keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Haavanlehtiverkko

Vapuliksella oli viimekertaisessa valokuvatorstain haasteessa kaunis ja niin herkkä kuva puun lehdestä.
Ihmettelin, että miten ihmeessä hän on saanut lehden pysymään tollasena, ettei ole rikki mennyt!
Sitten lenkillä ollessani, eteeni lensi samantapainen lehti, haavanlehti. Noukein sen tietenkin mukaani ja kuvasin sitä myös. Otin lähikuvia siittä, kaikki kuvat eivät ole ihan tarkkoja, mutta näkee kuitenkin, millasta se lehden verkko on.
Pitää sanoa, että itekkin yllätyin, kun olikin niin kaunista kuviota!
Luonto ON ihmeellinen ja taitava, laittaa miettimään!
Klikkaa kuvia
Tässä ylhäällä ensin lehti, jonka löysin.

Sitten kauniita kuvioita

eri puolilta lehteä kuvattuna.


Ihailemaan laittoi


Miettimäänkin laittoi!

Että kuinka Luoja on kaikki osannut juuri oikein tehdä!





7 kommenttia:

  1. Lehtesi yksityiskohdat ovat kuin pitsiä!

    VastaaPoista
  2. Aivan uskomatonta! Hienoa pitsiä koukero toisensa rinnalla. Juuri tällaisten kuvien takia olen nyt tilannut uuden kameran. Katsotaan, saanko sillä mitään onnistumaan. Ei yksin kamera ratkaise, se vaikuttaa yllättävän paljon, mitä kulkee aivoista käteen.
    Nämä on hienoja!!!

    VastaaPoista
  3. Luonto on ihmeellinen. Mitä lähemmäksi sen puoleen kumartuu, sitä mahtavammat ovat näkymät. Meillä on joka paikassa lähellämme luonnon taidetta. Pitää vain pysähtyä ja nähdä kaikki kauneus.

    Kiitos näistä luontoa kunnioittavista kuvista!

    VastaaPoista
  4. Ihania. Luojan parasta taidetta.

    VastaaPoista
  5. Minulla on syksystä asti ollut kaapissa tuollainen pitsinen lehti, koska se on niin kaunis, että en raaski heittää sitä pois. Vielä en ole keksinyt, mitä sillä tekisin, mutta jotain sillä/siitä haluaisin tehdä.

    VastaaPoista
  6. Syksyn lehdistä ja kauenminkin maahan jääneistä löytää tosi hienoja värejä. Tuo pitsi kuvio on aivan ihmellinen, noin se hajoaa pikkuhiljaa.
    Me olemme maalaustunnilla jo kahtena syksynä tarkastelleet lehtiä ja tehneet niistä kollaaseja, värien vuoksi etupäässä. Opettaja oli empinyt, uskaltaako antaa sellaista aihetta kun meidän keski-ikä sillä kurssilla on ainakin noin 70 vuotta, mutta tosi innostunutta porukkaa on löytynyt.

    VastaaPoista
  7. vapulis:
    Eikö olekkin, ja onneksi sinä otit sen lehtikuvan, niin osasin sitä sitten tutkia lähemmin! Sulle kuuluu kunnia ja maine!:D :D
    Uuna:
    Saatko piankin kamerasi, sehän on kivaa, sittenhän me kilpaa otetaan lähikuvia!
    Kivaa ja jännää, mitä sä sitten sillä kamerallasi meille ihanaa katseltavaa tuot!
    Lastu:
    Niin, siinä oletkin ihan oikeessa!
    Pitää nöyrtyä...
    Ja kiitos sulle, kun osaat niin hyvin aina tulkita!
    Ja olen kiitollinen myös luonnolle, ja kunnioitan aina sitä!
    savisuti:
    Niin, luontoäiti on ihmeellinen!
    hullukaali:
    Älä heitä pois, laita raameihin, ja kerää koko sarja, eri puiden lehtiä, mitkä ovat samassa vaiheessa.
    Anna-Reetta:
    Niin, ne lehdet muuttuu maaksi, niinkuin me ihmisetkit täällä aina.
    Kiitos sulle kommentistasi, ja onnea maalauskurssillesi!

    VastaaPoista