirjoihisi. Ajattele mitä aarteita omistat!Ihana valokuva<3
VastaaPoistavapulis:
VastaaPoistaKiitos vapulis, ja onhan se harmi, että olet polttanut omat päiväkirjasi, niitä ei koskaan takaisin saa..
Harmi, niissä olisi varmaan sinun taidoillasi ollut paljon meille kerrottavaa, ja lukemista!
Ja kiitoas kuvakehuistasi, ei ole hääppönen neiti...
Mukava tarina! Harmi kun piti päiväkirjaan murtautua. Olet aivan valloittavan kaunis. Tuollaiseksi minä sinut kuvittelinkin <3
VastaaPoistaOlisipa minullakin päiväkirja vielä tallella, mutta ei ole.
Aivan ihastuttava kertomus ja sievä kuva itsesi! Harmittelen samaa, kuin Vapulis, että oma päiväkirjani tili åoltettua. Kaikkea hullua sitä tekeekin.
VastaaPoistaHöh, rahapussin veto - sitä minäkinolen tehnyt ja paketin vetoa, jossa sisällä ei ollut mitään muuta, kuin ähä-kuti.
Minullakin päiväkirjat odottavat jossain pahvilaatikossa. Niitä on kymmeniä... Mutta se oli silloin ennen blogimaailmaa se!
VastaaPoistaNo nyt tuli murto! Onneksi oma oli. Minä muistan jo silloin lapsena tehneeni murron päiväkirjaani, kun laitoin avaimet johonkin varmaan paikkaan, mistä veli ei löytäisi. Sitten en löytänyt itsekään.
VastaaPoistaTämä oli ihana postaus. Ja niin kaunis kuva ja tyttö. Niin tutun näköinen, juuri tuollaiseksi sinut olen kuvitellut.
Sait varmaan herkän hetken ja tosiaan makeat naurutkin, kuten sanot. Eihän sitä voi 11-12-vuotiaana olla aikuinen. Eihän me vieläkään ihan aina olla. Kiva kun tekee vieläkin mieli hullutella.
Kiitos tästä, oli hieno!!!
Ihana kuva ja ihana tarina :)
VastaaPoistaHarakka on suloinen, ulkoisesti ja sisäisesti – ja kaikissa toimissaan ja ihastuksissaan.
VastaaPoistaOli mukava kulkea "murtautujan" mukana ja päästä kurkistelemaan salaisuuksien päiväkirjaa.
Vai vallan murto, kannatti varmaan kun noin hyviä juttuja oli.
VastaaPoistaMinunkin päiväkirjani avaimet ovat hukkuneet, olen miettinyt monta kertaa pitäisikö murtautua.
Ihana kuva sinusta sellainen aurinkoinen hyvän mielen kuva.
sisko:
VastaaPoistaNo, ei voi oikein puhua valloittavan kauniiksi, mutta kiitos kuitenkin!
aimarii:
Voi, oletko sinäkin polttanut omasi, kurja juttu!
Mutta rahapussin vetoa varmaan monet tätä ikäluokkaa olevat ovat lapsuusaikoina harrastaneet, se oli jännää puuhaa!
Allyalias:
Maltatko olla lukematta niitä?
Mutta hienoa, että olet säästänyt!
uuna:
Sulle kävi sitten vähän samanlaisesti sen avaimen kanssa, kuin mulla.
Ja mä löysin ne lopulta kirjan viimeisiltä sivuilta ruostuneena lehteen kiinni!
Ja kyllä naurutti oma lapsellisuuteni, mutta en varmaan ole ainut ollut, sen ikäisenä.
Niin, olen kyllä vieläkin vähän lapsellinen joskus!
Mari:
Kiitos sulle!
lastu:
Niitä ihastuksia tulikin aina lisää, ja muuttuivat tiuhaan tahtiin, lukiessani päiväkirjaani eteenpäin!
Kiitos lastu sulle1
Tia:
No kyllä kannatti murtautua, kun en ainakaan olisi muistanut, että minne ne avaimeni olin piilottanut, eli olin piilottanut itseltänikin, kun en muistanmut.
Mutta tuli avain kuitenkin vastaani, kirjan viimeisillä sivulla, ihan ruostuneena lehteen kiinni!
Kyllä vielä tulee päivä, kun murtaudut päiväkirjaasi, usko pois!
Ja kiitos kuvakehuista!
Ihana teksti ja kuvat!
VastaaPoistaJa vieläpä kaksoset mukana jutussa.
Tuossa iässä ollaan vielä niin vilpittömiä ja viattomia, tai oltiin ainakin ennen.
Joskus on mentävä siitä mistä pääsee... vaikka sitten saranapuolelta :)
VastaaPoistaMK:
VastaaPoistaKiitos sulle, ja oikeesti silloin vielä kaikki melkein oli viattomia pikkuihmisiä, ja elämä lähti oikeelta raitilta , oikeeseen aikaan! Se oli hyvä, mutta mistä näitä enää löytää,,harva on edes kihloissa, kun jo mennään sänkyyn heti!
Sitä en hyväksy koskaan.