Olin jotain 5-6 vuotias!

Ja muistan silti ikuisesti tämän jutun,, vaikka eihän tämä nytten olisi kamala paikka, mutta silloin, kun menin ekaa kertaa kauppaan, niin oli mulle ihan kamala juttu!!

No Niin, äiti pyytää mua, että meneppä nyt harjoitteleen kaupassa käyntiä, ja ei tarvi tuoda kuin yksi tavara, ja sitten saat palkaksi ostaa jonkun karkinkin vielä itellesi palkaksi!
He he, no ei se sitten vaan mulle hiljaiselle tytönreppanalle ollutkaan mikään kiva reissu, ensin kiukuttelin äitillekin, etten uskalla mennä, en,, mutta äiti sai kuin saikin mut lähteen, ja hakemaan niitä ihme perunajauhoja,, ei muuta, kuin perunajauhoja!!!

No, mä sitten lopulta lupasin mennä,, kauppa oli noin 100.-150 metriä meiän kodista, eli kaukana ei ollut, eikä vieraitakaan myyjät olleet... mutta kun en ollut koskaan ennen ollut yksin kaupassa, ja aina multa tuli itku, kun myyjät jotain mulle sanoikin vaan,, pelkäsin tätä matkaani, kuin jotain,, mikä oli mulle sitten jonkun jutun saavutus, jos tästä nyt sitten selviän kunnolla!
No, äiti antoi ohjeet miten siellä kaupassa toimin, silloin ei tietenkään ollut mitään muutakuin että pyydettiin , kauppiaalta, mitä tarvittin, ja kauppias sitten sen antoi, ja tämäkin kauppa oli sellanen pienen pieni kyläkauppa, siinä meiän mäellä, eli lähellä, koti näkyi koko ajan, kun sinne menin, käännyin vielä katsoonkin, taakseni, kuin hakien turvaa, tai matkaseuraa sinne kauppa-asialle..
Koko matkan ajan hoin, että perunajauhoja, perunajauhoja, mun pitää muistaa edes, mitä ostaan menen , sitä en halunnut unohtaa, enkä voisikaan unohtaa yhtä asiaa, äiti olisi kirjoittanut mulle lapun, mutta en halunnut sitä, vaan sanoin , että kyllä mä nyt yhen asian muistan! äiti sanoi, ettei muuta tarvi muistaa kuin perunajauhoja, Ja sittten koko matkan ajan hoin ,että perunajauhoja, perunajauhoja... , perunajauhoja, perunajauhoja, joka ikisellä askeleellani sanoin, että, perunajauhoja, ja sitten tuli kaupan ovi vastaan,,, pelkäsin sitä avata, mutta pakko oli,, ovi narahti, ja sitten kilahti jossain joku kello, että varmaan kaikki nyt kuuli, että tulin ostamaan perunajauhoja!
No, koitin olla todella pienenä, vieläkin pienempänä, kuin olin, mutta kuitenkin joku myyjä täti tuli sinne, ja multa meinasi jo itku taas tulla, mutta sitten muistin, minkä vuoksi tänne kauppaan tulin, mähän tulin ostamaan sen yhden asian , perunajauhoja, ja aattelin, että mitä mä nyt enää pelkään, mä oon kyllä jo NIIN iso tyttö että osaan tämän asian hoitaa, ja sitten ostan karkinkin vielä, no täti kysyi toisen kerran, että mitä mä haluan ostaa, ja sanoin isolla kuuluvalla äänelläni, että PERUNANAUHOJA!!!!

Voi kamalaaa,,,, , kun mua hävetti,, heti huomasin, että sanoin sen sanan väärin!!! tätiä alkoi nauruttaan mun perunanauhat,, voi että kun mua harmitti, ja samassa itku tuli, se vaan tuli, enkä sille mitään mahtanut, täti koitti mua lohduttaa, että hän varmaan väärin kuuli, että perunajauhojahan sä tarkoitit tietenkin, että olipa hän nyt kuuro, mutta tiesin sanovani nauhoja!!! Sinne jäi karkit ja haaveet uudelleen menosta kauppaan, en ikinä, en ikinä enää mee yksin kauppaan, en siihen kauppaan en mene en!! Itkien meen kotiin, ja koitin äidille selittää, että mitä mä itken , nyyhkytin niin paljon, että äiti ei tahtonut mun sanoistani selvää saada, mutta kamalaa se oli, se on jäänyt mun mieleni syvyyyksiin ainiaaksi kummitteleen mun lapsuusmuistoissani!