maanantai 27. lokakuuta 2008

Tänään kävin

Lankakaupassa, ja mukaani tarttui tällaset langat, sormet syhyää jo paljon, mutta ensin on edelliset sukat saatava pois puikoilta, tai muuten jääkin kesken. Näistä aion tehdä pitkävartiset sukat, mutta teen varren sitten luultavastikkin tosta yksivärisestä ensin, ja sitten vasta tota kuviolankaa jatkeeksi.
Oli muuten aika kallista lankaa, kun aattelee mummon markka aikaa, niin olisinko ollut valmis silloin maksamaan melkin 40 markkaa yhdestä kerästä lankaa (100g) en olisi maksanut, ja nyt menin vipuun, kun maksoikin vaan alle 7 euroo, mutta euroissakin kallista!
Mutta annan ne joululahjaksi, niin silloin voi pikkasen enemmänkin maksaa, kun ei ihan itelle tule.

3 kommenttia:

  1. Kauniita, tuosta vihreäsävyisestä Polkasta tein yhdet miehensukat, sitä oli tosi kiva neuloa, on pehmeää.

    VastaaPoista
  2. Samaa sanon minä, että langat on nykyään kalliita, mutta on ne niin kauniita. Ilo niistä on kutoa.

    VastaaPoista
  3. savisuti:Varmaan onkin kiva siittä kutoa, tuntui käteenkin heti sellaselta "hyvältä kutoa" lankaa!
    Kaikkia lankoja ei ole hyvä kutoa, mutta nää on kaikki olleet hyviä, ninkuin nalle-lanka, ja seitsemän veljestä ja sitten nämä vielä(uutuudet)
    aimarii:Niin, se on totta, mutta kaikki on kalliimpaa, kuin ehkä parikin vuotta vaan takaisin mennään, niin jo on siittä kaikki nousseet ihan kamalasti, tai oikeestaan euro kun tuli, niin siittä se sitten lähti nousuun kaikki!
    Mutta pikkasen pitää maksaa, että saa kivasta langasta kutoa, onhan ne sitten ihan erilaiset, kuin kaupasta ostetut!

    VastaaPoista