Klikkaa kuvia
Tässä nuppu jo pikkasen auki
Herkkä nuppu
Tässäkin vielä pisaroita, kun annoin sille pikkasen suihkusta vettä.
torstai 30. lokakuuta 2008
JOULUKAKTUKSENI KUKKII!
Klikkaa kuvia
Tässä nuppu jo pikkasen aukiHerkkä nuppu
Tässäkin vielä pisaroita, kun annoin sille pikkasen suihkusta vettä.
Polullani ruskaa
Tässä on viimeisin työni, minkä olen saanut valmiiksi, tämä on kuvasta maalattu öljyväreillä,
ensin kylläkin koitin pelkästään tehdä työn lyijykynällä ja liiduilla, mutta ei onnistunut, eli tässä on pohjana mustalla hiilellä väritetty pohja, joka kuitenkin on öljyvärein korjailtu.
Muut olen tehnytkin sitten öljyvärein, jotain pieniä kohtia olen laitellut öljyväri pastelli liiduilla.
keskiviikko 29. lokakuuta 2008
Sydän vietiin
Viime yönä sydämeni vietiin jonnekkin, enkä yhtään tiedä vieläkään, missä kävi, mutta se oli kamalan peloittavaa..!
Makasin sairaalaalan leikkauspöydällä, ympärilläni hyöri ja pyöri ihmisiä, vihreäpukuisia ja lakkisia.
Kilinää ja kolinaa kantautui korviini, ja heikkoa puheensorinaa, mutta puhuivat melkein kuin kuiskaten, etten kuulisi!
Mitä ihmettä mulle tapahtuu, ja mikä ihme tossa vadissa on?
Vati oli aivan minun silmieni edessä, siinä oli vaaleanpunainen möhkäle ja niinkuin jotain suonia roikkui sen toisesta päästä, kamalan näköinen, ja miksi se oli tohon laitettu mun nähtäväkseni?
Hetken päästä joku otti vadin ja lähti viemään sitä pois, meni ovesta ulos, että heiluri ovet hakkasivat kauan pussahdellen eteen, taakse...
Mutta nyt joku puhui minulle hiljaisella äänellä, niin hiljaisella, että vaivoin sain selvää, mutta hän puhutteli mua käskevästi,
- nyt nätisti siinä pöydällä, teillä ei ole nyt sydäntä, se vietiin korjattavaksi, tehdään ohitusleikkaus.
Mulla oli kamalan huono olo, en tiennyt mitenpäin pitäisi tässä pöydällä maata, koitin kysyäkkin joltain, mutta kukaan ei puhunut mulle.
Sitten vasta tajusin, että mulla ei ole sydäntä, ja sydän vietiin multa piiloon, miten sen nyt saan takaisin rintaani, ja vielä sykkimäänkin?
Sehän oli ihan kuolleen näköinenkin, ei edes kunnolla ollut vertakaan missään, eikä se liikahtanutkaan!
Mulle tuli kamala hätä siittä, ja oloni senkuin huononi, en pystynyt enää makaamaan selälläni, mun oli pakko koittaa kääntyä, ja silloin keikahdin lattialle kapealta leikkauspöydältä!
Kamalalla kolinalla kierin lattialla, kuin mikäkin jalaton otus!
Pääni kolahti johonkin metalliseen, käteeni sattui, lyödessäni sen tuolin selkänojaan, ihan kuin mun kirjoituspöydän tuoli, samanlainen kangaskin vielä, kyllä se on mun tuoli! Miks se on tänne tuotu?
Kukaan ei vastannut, kukaan ei huomannut putoamistani, kaikki vaan kuljeksivat huoneessa paikasta toiseen, tiesivätkökään kaikki mitä touhusivat,,, huusin apua, mutta en saanut ääntäni tarpeeksi kovalle, eikä kukaan tullut auttamaan, yritin vielä kerran huutaa oikein kovaa, mutta ääntä ei tullut millään, äänikin meni ihan piiloon, en itsekkään sitä kuullut, tää on ihan kamalaa, kukaan ei auta mua...! Ja mulla ei ole sydäntä!
Mutta mun on koitettava mennä takaisin, muutenhan voi tapahtua vaikka mitä, kun ei ole sitä sydäntäkään rinnassani.
Miten ihmeessä tää on nyt tällasta ihmeellistä, mitä mulle oikein tapahtuu??
Pääsin lopulta takaisin pöydälle ja kysyin , että mitenpäin mun pitäisi tässä olla, että olisi parempi, joku tuli viereeni, ja sanoen käskevästi, - mahallesi heti, mutta mä sanoin, etten voi mahallani maata, en koskaan ole voinut, mun pitää olla kyljellä ja vielä oikeella kyljellä, se on ainoa asento, missä voin olla, ja miten se sydän takaisin laitetaan, jos mahalleni meen?
Mutta samassa mut käännettiin mahalleni, ajattelin että nyt ne nukuttaa mut, sanoin vielä, että mut pitää nukuttaa sitten, ei saa tehdä millään paikallispuudutuksessa, mutta samalla hetkellä tunsin, kun mua pistettiin varmaan tosi paksulla neulalla, tunsin kamalaa kipua... ja siihen heräsin, kun mun selkääni sattui huono asentoni, olin mahallani!
Makasin sairaalaalan leikkauspöydällä, ympärilläni hyöri ja pyöri ihmisiä, vihreäpukuisia ja lakkisia.
Kilinää ja kolinaa kantautui korviini, ja heikkoa puheensorinaa, mutta puhuivat melkein kuin kuiskaten, etten kuulisi!
Mitä ihmettä mulle tapahtuu, ja mikä ihme tossa vadissa on?
Vati oli aivan minun silmieni edessä, siinä oli vaaleanpunainen möhkäle ja niinkuin jotain suonia roikkui sen toisesta päästä, kamalan näköinen, ja miksi se oli tohon laitettu mun nähtäväkseni?
Hetken päästä joku otti vadin ja lähti viemään sitä pois, meni ovesta ulos, että heiluri ovet hakkasivat kauan pussahdellen eteen, taakse...
Mutta nyt joku puhui minulle hiljaisella äänellä, niin hiljaisella, että vaivoin sain selvää, mutta hän puhutteli mua käskevästi,
- nyt nätisti siinä pöydällä, teillä ei ole nyt sydäntä, se vietiin korjattavaksi, tehdään ohitusleikkaus.
Mulla oli kamalan huono olo, en tiennyt mitenpäin pitäisi tässä pöydällä maata, koitin kysyäkkin joltain, mutta kukaan ei puhunut mulle.
Sitten vasta tajusin, että mulla ei ole sydäntä, ja sydän vietiin multa piiloon, miten sen nyt saan takaisin rintaani, ja vielä sykkimäänkin?
Sehän oli ihan kuolleen näköinenkin, ei edes kunnolla ollut vertakaan missään, eikä se liikahtanutkaan!
Mulle tuli kamala hätä siittä, ja oloni senkuin huononi, en pystynyt enää makaamaan selälläni, mun oli pakko koittaa kääntyä, ja silloin keikahdin lattialle kapealta leikkauspöydältä!
Kamalalla kolinalla kierin lattialla, kuin mikäkin jalaton otus!
Pääni kolahti johonkin metalliseen, käteeni sattui, lyödessäni sen tuolin selkänojaan, ihan kuin mun kirjoituspöydän tuoli, samanlainen kangaskin vielä, kyllä se on mun tuoli! Miks se on tänne tuotu?
Kukaan ei vastannut, kukaan ei huomannut putoamistani, kaikki vaan kuljeksivat huoneessa paikasta toiseen, tiesivätkökään kaikki mitä touhusivat,,, huusin apua, mutta en saanut ääntäni tarpeeksi kovalle, eikä kukaan tullut auttamaan, yritin vielä kerran huutaa oikein kovaa, mutta ääntä ei tullut millään, äänikin meni ihan piiloon, en itsekkään sitä kuullut, tää on ihan kamalaa, kukaan ei auta mua...! Ja mulla ei ole sydäntä!
Mutta mun on koitettava mennä takaisin, muutenhan voi tapahtua vaikka mitä, kun ei ole sitä sydäntäkään rinnassani.
Miten ihmeessä tää on nyt tällasta ihmeellistä, mitä mulle oikein tapahtuu??
Pääsin lopulta takaisin pöydälle ja kysyin , että mitenpäin mun pitäisi tässä olla, että olisi parempi, joku tuli viereeni, ja sanoen käskevästi, - mahallesi heti, mutta mä sanoin, etten voi mahallani maata, en koskaan ole voinut, mun pitää olla kyljellä ja vielä oikeella kyljellä, se on ainoa asento, missä voin olla, ja miten se sydän takaisin laitetaan, jos mahalleni meen?
Mutta samassa mut käännettiin mahalleni, ajattelin että nyt ne nukuttaa mut, sanoin vielä, että mut pitää nukuttaa sitten, ei saa tehdä millään paikallispuudutuksessa, mutta samalla hetkellä tunsin, kun mua pistettiin varmaan tosi paksulla neulalla, tunsin kamalaa kipua... ja siihen heräsin, kun mun selkääni sattui huono asentoni, olin mahallani!
Kaupasta tullessamme kuvasin
Risto Rytin talo siirrettynä.
Talo on kaunis mielestäni 
Laitan linkin, niin voi halutessa sieltä lukea enemmän tämän talon vaiheistahttp://www.turunsanomat.fi/ajassa/?ts=1,3:1007:0:0,4:7:0:1:2004-05-25,104:7:226810,1:0:0:0:0:0:
Tunnustus
Sisko ilahdutti päivääni tällaisella hienolla tunnustuksella.
Kiitos huomiosta!
Maininnan eteenpäin jakamisen sääntöjä ovat:
1) Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta millä tahansa maailman kielellä.2) Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin.
3) Palkinnonsaaja panee palkinnon logon blogiinsa.
4) Logo tulisi linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen.
5) Palkinnonsaaja julkaisee säännöt omassa blogissaan. Kansainvälisen, Uruguaysta alkunsa saaneen palkinnon alkuperäiset säännöt ovat tässä.
Jaan maininnan seuraaville blogeille:
Isopeikko
Mehtäsielu
Leijonainen
Värkkää, neuloo ja purkaa
Olisin voinut ojentaa tämän tunnustuksen monelle muullekin blogille, joissa vierailen, mutta näin nyt tällä kertaa!
Kiitos teille kaikille ihanista blogeistanne!
tiistai 28. lokakuuta 2008
Lukkiperhe koolla
Tässä yksi pitkäkoipi
Klikkaa kuvia
Ja tässäkin
Tässä pariskunta
Ja tässä koko perhe koolla, mutta niitä olikin vielä vaikka kuinka paljon enemmän!
Nitä oli varmaan 1000!! Ainakin minusta tuntui siltä, hämähäkki kammo, kun mulla on!
Mutta paljon oikesti niitä oli, ja ne oli meillä siinä sellasten ulkorappusten seinässä, kun meillä menee rappuset ulkoakin kellarikerrokseen, niin siellähän melkein olikin häkkisten leiri kokoontuinut, olivat hakeutuneet lämpimämpään paikkaan!
Ja niillä on ihan luuranko naamat! !!
Antoivat kuitenkin itseään hetken kuvata, sitten , kun pikkasen mies koitti kädellään koskea yhteen, niin kaikki alkoikin lähteä jonnekkin pois, ja arvatkapa mihin, mun kintuilleni, eli siihen sitten loppui mun kuvaukset tällä kertaa,, kiljuin ja heiluttelin kinttujani monta kertaa, että jos joku pitkäkoipi olisikin mennyt housun lahkeesta sisään,, uuuuh, ja eiii, en kestäisi sitä!!!
maanantai 27. lokakuuta 2008
Tänään kävin
Lankakaupassa, ja mukaani tarttui tällaset langat, sormet syhyää jo paljon, mutta ensin on edelliset sukat saatava pois puikoilta, tai muuten jääkin kesken. Näistä aion tehdä pitkävartiset sukat, mutta teen varren sitten luultavastikkin tosta yksivärisestä ensin, ja sitten vasta tota kuviolankaa jatkeeksi.
Oli muuten aika kallista lankaa, kun aattelee mummon markka aikaa, niin olisinko ollut valmis silloin maksamaan melkin 40 markkaa yhdestä kerästä lankaa (100g) en olisi maksanut, ja nyt menin vipuun, kun maksoikin vaan alle 7 euroo, mutta euroissakin kallista!
Mutta annan ne joululahjaksi, niin silloin voi pikkasen enemmänkin maksaa, kun ei ihan itelle tule.
sunnuntai 26. lokakuuta 2008
Löysin vielä
Päivänkakkarankin, ihan kuin kesälle kiusaksi, kun meidät taas jätti, eli taas ollaan siirrytty kesäajasta pois, ja uudet jutut odottaa meitä!
Mutta onhan se syksykin kivaa aikaa, ja talvikin, ja sen jälkeen jo ollaankin keväässä, ja sieltähän se kesäkin taas tulee!
Syksyn sateissa on se kivaa, kun hyvällä omalla tunnolla voi käpertyä sohvannurkkaan käsityön tai kirjan pariin, ja kynttillöiden valo näyttää kauniilta ja tuo tunnelmaa.
Talvella taas, jos on lunta, niin tuleee paljon valoisemmaksikin kaikki, ja kuviakin on kiva taas lumenajasta ottaa (toivottavasti saadaan edes pikkasen) sitä lunta!
Joulun juhlakin tulee, ja kaikki saadaan rauhoittua työnkiireistä, ja olla vain toisiamme varten, ja nauttia hyvästä ruuasta, ja kynttilöistä.
Muutamia kirpeitä pakkaspäiviäkin varmaan tulee, silloin pitää muistaa ne linnut siellä ulkona, ettemme lopeta ruokkimista kesken, jos olemme syksyllä alkaneet niitä ruokkia.
Ja sitten jo ollaankin kohta siellä keväässä, aurinko alkaa lämmittää, ensimmäiset leskenlehdet työntävät päänsä lumen alta, ja näyttävät meille voimansa taistella kylmää vastaan, voittavat ja kukkivat meille!Ja sitten taas jossain vaiheessa käännetään sitä kelloa taas, mutta tällä kertaa sitten eteenpäin, ja niin ollaankin sitten uudessa kesäajassa ja kesässä!
Toivon kaikille hyvää talviaikaa, iloitkaamme jokaisesta päivästä, minkä Luoja meille antaa!
Laitoin toisenkin
kuvan, joka liittyy edelliseen kuvaan, muttakun sinne voi laittaa vain yhden kuvan, niin laitan sitten muuten sivuilleni tämän toisenkin.
Tässä näitä myllynkiviä on enemmänkin, on tuotu vähän niinkuin patsaiksi, muistuttamaan vanhasta ajasta!
Numerokuva haaste
Tässä minun nollani, on vanha myllynkivi, ja nolla, eli reikä keskellä on sellanen, mihin viljaa laitettiin, ja jauhettiin jauhoksi.
Klikkaa kuvaa
Luovan lauantain haaste
Oli "Talvipalatsi"
Piirsin pastelliväreillä tämän piirrokseni.
Piirrokseni on ikkunastani katsoen ulospäin, lunta oli satanut ikkunaan kiinni, ja tämän näin.
Klikkaa kuvaa
lauantai 25. lokakuuta 2008
Täytän huomenna kuusi!
Naruni oli märkä sadevesilätäköistä!
Mutta en välittänyt, vaan hypein vesilätäkössä, ja huusin joka kerralla, kun hyppäsin,,, täytän huomenna kuusi.. täytän huomenna kuusi.. täyt...
Niin se jatkui vaikka kuinka monta kertaa, ja muistan vieläkin sen vesiprunnin, mihin mun piti ihan pakko koskea sillä narullani,, kaverit siinä vieressä mua ihailivat, tai sitten kateellisena kuuntelivat, kun täytin kuusi, ja mulla olisi synttärit huomenna!
Muistan vielä vaatetuksenikin , mulla oli polvisukat, ja ruskeat kengät, äidin tekemä vaalea hame päälläni, minkä jostain syystä tänään justiinsa halusin ylleni, vaikka juhlapäivä ei vielä ollutkaan,, ja eihän meillä mitään lastenkutsuja ollutkaan, vaan ihan pari naapurin ipanaa tuli mehulle, mutta eivät mitään lahjoja tuoneet, vaan sitten aikuiset antoivat vasta niitä lahjoja, jos antoivat, muistan vaan ainoastaan kummini lahjapaketit, se oli aina yhtä juhlaa , kun sen sain, vaikka siellä olikin joka vuosi aina yövaate, mutta joka vuosi se oli mulle aina yllätys, ja hieno lahja, ja sitten kuitenkin siellä olikin aina jotain kivaa pientäkin mukana, karkkia ja sellasta, kerran oli sellanen kaunis korukin, kaulakoru, mutta hukkui silloin muutossa jonnekkin, mikä mua harmittaa!
Mutta sellasta olivat synttärit mun lapsuudessani!
Mutta en välittänyt, vaan hypein vesilätäkössä, ja huusin joka kerralla, kun hyppäsin,,, täytän huomenna kuusi.. täytän huomenna kuusi.. täyt...
Niin se jatkui vaikka kuinka monta kertaa, ja muistan vieläkin sen vesiprunnin, mihin mun piti ihan pakko koskea sillä narullani,, kaverit siinä vieressä mua ihailivat, tai sitten kateellisena kuuntelivat, kun täytin kuusi, ja mulla olisi synttärit huomenna!
Muistan vielä vaatetuksenikin , mulla oli polvisukat, ja ruskeat kengät, äidin tekemä vaalea hame päälläni, minkä jostain syystä tänään justiinsa halusin ylleni, vaikka juhlapäivä ei vielä ollutkaan,, ja eihän meillä mitään lastenkutsuja ollutkaan, vaan ihan pari naapurin ipanaa tuli mehulle, mutta eivät mitään lahjoja tuoneet, vaan sitten aikuiset antoivat vasta niitä lahjoja, jos antoivat, muistan vaan ainoastaan kummini lahjapaketit, se oli aina yhtä juhlaa , kun sen sain, vaikka siellä olikin joka vuosi aina yövaate, mutta joka vuosi se oli mulle aina yllätys, ja hieno lahja, ja sitten kuitenkin siellä olikin aina jotain kivaa pientäkin mukana, karkkia ja sellasta, kerran oli sellanen kaunis korukin, kaulakoru, mutta hukkui silloin muutossa jonnekkin, mikä mua harmittaa!
Mutta sellasta olivat synttärit mun lapsuudessani!
Sieltä tädin korulippaasta löysin
tällaisen tälläkertaa...
oli numeroita ja kirjaimia, luultavasti hopean merkit, en kunnolla nähnyt, eikä mieskään ollut varma hopean merkistä, mutta tulimme siihen tulokseen, että hopeaa on,,
Siinä olivat myös nimikirjaimet, kelle oli annettu!
Ja kotelo oli mun mielestäni kaunis, vaikkakin aika matala, ettei sinne ihan kaikki silmälasit sovikkaan, ennen vanhaan oli lasit sellasia matalia, ja sopivat tällasiin pieniin mataliin koteloihin.
oli numeroita ja kirjaimia, luultavasti hopean merkit, en kunnolla nähnyt, eikä mieskään ollut varma hopean merkistä, mutta tulimme siihen tulokseen, että hopeaa on,,
Oli ensin aivan musta, mutta puhdistin sitä pikkasen, ei siltikään kokonaan tullut hyvän väriseksi, mutta on kanssa aika vanha, että ehkä siinäkin se salaisuus, kun ei puhdistu, vai onko osa tinaa joukossa.?
Siinä olivat myös nimikirjaimet, kelle oli annettu!
Ja kotelo oli mun mielestäni kaunis, vaikkakin aika matala, ettei sinne ihan kaikki silmälasit sovikkaan, ennen vanhaan oli lasit sellasia matalia, ja sopivat tällasiin pieniin mataliin koteloihin.
perjantai 24. lokakuuta 2008
Sillat
Vanhat valokuvat pitivät minua
otteessaan pitkään...
Siellä olin minäkin, pikkuharakkana,
nauramassa suu ammollaan, ilman etuhampaita!
Mieskin siellä pilkahti,
tullut lomalle armeijasta,
voi sitä nuorta rakkautta, joka silloin paloi!
Lapseni kaikki kolme sieltä
löysin myös,
pienenä palleroisina, olivat ilon päiviä!
Siellä myös isäni ja äitini,
katsoen minua silmiin, niin eloisana ja nuorenakin vielä!
Niin tallennan kaikki kuvat ja muistot sydämeeni,
ovat siltoja menneisyyteen,
silloista, kaikkista kauniimpia!
Mutta edessä vielä odottaa uusi silta...
silta tulevaisuuden,
sitä nyt luottavaisin mielin lähden
tutkimaan, ja kuvaamaan,
lapsilleni muistoksi, kun minua ei enää ole,
silloin on kuvat siltoina heidän ja minun välillämme!
otteessaan pitkään...
Siellä olin minäkin, pikkuharakkana,
nauramassa suu ammollaan, ilman etuhampaita!
Mieskin siellä pilkahti,
tullut lomalle armeijasta,
voi sitä nuorta rakkautta, joka silloin paloi!
Lapseni kaikki kolme sieltä
löysin myös,
pienenä palleroisina, olivat ilon päiviä!
Siellä myös isäni ja äitini,
katsoen minua silmiin, niin eloisana ja nuorenakin vielä!
Niin tallennan kaikki kuvat ja muistot sydämeeni,
ovat siltoja menneisyyteen,
silloista, kaikkista kauniimpia!
Mutta edessä vielä odottaa uusi silta...
silta tulevaisuuden,
sitä nyt luottavaisin mielin lähden
tutkimaan, ja kuvaamaan,
lapsilleni muistoksi, kun minua ei enää ole,
silloin on kuvat siltoina heidän ja minun välillämme!
torstai 23. lokakuuta 2008
Laitan tänne sivulleni linkin
Jos jotain KIINNOSTAA , niin siittä vaan kurkatkaa, siellä ainakin on lukemista, jos itse ei halua kirjoittaa, mutta monet kirjoitukset siellä on kuitenkin esillä, ei kaikki, mutta muutamia kuitenkin.
Linkki on oikealla puolella sivussa, otsikolla: KIINOSTAAKO
Linkin saa kopioida itselleen.
Linkki on oikealla puolella sivussa, otsikolla: KIINOSTAAKO
Linkin saa kopioida itselleen.
107 haaste.
Silta johtaa minut nyt yli puron, ja johti jo lapsena saman puron ylitse, kaikki ovat vaan kutistuneet!
Mutta pienikin on tärkeä, niinkuin tämä siltakin!
Suomen pisin riippusilta
Tätä korjausta ennen se riippusilta olikin oikein nimensä veroinen, riippusilta, keinu mieluummin!
Isommat aina sitä keikuttivat, heilui kuin veneessä olisi ollut myrskyllä, ja pelotti tietenkin meitä pienempiä, minäkin vaan vasta neljä ja puoli vuotta, silloin, kun sitten katkesi!
Sitten hyppäsin lentokoneeseen
Ja kuvasin sen vielä ylhäältä päin, eikö tullutkin ihan hyvä kuva, pikkasen tärisi kone, että oli aika vaikeeta saada selvä kuva...
keskiviikko 22. lokakuuta 2008
Vielä lapsuusmaisemissa
Mutta istutaan hetkeksi, Klikkaa kuvia, saat isommiksi jos haluat.
Löysin vielä jotain kaunistakin
Apilankukka ja vesihelmet!
Melkein kuin timantti! 
Tässä me lapset usein kateltiin,(ei ihan näin lähelle uskallettu) kun tukit ja vesi tulivat vauhdilla ruuhta pitkin, kova kolina ja paukahtelu vain kuului!
Nyt kasvaa ruohoa koko ruuhipahainen jo, voi niitä aikoja!
Tota pitkin me usein kokeiltiin, että kuka pitemmälle uskaltaa kiivetä, silloin kun viikonloppuisin oli miehet pois tukkihommista, niin luukut oli kiinni, mutta joskus siittä päästettiin ihan pelkkää vettäkin, eikä siinä kovin kauaa mennyt, kun luukku aukesi, ja vesi alkoi ryöpytä pihalle. Että olisi siinä kyllä meilläkin ollut selkäsaunan paikka kyllä, jos äiti vaan olisi tiennyt!
Tuosta suustaan se sylki ne tukit ja vesimäärän kuohuna pihalle maailmalle meneväksi!Tukit lentelivät välillä korkeallekkin, kun, kovalla vauhdilla ruuhen päästä tulivat, oli se aika kolinaa ja menoa! Ei ihme, että äiti aina kielsi meitä menemästä lähelle voimalaitosta, mutta mentiinhän me kuitenkin, mitä meille nyt sitten olisi tapahtunut??
Kyllä meilläkin oli varmaan monta suojelusenkeliä matkallamme!
Mutta sitä olen monesti miettinyt, kun silloin kerran joku ihminen päätti ottaa hengen itseltään, niin hyppäsi tukkiruuheen, ja sinne meni mies ja tukit yhtäaikaa, tietenkin luultiin, että hän hukkui, ja naarattiinkin, mutta ei löydetty, ei niin, ei löydetty sieltä joesta, kun tämä samainen mies istuikin kalliolla toisella puolen jokea, ja katseli naarausta.
Myöhemmin sitten onnistuneesti jälkeen päin kokeili hirttäytymistä, siinä onnistuenkin sitten.
Mutta oli kyllä ihme, ettei hukkunut siinä menossa, sillä se vesi tuli sieltä kovalla vauhdilla, ja sekin oli ihme, etteivät ne tukit häntä teilanneet vallan tohjoksi!?
Surullista, mutta totta, tällaista siellä nykyään on, siellä rannassa on sellanen paikka, missä nuoret kokoontuu usein viikonloppuisin, ja tässä kuvassa on joki sylkenyt rannalle sinne kuulumattomat pahvit ja pakkaukset, että tässä vähän näkee, mitä siellä rannalla tehdään.
Surullista, ja miten nuorenakin vielä, täysin lapsia kaikki vielä!
Kivetkin ovat saaneet uuden värin, joku taidemaalari varmaan innoissaan on maalannut tämänkin!
Polku kulkee siellä rantaviivaa pitkin, on kiva siellä kävellä ja muistella menneitä asioita lapsuudesta! 
tiistai 21. lokakuuta 2008
LÄHDIN LOPULTAKIN 20.10.-08
Rakas puroni oli vielä siellä...
ja kuohusikin vielä!
Siellä äidin rakkaan ovi, vasemmalla puolella, siittä olen monet kerrat mennyt sisään äitiä katsomaan...
ja kuohusikin vielä!
Siellä äidin rakkaan ovi, vasemmalla puolella, siittä olen monet kerrat mennyt sisään äitiä katsomaan...
Otin polkuyöräni, laitoin peffan alle sopivan lämpimän satulanlämmittimen, ettei vaan tule mitään virtsarakontulehdusta, sillä se on inhoittava juttu!
No, kuitenkin sitten lähin sillä pyörällä polkemaan eteenpäin, ja se suuntasi tietenkin lapsuuden aikaisiin maisemiin, sinne mun purolleni, missä aina niitä majoja rakenneltiin, ja sinne lähelle äidin viimeistä asuntoa. Jouduin siis äitini entisen asunnonkin ohittaan, mitä en ole uskaltanut tehdä tätä ennen, en edes ole halunnut katsoa sinne päinkään,, mutta nyt katsoin pitkään, otin kuvankin, nyt kohtasin pelkoni, halusin sen tehdä, koska en pääse äidin kuolemasta millään ylitse, on jotain pakko tehdä!
Ja itkinkin siellä , kun olin yksin. Muistot tuli väkisinkin mieleeni, niin lähelle... kun näin oven, mistä niin monen monta kertaa olin kulkenut äidin luokse, ja mistä äiti rakas viimekerran vietiin pois, eikä koskaan enää palaa... koskaan en voi enää siittä ovesta sisään mennä, ja tavata äitiäni!!
Kaikki muistot tuli taas niin elävänä mieleeni, että en voinut siellä yksinäisyydessäni, muutakuin itkeä, ja toivoa, ettei mua ketään näe!
Nytkin, kun tätä kirjoitan, tuntuu vaikealta kirjoittaa, mutta pakotan itseni nyt läpikäymään kaikki uudelleen, mun on päästävä tästä tuskasta eroon, äidillä on hyvä olla, tiedän sen, mutta mulla on niin kamala ikävä häntä!
Ja anteeksi , kun puran itseeni täällä, mutta uskon, että olette ystäviäni, ketä tätä lukevatkin, niin ajattelin, että tämäkin mua helpottaisi kuitenkin, kun saisin puhua tästä kaikesta!
No, kuitenkin sitten lähin sillä pyörällä polkemaan eteenpäin, ja se suuntasi tietenkin lapsuuden aikaisiin maisemiin, sinne mun purolleni, missä aina niitä majoja rakenneltiin, ja sinne lähelle äidin viimeistä asuntoa. Jouduin siis äitini entisen asunnonkin ohittaan, mitä en ole uskaltanut tehdä tätä ennen, en edes ole halunnut katsoa sinne päinkään,, mutta nyt katsoin pitkään, otin kuvankin, nyt kohtasin pelkoni, halusin sen tehdä, koska en pääse äidin kuolemasta millään ylitse, on jotain pakko tehdä!
Ja itkinkin siellä , kun olin yksin. Muistot tuli väkisinkin mieleeni, niin lähelle... kun näin oven, mistä niin monen monta kertaa olin kulkenut äidin luokse, ja mistä äiti rakas viimekerran vietiin pois, eikä koskaan enää palaa... koskaan en voi enää siittä ovesta sisään mennä, ja tavata äitiäni!!
Kaikki muistot tuli taas niin elävänä mieleeni, että en voinut siellä yksinäisyydessäni, muutakuin itkeä, ja toivoa, ettei mua ketään näe!
Nytkin, kun tätä kirjoitan, tuntuu vaikealta kirjoittaa, mutta pakotan itseni nyt läpikäymään kaikki uudelleen, mun on päästävä tästä tuskasta eroon, äidillä on hyvä olla, tiedän sen, mutta mulla on niin kamala ikävä häntä!
Ja anteeksi , kun puran itseeni täällä, mutta uskon, että olette ystäviäni, ketä tätä lukevatkin, niin ajattelin, että tämäkin mua helpottaisi kuitenkin, kun saisin puhua tästä kaikesta!
maanantai 20. lokakuuta 2008
Haasteena suomalainen nuorallatanssi
Tämä on minun nuorallatanssini, läpi koko elämäni, eli syödä rotanmyrkkyä, nimeltään Marevan, ja pitää arvot hoitotasossa 2-3 välillä!!!
sunnuntai 19. lokakuuta 2008
Vähän kesämuistojakin
Tein yhden atc- kortinkin jossain välissä, mutta kokeilin nyt virkattua kukkaa vaihteeksi, on taas vähän erilainen.Klikkaa kuvaa
Pojan ottamia kuvia
Poika Turusta oli viikonlopulla kotona, ja kävi pimeellä kuvaamassa
Klikkaa kuvia
Pitkällä valotusajalla, jalan kanssa, ja tulikin kivoja kuvia.
Hän käy turussa koulua, on taideakatemiassa, ja kuvatkin ovat taiteellisen näköisiä,
Hänellä vaan on sellaset silmät, mitä kaikille ei ole annettu.
Monesti hän näkee kaikissa jotain kaunista, ja osaa ottaa kuvan oikeesta paikasta ja oikeesta kohtaa! Mun mielestäni kuvat ovat kauniita, johtuuko se siittä, kun olen hänen äitinsä, vai mistä, mutta oikeesti hän osaa ottaa kuvia, erilaisia, hän näkee paljon sellasta, mitä kaikki ei näe!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)