maanantai 3. elokuuta 2009

KIERRETTIIN PÄIJÄNNE

Eka pysähtyminen oli tällä vanhalla Pälkäneen rauniokirkolla.

Oviaukko kirkkoon.


Seinät kasvoivat sammalta ja kukkasiakin.

Tuonne ylös olisin halunnut kiivetä, mutta ei saanut mennä,
eikä päässytkään, oli kalterit vastassa.

Kalterit olivat ikkunoissakin.

Ulkoa löysin tällasen kukkasen, joka oli täynnä kärpäsiä?

Tällasta kaunista kiveä löysin Päijänteen rannalta, kun pysähdyttiin.

Ja kun mut tunnette, niin nokka maassa olen lapsesta asti kulkenut, ja nytkin.
Niin löysin vielä kauniin sydänkivenkin.

Mahtava näky oli rannalla, taivas pimeni ja oli
vähän pelottavaakin, tuleeko ukkonen?

Mutta ukkonen ei tullut,
pilvet liikkuivat nopeaan tahtiin, ja vaaleaa taivastakin näkyi jo taas.

Sitten seuraava pysähdys oli keiton teko paikka.
Kahvit oltiin jo juotu jollain levähdyspaikalla.
Mutta nyt nälkä kurni suonia, ja päätimme tehdä ruuan ite.
Ja niin löysimme kivan paikan, josta heti bongasin erilaisia kiviä.


Kiveä, johon oli muodostunut jonkinlaista jäkälää

tai sammaltako sitten olikin.
Keitto puhisi kattilassa, eikä välittänyt, vaikka sadekuuro iski kesken keiton teon.

Ja niin sopivasti ei voi käydä, kuin meille kävi, sade lakkasi, ja keitto oli valmista.
Ja olikin hyvää lihakeittoa, nam!
Kiitos kuuluu oikeestaan tästä Hannulle.

Ja muuten kylmä ei meitä tullut lähellekkään, sillä lämpöäkin näytti
olevan aika paljon!!!
Huh huh, kun tuli heti kuuma, kun muistelenkin vaan noita lämpöasteita!
Onneksi autoissa on nykyään ilmastointi! ;-D

Kotiinpäin kun mentiin,
niin Lidin mainoskuumailmapallokin tuli meitä vastaan!

Taivas oli kaunis, ja ilta hämärtyi.
Koti odotti, ja uni alkoi tulla silmiin.

19 kommenttia:

  1. Kaunis tuo rauniokirkko. Lämmintä on näköjään sielläkin piisannut :)

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia. Eipä ole tullut käytyä tuossa kirkossa vaikka siitä usein olen ohi ajanut.

    VastaaPoista
  3. Mikä ihmeen Hämebuumi kaikkiin on iskenyt ;) Ai niin, ne asuntomessut! No, onhan se niin vehreää seutua, että siellä passaa kuljeskella.

    VastaaPoista
  4. Miksikä ne eivät ole arvokkaisiin seiniin kattoa laittaneet? Mukava matkakertomus Sinulla oli.

    VastaaPoista
  5. Nuorena kiersin Päijänteen polkupyörällä. Jyväskylästä lähdin ja sinne palasin. Järven eteläpäässä yövyin teltassa Padasjoen leirintäalueella. Oi niitä aikoja...

    VastaaPoista
  6. Ihan Päijänteen ympäriajo, siinä menikin aikaa kun se on niin pitkä järvi. Minulle tuttu, olen tosi paljon oleskellut päijänteen aalloilla ja rannoilla. Rauniokirkon ohi olen ajellut useita kertoja, mutta aina muistan vasta sitten kun olen jo ohi ajanut, että olisi pitänyt poiketa katsomaan. Siinä paikalla autot menevät lujaa, eikä voi enää uu-käännöstä tehdä, kun ohi on porhaltanut.

    VastaaPoista
  7. Kiva retki teillä ollu ja paljon kaunista oot nähny ja kuvannu ja meijän iloks tänne laittanu.. kiitos!

    VastaaPoista
  8. Onko Pälkäneen vanha kirkko palanut vai mikä sen on raunioittaunut? Silloin ei ole ollut vielä yhteistä korjausintoa, kuten nykyisin. Se on kyllä hienoa. Ei yksi kunta pysty kirkkoa korjaamaan.

    Hienoja kuvia, etenkin sateessa poreileva kattila, myös "makaronijäkälät" hauskoja ja kivet tietysti :-)

    VastaaPoista
  9. Teillä on ollut hieno ja tapahtumarikas retki.
    Kyllä suomesta löytyy paljon katsomisenarvoisia paikkoja.
    Kauniita kiviä ja mahtavat rauniot, keittoakin riittävästi ;)

    VastaaPoista
  10. Hienon kotimaan kierroksen olette tehneet. Ihana sydänkivi, kannattaa kulkea nenä lähellä maata tekee vaikka mitä löydöksiä.

    VastaaPoista
  11. Vanhat sammaloituneet kiviseinät ovat kauniita.
    Otithan tuon sydänkiven muistoksi, niitä harvoin löytää.
    Mukava kulkea kuvisa mukanasi.
    Kaunis taivas ja iltatunnelma olikin teitä vastassa kotona.

    VastaaPoista
  12. Ah. Sydänkivi vei heti sydämeni! <3

    VastaaPoista
  13. Mari:
    Kaunis olikin se rauniokirkko, mutta ei siellä oikeesti ihan noin lämmintä ollut, oli varman rikki se juttu, ehkä 24 olisi ollut oikein!
    Amalia: kannattaa käydä, on kaunis kirkko, nyt sitä vaan korjattiin, ei päässyt joka paikkaan.
    lepis:'
    No, me ei käyty kylläkään missään asuntomessuilla, mutta sitten vaan suunnistettiin sinnepäin, missä piti olla ilma kauniimpaa.
    suloensio:
    Sitä en tiiä, mutta laitoin lisätietoa kirkosta, tonne ylemmäs, sielä oli sellanen kyltti, ja otin siittä kuvan, jos joku hauaa lisää tietoa siittä kirkosta, no, nyt tulikin sille käyttöä.
    Irma:
    Olet sä ollut aikamoinen mimmi nuorena!
    Vieläkö pystyisit siihen?
    sisko:
    Siinä meni koko päivä aamuaikaisesta illalla myöhäseen. oli pitkä matka kyllä.
    mummo:
    Kiva jos tykkäsit kuvistani!
    Hannele:
    Mä ite rakastuin siihen, mutta tuli kiire, alkoi sataa kaatamalla,ja unohdin sen sinne rannalle, siellä se nyt oottaa mua...
    Uuna:
    Kiva kun tykkäsit kuvistani.Laitoin tietoa siittä rauniokirkosta, sen mitä siellä plakaatissa luki.
    Zilga:
    Meillä oli tosiaan tapahtumarikas retki, ja hienoja paikkoja oli todella paljon.
    Ja keittoa oli tarpeeksi, onneksi, koska miehen annos meni sen takille ja housuille!
    Tia:
    Kiitos sulle, ja se on totta, että kannattaa kulkea nenä maassa, löytää paljon sellasta, mitä muuten ei löytäisikkään, eikä ikinä näkisikkään.
    arleena:
    Kauniit olivat sammaloituneet seinät.
    Mutta mikä kurjuus, se sydänkivi jäi sinne, alkoi sataa kaatamalla, ja tuli äkkilähtö, eli kivi jäi sinne, mutta kuvan onneks sain, mutta harmittaa, kun en saanut sitä kivee mukaani, se vaan unohtu sinne jonnekkin, ja sitten kiireellä lähettiin..
    Una:
    Sydänkivi köysi myös mun sydämestäni paikan heti, vaikka se unohtuikin kiireessä sinne rannalle..Mutta toivottavasti joku rakastunut pari sen löytääkin, ja osaa antaa sille arvoa!

    VastaaPoista
  14. Päijänteen ympäriajon lisäksi ajelin kolmena kesänä itäistä Suomea ylös, Kuusamoon saakka, 70-luvun alkupuolella. Ajopelinä vanha vaihteeton naistenpyörä. Teltta ja makuupussi yösijana. Kunto kohosi noilla reissuilla. Uskoisin kyllä vieläkin pystyväni ajamaan nuo samat reitit, mutta aikaa pitäisi varata tuplasti... Sydänkiven löysin toissakesänä Lapin tunturilta, joltain niistä, joilla tuli kiivettyä. Valkoinen kivi, jossa kaunista jäkälää.

    VastaaPoista
  15. Upeita kuvia! Taas :) Hieno reissu teillä ollut.

    VastaaPoista
  16. Irma:
    Olet sä ollut aika plikka sitten, kun niin pitkälti olet ajellut pyörällä!
    Varmasti kunto koheni.
    Onko sydänkivi vielä tallella? On varmaan kaunis!
    tp:
    Kiitos kuvakehuista, ja kiva reissu oli!

    VastaaPoista
  17. Tottakai on kivi tallella, kunniapaikalla.

    VastaaPoista
  18. Kiva juttu!
    Älä koskaan hukkaa sitä!

    VastaaPoista