Nämä kukat olivat äidilleni tosi rakkaita, ja mä joskus niistä alun vein, sellasen pienen pienen alun ,yhen oksan, ja nytten on samanlainen, jossei suurempi, kuin äidin kukkapuska, mistä äiti todela paljon iloitsi! Sillä siittä on 4v, ja vähän yli, kun äitini kuoli.
Se oli kamala päivä, päivistäni kaikkein kamalin!
Sinä samaisena aamuna , kun olin äidilleni mennyt keittään puuroa aamupalaksi, ja äiti vielä söi hyvällä ruokahalullaan, koko lautasen tyhjäksi ja vielä lasillisen maitoakin, se oli hyvä merkki se, että nälkä oli, mietin itsekseni.
Kun äitini oli syönyt kaikessa rauhassa puuroannoksensa, hän sanoi äkkiä mulle, että "marianne". hän haluaa kuolla pois, koska on niin kipee..
ja mä hänelle sitten sanoin ja vakuutin, että et saa noin aatella, me tarvitaan sua vielä tosi paljon, äiti siihen, ette te tarvi mua enää,, ja mä siihen, että tarvitaan tietenkin me sua,, , mä tarvin äiti rakas sua vielä!
No sitten kuitenkin tuli aika mun lähteä omalle perheelleni tekeen ruokaa, ja sanoin äidille, että tuun kohta takaisin, laitoin kuitenkin ruuan lautaselle valmiiksi, jos vaikka kuinka virkistyisi, ja nousisi syömään.
Peittelin äidin sänkyyn päikkäreille, ja halasin ja sanoin, että rakastan häntä. ja sitten lähin pois, huoli slti sydämessäni.
Mutta sitten menin kotiin tekeen ruuan, ja mies söi hyvällä ruokahalulla, ja mäkin vielä, vaikka kuitenkin huoli äidistäni,. koko ajan.
No, ruokatunti meni, ja siivosin ruuaantähteet pois, ja laitoin koiralle ruuan, ja siivosin kanihäkin ja sillekkin laitoin ruuan, eli nyt tuli kaikki ruokituksi, ja sitten voi pikkasen jotain siivotakkin.
Aattelin yhen ikkunan pestä, ennenkuin lähen äitille ruokaa lämmittään, mutta soitin kuitenkin ensin, jos vaikka olisikin noussut ite lämmittään ruuan, mutta ei vastannut. Mutta oli ennenkin niin käynyt, ja pesin yhen ikkunan , kun oli niin todella likainen, koko ajan silti äiti mielessäni, päätin soittaa, uudelleen että oliko jaksanut nousta ite laittaan ja lämmittään se ruoka, mutta kukaan ei kuitenkaan nytkään vastannut .. soitin monta eri kertaa, kukaan ei siltikään vastannut..
Mulla tuli kamala hätä, ettei äidille vaan ole mitään kuitenkaan tapahtunut, kun ei vastannut, vaikka monet kerrat ennenkin oli ollut vastaamatta, mutta nyt mulla oli erikoinen huoli äidistä, oli pian päästävä sinne, ettei äidille vaan ole mitään pahaa tapahtunut,, ettei vaan ole kaatunut, kun on lähtenyt vessaan .. huoli sydämessä lähdin äidin luokse, poljin pyörää kuin mikäkin haamu, mutta olin ihan läkähtymäisilläni, kun perille pääsin.
Soitin ovikelloa, niinkuin aina ennenkin, ja menin avaimella sisään...
Mutta nyt pitää laittaa, että jatkuu seuraavalla kerralla, en vaan nyt pysty enempää kirjoittaan, tulee liian lähelle kaikki, itkettää vaan,, jatkan seuraavalla kerralla...
Äideistä parhain, niinhän me kaikki aatellaan äideistämme, niin mäkin, mutta koitan jaksaa kirjoittaa loput siittä viimeisestä tapaamisestamme äidin kaa..
tiistai 30. syyskuuta 2008
Syksyn paras kukkani.(äidiltä saatu alku)
maanantai 29. syyskuuta 2008
Suklaakuorrutuksen (Vinkki)
Täytekakkuun sa tehtyä siististi ja kätevästikkin: laita suklaalevy umpinaiseen muovipussiin ja pussi niin kuumaan veteen, että suklaa sulaa.
Leikkaa muovipussin kulmaan reikä ja pursota suklaa siittä kakulle.
Leikkaa muovipussin kulmaan reikä ja pursota suklaa siittä kakulle.
Kuivaa kakkua paistetaessa Vinkki)
Ei kakku tartu vuokaan,kun korppujauhotettuun vuokaan vielä ripotellaan vähän hienoa sokeria!
sunnuntai 28. syyskuuta 2008
Salaisuus
Vesihelmet tipahtelevat
raskaana alas, alas..
unien herätessä
ne karkaavat pois, pois..
rosoisen kiven koloihin
kaivautuen syvemmälle,
syvemmälle.
Salaisuus kietoo ympärilleen
kostean harson.
raskaana alas, alas..
unien herätessä
ne karkaavat pois, pois..
rosoisen kiven koloihin
kaivautuen syvemmälle,
syvemmälle.
Salaisuus kietoo ympärilleen
kostean harson.
lauantai 27. syyskuuta 2008
Puhuri alkaa tuleen...iltahämyssä (klikkaa kuvaa)
perjantai 26. syyskuuta 2008
Kurjet lähtevät etelään
Kurjet liitelivät ilmavirtojen mukaan välillä kieppuen kuin mitkäkin tuulenpuuskat..
Lopulta kurjet saivat auran onnistumaan, ja sitten mentiin etelää kohti,, hyvästi kurjet, palatkaa ensi keväänä taas!
Klikkaa taas kuvaa, niin saat pikkasen isommaksi, vaikka nämä kurjet olivat todella korkealla, olivat taivaalla vain pienet pisteet, mutta kuitenkin siellä taivaalla ne kaartelivat, eikä laskeutuneet yhtään alemmaksi, vaan kohosivat ilmavirtojen mukaisesti korkeammalle!
Mutta äänet kuuluivat, kuin olisi olleet todella lähempänä!

torstai 25. syyskuuta 2008
Salaisuus (Klikkaa kuva suuremmaksi)
keskiviikko 24. syyskuuta 2008
Kauhajoki 23.09.-08
Oli kauhun ja surun päivä!
Itken heidän puolestaan...
huulillani kysymys, miksi Herra näin?
Omaiset itkevät ikäväänsä,
heidän kodissaan on
tyhjä paikka!
Kiitos, että olet juuri nyt
meitä kaikkia lähellä.
Anna meidän luottaa sanaasi,
anna meidän osata ymmärtää,
että tälläkin voi olla joku
tarkoitus!
Itken heidän puolestaan...
huulillani kysymys, miksi Herra näin?
Omaiset itkevät ikäväänsä,
heidän kodissaan on
tyhjä paikka!
Kiitos, että olet juuri nyt
meitä kaikkia lähellä.
Anna meidän luottaa sanaasi,
anna meidän osata ymmärtää,
että tälläkin voi olla joku
tarkoitus!
ALASTARO
Poika oli kokeilemassa tänään, tekemäänsä autoa,
Alastaron radalla. Me olimme mieheni ja pojanpojan kanssa sitten myös mukana.
Tällanen auto on sisältä, on tyhjän näköinen, on vaan turvakaaret ympäriinsä, eli aika harvoin tulee pahoja vammoja kellekkään, vaikka pahastikkin joskus lentelevät radalla! Autot tarkistetaan aina ennen kisoja.
Tässä auto sivulta, on siinä poika taas jonkun verran töitä tehnyt tämänkin kanssa!
Katso lisää poikani sivuilta, jonne pääset sivuni oikeasta reunasta, missä on linkki sinne!(jokamiesluokkaa)

tiistai 23. syyskuuta 2008
TÄNÄÄN OLIN
Ystäväni luona kylässä,ja siellä sitten juteltiin,ja turistiin kaikesta maan ja taivaan välisistä asioista, enimmäkseen oikeesti asiaa, ei mitään juoruja, ei!
KLIKKAA KUVIA SUUREMAKSI
Sain häneltä belargonian, tai kolme, ja laitan ne kellariin talveksi, ja keväällä sitten taas nostan ne kesään!
Eli, mulla on jo hänen edellisvuotena antamansa belargoniat kukkineet koko kesän,
ja nyt sitten toivon, että vielä ensi vuonnakin kukkii kaikki yhdessä!
Hän raaaski ne ottaa kukkapurkistaan, ja antaa minulle, vaikka kukkikin vielä, ja oli nuppujakin vaikka kuinka paljon, mutta ystävä tunnetaan, justiinsa tällasista jutuista, eli Pirjo, kiitos sulle! Kukkanuput ovat sinulle Pirjo,nehän ovatkin oikeesti sinun!
maanantai 22. syyskuuta 2008
Lankahuuruissa 22.09.08
Tänään, aloin siivoon lanka laatikoitani, ja kaiken kaikkiaan sieltä löytyi aika paljon langan loppuja, joista nyt aion kutoa sukkia tai tossuja, ja vien ne kirpparille sitten myytäväksi, jos nyt sitten saan aikaiseksi ottaa sitä pöytää tässä ennen joulua kuitenkin, lokakuussa viimeistään!
Niin,, tässä kuvassa langat ovat vähän niinkuin sävyittäin ja saman kokoista lankaa, suurin osa on seitsemän veljestä lankaa, mutta sitten toinen mokoma melkein on vielä nalle lankoja, (ei kuvassa) mutta niistä en nyt aloita sukkia, ainakaan kirpparille, koska se on senverran ohuempaa lankaa, niin vie aikaa enemmän... mutta katotaan nyt, mitä tää elämä tuo tullessaan, kun niin paljon olisi kaikkee kivaa tekemistä noista langoistakin, nyt kun sain ne järjestykseen, ja vähän niinkuin inventaarion niitten kaa tein, että pikkasen ees tiiän, mitä lankaa mulla on, ja kuinka paljon, (innostuin jo itellenikin tekeen sellasta pitkää liiviäkin,, mielessä kuitenkin vasta)mutta ei taida ennen joulua aika sallia?
Ostin jo vähän lisääkin seitsemän veljestä lankaa, jos tytölleni ainakin sukat niistä joululahjaksi teen.
Mutta sormet syhyää käsitöitä tekeen, ja sitten on tää blogijuttu, tääkin vie aikaa, mutta kaikki on niin kivaa tekemistä, kyllä tää elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa! Eli ne pienet ilot taas huomaan!
Kaappejakin alan siivoon, ja sielläkin on kirppikselle vaikka mitä!
Tää mun siivousintoni sai varmaan mun vanhin poika ja miniä, tartutettua, kun olivat siivonneet ja tyhjentäneet kaappejaan turhista vaatteista, mitä ei ole tullut pidettyä, ja nyt aion itekkin tehdä samoin, kaikille kaapeille, myös astiakaapeille! Kaikki turhat vaatteet uff.ville, ja jotain voi kirppiksellekkin viedä, mutta ne on sitten oltava muodikkaita ja hyviä vaatteita , mitä sinne vien.. mutta paljon meinaan laittaa ihan poiskin, saa vähän kaapeihin tilaakin sitten!
Siis nämä langat tässä kuvassa on ihan sellasia langanloppuja, mitä on aina jäänyt jostain, ja nyt aioin sitten koittaa niitäkin hyödyntää, ja kutoa niistäkin sitten vaikka sukkia, mutta kyllä mulla löytyy aika paljon sellasiakin lankoja, etten muistanut ees ostavani, olen joskus innoissani ostanut, ja sitten unohtanut laatikon pohjille, mutta on mulla kyllä sukkalangat koko porukalle varmaan, ja enemmänkin sitten muitakin lankoja, kyllä niitä ihmeesti on kertynyt, ja sitten huomasin myös, että keskeneräisiä käsitöitä kanssa on kerääntynyt vaikka kuinka paljon, joskus laitan niistäkin kuvia, mulla on sellasiakin, kun tyttö on ollut pikkutyttö vasta, ja olen tehnyt hänelle hametta tai puseroa, ja sinne ovat jääneet jostain syystä, eikö ole kerinnyt tekeen loppuun, että on sitten jo kasvanut ulos siittä vaatteesta, vai onko kyllästynyt vaan siihen käsityöhön, mutta luulisin, että kaikilla meillä on näitä keskeneräisiä käsitöitä jäänyt!
Mutta huomenna, aion jatkaa tätä sivousintoani, mahtoiko se olla mulle innoitus, kun pääsin jo puoli seitsemän ylös tänäaamuna, kun piti tytölle ja hänen sulhaselleen tulla toivottaan hyvää kouluviikkoa, lähtivät taas kouluihinsa,, on kivaa, kun saan heitä vielä viikonloppuisin pitää täällä, on niin kiva kuulla, mitä heille on viikon aikana tapahtunut, meillä on aina ruokapöytä juttuja, ja kahvijuttua, sitä riittää aina...Ja tietenkin ekaks kun tulevat, vaihdetaan puolin ja toisinkin kuulumiset, heti tärkeimmät kahvipöydässä!

Laitan toisenkin
Kuvan, ja tulitikun, niin pääsette vähän arvioimaan korujen kokoa...Mä muistin,että olin tämän korun jo laittanut, mutta se on sitten hävinnyt taivaan tuuliin, mutta ei ole eka kerta, kun niinkin käy mulle! ja muillekkin aina joskus!
sunnuntai 21. syyskuuta 2008
Mies oli kalassa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)