maanantai 17. marraskuuta 2008

Lapseni taivaankodissa

Katselen ulos ikkunasta, omenapuissa vielä muutama yksinäinen omena.
Kova tuuli repii puiden oksia, on kylmä.
Aurinko kuitenkin näyttäytyy, mutta se ei enää lämmitä, on pakkasta jo.
Linnut syövät lintulaudalla jyviä, ja ovat pulleita, kuin odottavat äidit!

Jään siihen miettimään äitejä, ja muisteleen omia odotusaikojani, niitä olikin monta, vaikka minulla onkin vain kolme lasta, mutta kuusi pientä ihmistainta on Luojan luona taivaassa!

Joskus on niin sanomattoman paha olla, ja kova ikävä heitä syntymättömiä lapsiani!
Mikseivät he saaneet jäädä tänne? Miksen saanut ottaa heitä syliini, miksen saanut edes tietää, olivatko he tyttöjä vai poikia?
Heillä oli kuitenkin jo pienet varpaat ja sormet, nenännipukat ja sydän, mikä löi!

Monesti heitä ajattelen lämmöllä, kuin äiti lapsiaan ajattelee, ja ikävä ja muistot niiltä ajoilta vie minut jonnekkin pimeään kuiluun, josta aina en millään tahdo päästä pois.
Kyyneleet valuvat kuitenkin taas poskilleni! Vaikka päätin, etten kirjoita tästä teille, kun pillitän taas, kerran se itkupilli olen.. mutta huomaan sen, että asioista pitää vaan aina puhua ja puhua, niin kauan, ettei enää ole mitään sanomista, niin sitten on pikkasen parempi olla.
Näistä keskenmenoistani on kulunut nyt aikaa jo yli 25 vuotta, mutta vielä niistä riittää puhumista!

Jokainen keskenmeno oli minulle niin raskas kokemus, että kuin minulta olisi revitty sydämestä pala pois, jokaisesta kuolleesta lapsestani yksi pala, ja niitä haavoja ei koskaan ommeltu, sydän jäi vuotamaan verta!

Mutta kuitenkin haave saada vielä toinen lapsi, oli niin valtava, että aina jaksoin nousta suosta, ja yrittää uudelleen, pelko kuitenkin seuranani koko ajan!

4-5 vuotta meni ensimmäisen keskenmenoni jälkeen, että ei tapahtunut mitään, ja jouduttiin menemään lääkäriin, sain jotain hormooni hoitoa...

Sitten kului 5 vuotta, ja 5 keskenmenoa lisää!

Siis, noin 10 vuotta kului, ja sain toisen lapseni!
Ja hänen odotusajastaan, voisin kirjoittaa kirjan, siinä tapahtui niin paljon, monta pelko-ja vaaratilannetta oli mukana!
Sitten tämä keskimmäinen lapseni oli kuusi vuotta, kun saimme tytön!
Näin ihmeellistä elämä voi joskus olla, että kaikkien näitten menetysten jälkeen mulla on nyt kaikkiaan kolme ihanaa lasta, ja yksi lapsenlapsikin vielä, joita kaikkia rakastan paljon.

Mutta koskaan en tule unohtamaan näitä kuutta pientä hentoa enkelivauvaani, he ovat minulle sydämeeni neulottu yhdellä ompeleella, mutta se on pitävä ommel, mutta sydämeni vieläkin vuotaa verta, koska niitä auki revittyjä haavoja ei ommeltu kiinni koskaan!

Koskaan en saanut mitään ulkopuolista apua tähän asiaan, kukaan lääkäri tai hoitaja ei huomannut kysyä multa, että jaksatko sinä?
Ja jaksoinhan minä, vaikkakin huonosti, mutta voimaa sain silloin ylhäältä.
Muuten en tätä kaikkea voi ymmärtää, että yleensä jaksoin, ja että sain vielä kaksi lasta keskenmenojeni jälkeen!

Ja olihan, ja on minulla hyvä mies, joka lohdutti mua aina, vaikka itsekkin suri menettettyjä lapsiamme!
Mutta jotenkin siittä selvittiin yhdessä, kaikesta huolimatta!
Lähetän kiitoksen ylös Taivaan Isälle!

14 kommenttia:

  1. Ajatuksella luin kirjoituksesi, olet sinä vahva ihminen, vaikka sisällä on haavoja. Tällaisiin asioihin ihminen on sanaton, kirjoitan kumminkin vaikka ei itse kokeneena voi ymmärtää kuin pienen hitusen verran. Kuten kirjoitit niin hyvä niitä on purkaa vaikka pidemmänkin ajan kuluttua, ehkä et aikaisemmin pystynyt. Toivotaan että kirjoittaminen parantaa haavoja.

    VastaaPoista
  2. Elämä koostuu niin iloista kuin suruistakin. Osa iloistasi on sinulta riistetty pois ja kuinka sellaista voisi unohtaa...heitä pieniä syntymättömiä ihmistaimen alkuja. Voin itsekin vain kuvitella tuon tunteen, en ole joutunut sellaista kokemaan, vaikka suruja ja menetyksiä on elämäni tiellä ollutkin. Voimia sinulle edelleen ja onneksi voi ikävistäkin asioista puhua, ettei niillä tarvitse sydäntään täysin pakahduttaa. Halirutistukset sinulle!

    VastaaPoista
  3. Muistan minäkin vielä nuo ajat, paljon haleja sinulle rakas siskoni!

    VastaaPoista
  4. Voi rakas pikku Harakka! Niin iloisesti hymyilet lapsuuskuvassa, etkä mitään tiedä, mitä aikuisuus tuo tullessaan.
    Sikäli hiukan ymmärrän tilannettasi, että vaikka itse olin tosi nuori, niin halusin niin kovasti vauvaa. Ei vaan kuulunut, ja monta pettymystä tuli, ennen kuin sain tytön syliini.
    Keskenmenoja ei ollut, mutta ei vaan mitään tapahtunut. Aikaa ei kuitenkaan kulunut kuin alle kaksi vuotta, mutta silloin se oli pitkä aika.

    Nyt ymmärrän vielä paremmin enkeli-innostuksesi. Se onkin hieno keräilykohde taustaasi vasten. Minullakin on muutama enkeli. Ei ennen mitään henkistä apua ymmärretty ihmisille tarjota. Sanotaan että kaikki haavat pitäisi kuitenkin ommella ja parantaa. Mutta ne on otettava esiin, että voisi parantaa, näin jälkikäteenkin.
    Kerro meille, niin surraan yhdessä ja samalla parannellaan haavoja. Kerro meille lisää, se auttaa varmasti.
    On hienoa, että kuitenkin sinulla on nyt kolme lasta ja lapsenlapsikin. Kaikesta huomaa että olet lapsenmielinen, niin minäkin. Aina kaupassakin katselen pieniä lapsia ja ne hymyilevät minulle. Lapsi vaistoaa todelliset ajatukset. Lämpimiä ajatuksia haavojen parannukseen.

    VastaaPoista
  5. Tuli vielä mieleeni, että jos maalaisit pikkuiset enkelit itsellesi tauluihin, niin he olisivat ehkä vielä lähempänä kuin patsaissa. Samalla tekisit surutyön valmiiksi.

    VastaaPoista
  6. Voi, miten surullista. Vähän tirautan itkua täällä kanssasi. Mutta asia voisi olla niinkin, että jos näitä keksenmenja ei olisi ollut sinulla ei olisi näitä lapsia, jotka ovat nyt ilonasi.
    Kuulun kanssasi samaan itkupillien porukkaan

    VastaaPoista
  7. Tia: En kuitenkaan ole niin kamalan vahva ihminen, olen niin monet itkut tämän vuoksi miehen kainalossa itkenyt, että ei sormet ja varpaatkaan riitä, vaikka kymmenellä kerrottaisiin!
    Ja aina kirjoittaminen ja puhuminen jotenkin auttaa käsitteleen niitä asioita.
    Ja sulle oikein iso halaus, että lähetit mulle kommentin, vaikka itse et olekkaan samantapaista joutunut kohtaamaan, mutta eihän meitä tällasia olekkaan kovin montaa, mutta sä silti jaksoit ja ymmärsit tilanteeni, ja osasit lohduttaa, kiitos sulle!
    tarjuska:
    Meille kaikille annetaan aina jotain hyvää, ja jotain surullistakin, sen olen huomannutkin, toiselle toista, ja niin edespäin.Niin multa riistettiin kuusi ihanaa vauvaniloa pois, ja vietiin jonnekkin , etten saanut edes koskettaa heitä..
    Mutta, en saa silti sulkea pois teidän muitten suruja ja vastoinkäymisiä, onhan sinullakin niitä elämäsi aikan ollut paljon, meillä vaan erilaisia!
    Kiitos halirutistuksista sulle, teki hyvää, oikein hyvää, kiitos sulle!Ja sulle samanlaiset halirutistukset!
    marjukka: No sua mä tietenkin halaan ilman muuta, vaikka et sanoisi yhtään mitään, sä tiedät mun menneisyyteni , että siihen ei sanoja tarvita, kiitos , että olet mun siskoni!
    leijonainen:
    Niin, en tiennyt silloin vielä mitään tulevaisuuden monista suruista, vaan mun lapsuusaikojen haave olikin aina saada lapsia monta, ja joskus ajattelinkin, entä jos en saakkaan lasta, ja kysyin äidiltäkin, että kai mä saan lapsia, ja äiti lupasi, että saan...
    No, eihän äiditkään kaikkia voi tietää..
    Olen sitä itsekkin ajatellut, että keräänkö mä enkeleitä siksi, että niistä joku olisi mun lapseni, enkelin muodossa?
    Kerron vielä teille joskus, vaikka tästä mun keskimmäisen lapseni saannista, monista vaikeuksista, enenkuin hänet sainkaan..ja mikä ilo sitten tulikaan, kun se tapahtui, mutta ei sittenkään kaikki mennyt, niinkuin kuviteltiin...!Ja ehkä vielä joskus näistä keskenmenoistanikin, ja niihin liittyvistä peloista!
    No olen mä lapsenmielinen, ja rakastan lapsia, ilmankos niitä hoidinkin ainakin 30 vuotta, ja aina oli ilo tutustua uuteen lapseen, kun sen hoitoonsa sai!
    Se oli kaikkein ihaninta, kun sai hoitaa lasta vauvasta kouluikään asti, ja sitten vielä koululaisenakin vielä, he olivat kuin omia lapsia, sain kuin omat enkelilapseni niin takaisin!
    Niin, muuten , minäkin olen sen huomannut, kun vastaan tulee pieni lapsi kaupassa, vaikka ostoskärryissä istuen, niin useesti me vaihdetaan silmäyksiä, ja hymyilen lapselle, ja hän minulle, tulee hyvä mieli aina!
    Kiitos kauniista sanoistasi!
    Ja se muuten olikin hyvä idea, että maalaisin ne kaikki pikkuenkelini kankaalle, sen taidankin tehdä, mutta sitä ei hetkessä tehdäkkään, siinä joudun itkemään paljon, kun jokaisen lapseni käyn läpi, ja heidän muistonsa!
    kiitos leijonainen , että niin voisin tehdä, ei ole koskaan mieleeni tullutkaan tällanen!
    amalia:
    Siinä olet ihan oikeassa, ei mulla olisikkaan näitä lapsia, jos näin ei olisi tapahtunut, ei näitä samoja lapsia... miksen koskaan tollastakaan ole ajatellut ennen, kiitos, etä muistututit mua tästä!
    Kiitos amalia tästä, että muistutit mua tällasestakin , mikä on ihan totta!

    VastaaPoista
  8. Voi sinua kovia kokenut! Se tässä elämässä on ihmeellistä, että se kantaa kuitenkin. Lapsesi, jotka sait pitää, ovat siunausta kovalle kohtalollesi. Haleja sinulle!

    VastaaPoista
  9. marja-leena: sen olenkin kokenut, että lapseni, kaikki ovat mulle siunausta, kaikki, joka ikinen!
    ja kiitos sulle haleista, niistä tykkään aina, ne lohduttaa paljon!

    VastaaPoista
  10. Tuli kyynel silmiini kun luin sinun menetykssistä,sinulla ei ole helppoa ollut.
    Ymmärrän miltä sinusta tuntuu,on surua ja ikävä lapsia joita et saanut nähdä.
    Hali sinulle ja voimia.

    VastaaPoista
  11. pirre: Kiitos sulle halistasi, se auttaa aina jaksamaan!

    VastaaPoista
  12. No eipä ole ollut sinulla helppoa
    todellakaan! Ja varmasti on sellaisista haavoista kyse, että eivät arpeudu koskaan. Ja täysin voi ymmärtää vain toinen joka on kokenut saman. Me muut vain saatamme aavistella. Ja tuo suru
    on kohdannut sinut ja miehesi vielä noin monta kertaa! Ne pienet
    eivät olleet valmiita tänne. Vai miten ajattelet itse? Vaikka menetys on valtava olisiko sittenkin juuri näin hyvä? Ja sinulla on ollut paljon lapsia kuitenkin ja olet saanut hoivata ja rakastaa. Sittenkin! Minäkään en
    voinut olla itkemättä kun tuota tarinaasi luin...Lapsen menettämistä kamalampaa kokemusta varmasti ei olekkaan.

    VastaaPoista
  13. Ne pienet enkeli-vauvat on taivaassa tallella.
    Taivaan isä halusi ne pelastaa täältä pahan maailman keskeltä jo pieninä taivaankotiin.

    VastaaPoista
  14. sisko: En koskaan voi niitä pikkuisia unohtaa, en koskaan. Mutta olen sitä asiaa paljon miettinyt, että varmaan jostain syystä he eivät olleet tarkoitettu mun saadakkaan. Ja olen saanut rakkautta jakaa monelle pienelle lapselle, niin omuille kuin vieraillekkin, ehkä kaikki oli näin tarkoitettukin.
    Kiitos sulle.
    mummo:Niin, se on varmaan totta, siellä heidän on hyvä olla!

    VastaaPoista