31.08.08

Tämä päivä on mennyt ihmetellessäni,että kakki olikin vaan unta,,,vaikka ei ollutkaan unta,mutta onneksi oli kuin unta kuitenkin!
Koska mulla oli eilen aamusta ilta kymmeneen aikamoista meininkiä,jännittämistä,ja pelkoa,ahdistustakin,kun ei ollut tietoa,ei saanut tietoa!

Eli mun mies lähti eilen aamulla ennen seitsemää naapurin miehen kaa Vilppulaan poikansa liigakisoihin,ja auton perässä traileri,sitä varten,että poika ostais sieltä auton,jos onni suosisi.
Mä aioin tehä atc-kortteja,ja jotain ,,runon ainakin aioin laittaa runotorstaihin,ja vähän aioin siivota komeroitanikin,kun sekin kärpänen mua iski perjantaina,eli siivosin jo yhen kaapin,ja sitä en tee,muulloin,kuin silloin,kun SE kärpänen iskee.MUtta...........kaikki ei aina käy niin kuin miettii ja suunnittelee,,,mies kylläkin lähti sinne aamulla aikaisin,ennen seitsemää sinne vilppulaan,mutta kuulin kun auton ääni olisi tullut pian pihaan,mutta tajusin,että varmaan lähtivät nytten vasta,kun kello oli vasta vaille seitsemän aamulla.
Mutta sieltä sitten mies tulikin takaisin,oli tullut sellanen näköhäiriö hänelle,kuin ennen aivoinfraktia pari vuotta sitten,..Arvatkaapa vaan,kuinka pelästyin,,Mutta olisin heti lähtenyt lääkäriin,mutta eihän miestä väkisin minnekkään saa.ei enää mitään ole,ei tarvi mennä ,,sanoi vaan..
Mutta sitten tuli tyttö,ja hänen sulhanen kotiin,ja kerroin,mikä tilanne oli,ja kun tyttö on saanut kiedottua isän itsensä ja sormensa ympärille jo pikkasena ,niin ei siittä sitten minnekkään pääse,eli, tyttö pisti isäänsä vauhtia,ja niin sitä sitten mentiin nelistään ensiapuun,kiitin mielessäni Taivaanisää,että mies uskoi edes tytärtään,mutta kai senkin vuoksi, sitten meiän kovistuksistamme lähti,että tytön olisi kivempi lähteä Jyväskylään,mikä oli tänään edessä,ja siellä mun pikkutyttöni nytten sitten on,ihan yksin tuntemattomassa paikassa,mutta onneksi tyttö on rohkea ja teräväpäinen,saa kyllä asiansa hoidettua,ja tulee hyvin toimeen,ei sitä tarvi murehtia...sanon näin itelleni,kun kuitenkin murehdin?

No,me mentiin sitten ensiapuun,ja siellä ootetiin sitten vaikka kuinka kauan,melkein varmaan kaksi tuntia,ennenkuin lääkäri tuli,ja tietenkin määräsi sitten miehen Tampereelle Tayksiin.
No,mentiin sitten tytön ja poikaystävänsä kanssa sinne Tampereelle ensiapuun,ja siellä olikin kaikki muuttunut, siellä ei saanut omaiset mennä lainkaan potilaan kanssa sisälle,eli, kun oltiin ilmoitettu, niin oottettiin, ja sitten pyydettiin mies sisään, ja sen jälkeen hän pitkän ajan päästä tulikin takaisin, taas oottamaan, ja sovittiin sitten niin, että me mennään kotiin, ja mies sitten soittelee, tietoja,ja tulee taxilla kotiin,jos pääsee tänään,,
Hoitaja sanoi justiinsa edellisen potilaan vaimolle, että menkää kotiin vaan ja soitelkaa, soitelkaa, menee pitkä aika, ainakin kaksi kolme tuntia, ja arvatkaapa, kuinka kauan meni, ennenkuin sain miehestä mitään tietää, kello oli jotain kahden paikkeilla, kun sinne mentiin, aikakin meni ihan sekaisin,mutta luultavasti oli nyt näihin kelloaikoihin, mutta soitettiin sinne kyllä ennen , tyttö soitti, ja sitten minäkin parikin kertaa, ennenkuin sain sitten edes sen tietää, että mies kuitenkin on vielä tallella, ja oottaa nyt lääkäriin menoa, ja sitten soitin seuraavan kerran, niin sanottiin, että on kirjoitettu taxilappu, ja on kotimatkalla,, eli kello oli noin, pikkasen ennen kymmentä, kun tuli kotiin, eli mä olisin yksin siellä oottanut yli kuusi tuntia!
Että tässä on suuri aukko siellä, ettei lähin omainen pääse joka paikkaan sairaan seuraksi, ja ajankuluksikin, sairaalle. Mutta nyt on siellä näin kuitenkin, ainakin lauantaiana oli, ja varmaan sitten muulloinkin.
Mutta sitten kun mies tuli yömyöhään kotiin, niin oli se iloinen yllätys kuitenkin, kun ei ollutkan löytynyt mitään vakavaa, oli otettu kaikki viipalekuvat aivoista , ja jos jonkinlaisia kokeita, että hyvin hoidettiin kuitenkin tämä asia siellä, ja vielä annettiin numero suoraan sinne osastolle, mihin voi soittaa, jos tulee jotain samantapaisia oireita, ja että sitten voi suoraan Tayksiin mennä, mikä onkin suuri asia täällä maaseudulla, ettei tarvi ensin montaa tuntia virua jossain terveyskeskuksessa, ja sitten laitetaan jonnekkin. Nyt kyllä täällä meiän aluesairaalassa lääkärinä oli todella kiva lääkäri, vaikka kaikki olikin häneltä hukassa, välineet nimittäin. Mutta ei se mitään haitannut, hän oli kuitenkin kovin tunnollisen oloinen, oli sellanen ihmisläheinen lääkäri, ei vielä ollut mennyt pilalle, ei ollut vielä tullut ylpeyttä, ja välinpitämättömyyttä, potilastaan kohtaan, ja toivottavsti ei koskaan tulekkaan.
Mutta tyttö piti meistä huolta täällä kotona, kun isää odotettiin, laittoi meidät kaikki kolme peiton alle, sohvalle istumaan, ja sitten kateltiin elokuvaa,vaikka ei mieleen jäänytkään kaikki, kun mieli oli kuitenkin miehen luona , siellä sairaalassa...
Mutta tällanen oli mun lauantai päiväni, eli sairalassa odottelua , jännitystä ja pelkoa, mutta onneks lopulta helpotuksen huokaustakin, ja kiitosta TaivaanIsälle, kuuli mun rukoukseni!
Ei aina kaikki mene niinkuin ite suunnittelee,, joka hetki voi tapahtua jotain, mitä et ollut lainkaan odottanut, mutta silti elettävä on, ei voi jäädä paikoilleen , ja oottaa, että mitä jos...
Aina on vaan koitettava jatkaa matkaa, sitä yhteistä matkaa.. ja nautittava joka hetkestä tästä, mitä meille vielä annetaan...