torstai 12. maaliskuuta 2009

Lipasto

Lastun blogista nappasin haasteen
1. Katsele kotiasi. Mieti. Muistele. Anna ajatusten samoilla. Mielikuvien viipyillä.Minkä esineen olet tuonut mukanasi lapsuudenkodistasi omaan kotiisi? (Se voi olla varsiluuta, riepu- tai persialaismatto, kirjoituslipasto, taulu, rattikelkka, lusikka tai natiseva keinutuoli, hopeakannu...)2. Ota kuva.3. Kerro esineen tarina blogissasi.4. Lähetä haaste eteenpäin.
LIPASTO
Tämä on isän tekemä pikku lipasto, joka jaettiin kahden muun siskoni kanssa.
Muistan sen niin hyvin, kun tämän saimme, se oli yhtä juhlaa!
Mulla oli ikioma laatikko!
Ja pidin sen niin siistinäkin, että kynätkin oli kuin viivottimella tehty rivistö!
Kahdessa laatikossa oli keskellä väliseinä, ja yhdessä laatikossa ei sitä ollut.
Muistaisin, että Marjukka sai ottaa sen, missä sitä väliseinää ei ollut.
Oikein mietityttää, että kyllä on tavarat vähissä silloin ollut, kun laatikko ei tullut edes täyteenkään.
Mutta nukethan nukkui vaunuissa, ei niitä laatikkoon laitettukaan.
Lipasto on nykyään tosi huonossa maalissa, mutta alkuperäinen maali on, isän kädenjälki vielä tallella.
Lipasto onkin nyt ihan rasvassa ja vaikka missä töhnässä, on miehellä työkalulaatikkona.
Oikein pitäisi laittaa kuntoon.
Mutta se on niin pieni, etten keksi sille mitään paikkaakaan täältä huushollissani. Ei ole enää pieniä lapsiakaan, että sitä tarvitsisi.
Se on ollut varmaan vanhemmalla pojalla, kun lapsi oli.
Ainakin liimatuista tarroista päätellen.
On se metkaa, kun ei muista uudempia asioita kaikkia, niinkuin nyt tätäkin, että onko se ollut mun lapsillani käytössä, vai ei.
Mutta sen muistan, kuin eilisen päivän, kun tämä lipasto itse saatiin.

Lipasto on tällä hetkellä tuolla meiän kellarikerroksen yhdessä huoneessa, sellasessa miehen työkalu-työ- romupajassa.
Oikein alkaa aatteleen, kun tätä kuvaa nyt katson lipastosta.
Kyllä lapset silloin vielä oli tyytyväisiä elämäänsä, kun vaan yhden laatikon "omaa" tilaa sai,
niin se oli vallan tosi, tosi, ihanaa!
Nyt nykyään kaikilla lapsilla melkein on omat huoneet pienestä lähtien. Kaiken näköiset komerot sum muut tilat omassa käytössä.
Kaikennäköistä tavaraa kaikilla todella paljon.
Mutta kaiken tämän tavarapaljouden keskellä uskon kuitenkin, että meidän sukupolvemme lapset ovat olleet onnellisimpia lapsia, kuin nykyajan lapset ovat!
Poikkeuksia tietenkin on.
Se oli silloin rikkautta osata arvostaa jotain pientä ja vaatimatonta, nyt osaa antaa arvon paremmin kaikille asioille.
Tästä lipastosta tulee aina mieleeni pikkupirttimme joen rannalla, isä ja äiti.
Muistan niin hyvin kamarin ja pienen keittiön.
Ja joulun edellä aina uuninpankolla kuivuvat joululahjat. Niiden tuoman tuoksun.
Ja kiellon uuninpankolle menemisestä.
Isä oli maalannut tekemiään lahjoja, jotka kuivuivat siellä.
Vaikka meillä oli varmaan rahasta tiukkaa, niin muistan silti kotimme onnellisena.
Siellä oli äiti ja isä ja isosisko ja pikkusisko.
Sieltä lähtivät hyvät muistot, hyvät elämänohjeet, ja rakkaus, ja välittäminen toisistamme.
Tämä lipasto oli yksi niistä,
uuninpankolla kuivuneista!
Rakkaan isän tekemä!

8 kommenttia:

  1. Isän tekemässä lipastossa on tallella muisto – ja se tärkein: rakkaus.

    Uskoisitpa, kuinka ihanaa on lukea lämmöstä, joka lapsuudenkodissasi on vallinnut ja joka jatkuu sinun rakentamassasi aikuisuuden kodissasi.

    Miten hauskaa havaita yhtäläisyyksiä tarinaasi lukiessa: olen tuonut erään perintöarkkuni (ei tosin isän omin käsin tekemän, vaan kaupasta hänen ostamansa) kotiimme, ja arvaas missä käytössä se on nyt? Niin juuri, täynnä mieheni työkaluja :)

    VastaaPoista
  2. Kirjoitit valtavalla tunteella ja lämmöllä pikku lipastostasi. Melkein anteeksi pyydelleen siltä, että on joutunut työkalupakiksi. Tosin tärkeässä tehtävässä on nytkin.
    Ihastuttavaa lukea muisteluasi

    VastaaPoista
  3. Kiitos hienosta kertomuksestasi. Arvaapas, mitä meillä on edessä ensi kesänä: lipaston ja arkun kunnostus ja maalaus. Molemmilla. Entisöintipuuhiin vaan, ei muu auta.

    Minulla on arkku lelukoppana nyt, sisällä kuitenkin, mutta sinä tuot omasi kiireesti sisälle, otat vaikka makuuhuoneeseen sukkalaatikoksi, mutta pelastat sen.

    Jollemme tätä tee itkemme mummoina vanhainkodissa, missä se isän tekemä lipasto/arkku on. Haluan sen tänne, missä se on :-)

    VastaaPoista
  4. Hienosti, lämmöllä olet kirjoittanut muistojasi lipastoon, uskon sinun sen sieltä alhaalta kaivelevan esille ja kunnostavan, niin paljon siinä on muistoja mukana.

    VastaaPoista
  5. Älä ikinä hävitäkään tuota hienoa muistojen lipastoa. Mun lapsuuskotini keittiön nurkassa oli pieni kaappi, jonka ylähyllyllä oli minun tavarani sotilaallisessa järjestyksessä, alahyllyllä pikkusiskon tavarat, ei-niinkään-sotilaallisesti :) Muistan vieläkin, missä järjestyksessä oli tavarat hyllyllä, ja tuntui että niistä keksi vaikka mitä tekemistä. Mitähän mun lapset sanoisivat, jos näkisivät hyllyn sisällön..

    VastaaPoista
  6. Mikäs noista laatikoista oli se minun? Minä muistin tuon eriväriseksi, no muisti taitaa pätkiä ;D

    VastaaPoista
  7. Hauska haasteaihe ja mahtava kertomus vanhasta rakkaasta lipastosta. Löytyisiköhän minulta enää mitään lapsuudenkodista tuotua?! :)

    VastaaPoista
  8. lastu:
    Se onkin tärkeintä, se rakkaus, mikä meillä olikin kotona.
    Ja kiitos sulle kauniista sanoistasi!
    Ja naurua piisasi!
    Kun luin, missä sun perintöarkkusi on käytössä!
    Aimarii:
    Kiitoas Aimarii, no harmitti, kun oli niin kamalassa kunnossa koko piironki nytten!
    Uuna:'
    Niin , taitaa käydä tässäkin huushollissa, että maalisuti käteen vaan.
    Ja kesällä sen teenkin, sukkalaatikkonahan se olisikn ihan hyvä juttu!
    Kiitos Uuna ideasta!
    Tia:
    Niin taidankin tehä, ensi kesänä vien sen pihalle, ja hinkkaan maalit pois, ja maalaan sen uudelleen, ja laitan muutenkin kuntoon!
    Hannele:
    Ihan kuin tunnettais, kun niin samankaltaiset ovat hyllymme tavarat, ja järjestyksemme!
    Oli se kivaa aikaa kuitenkin!
    Marjukka:
    Sulla oli se ylin laatikko, mutta siittä en olekkaan enää sataprosenttisen varma, että onko se ollut tämän värinen,.
    Kun alettiin yhessä muisteleen, niin voi olla, kun maalattiin se iso senkki, niin tää on kyllä samanvärinen,...?
    Mutta sisus kuitenkin on isän maalaamaa vielä, ja jos se on ollut toisen värinen joskus, niin sitten se on ollut ruskean värinen.
    Ihmisellä on huono muisti!
    Inakataika:
    KIitos sulle, ja löydät varmaan jotain, kiva olisi lukea siittä, oottelen!

    VastaaPoista