Lauantaina 01.11.-08

Lähdettiin miehen kanssa pyöräileen venerantaamme, katsomaan, että onko veneemme jo hukkunut, kun on niin paljon satanut, ja olikin siellä aika lohduton näkymä veneistä, muittenkin, kuin vain meiän.

Mies jäi tyhjentään venettä, ja mä lähdin käveleen rantaa pitkin aika kauaksikin miehestä, pyöräni vein kuitenkin mukanani. Parkkeerasin sen rannan läheisyyteen.
Ainakin mies sen sitten kuitenkin näkisi, jos mulle jotain sattuisi.
No, lähdin sitten pitkin rantaa käveleen, siellä oli tosi paljon pitkää heinää ja risukkoakin!
Mutta sitten matkani varrella mua järkytti näky, eli oli sellanen yli metrinen halkaisijaltaan se paikka, mikä oli täynnä ulostetta!!
EI koirakaan kyllä noin tee, ei mene tollaseen paikkaan asteleen ja tahriin jalkojaan, on se senverran viisas eläin, mutta mikä se oli sitten, oliko joku ihminen vienyt sinne kasan kakkaa, ja jo pitkän aikaa ja aina samaan paikkaan, sillä siittä näki, että toiset kakat olivat jo alkaneet mädäntyä ja toiset olivat vielä aivan tuoreita, että voisi sanoa, että siellä oli yhdet kakat aivan siltä päivältä ja toiset sitä vanhempia kuitenkin. Hui olkoon, kun alkoi puistattaa!!
Se paikka oli senverran kaukana, että en usko, että kukaan ihminen vie sellasen matkan päähän koiriensa kakkaa, ennen vaikka mihin, kuin näkee sellasen vaivan, että vie risu-ja ruohometsään, ja ei edes sitten vaivaudu mitenkään sitä peitteleen, siksi uskon, että joku eläin on nyt kyseessä, mutta mikä!?
Koira ei kuitenkaan., siittä olen kyllä 100% varma!
Sen verran olen niitten kaa kakkamatkoilla ollut, että koira on siisti eläin, se ei kyllä toisen koiran kakkaan astu!
Enkä sitten usko siihenkään, että ihminen veisi niin kauaksi koiran kakat, sillä se paikka on sellasta, että siellä melkein voisi heittää kakat mihin vaan, kun ei kukaan siellä käy pahemmin, se on sellasta pusikkoo paremmin. Ja jos olisi ihminen, niin miksi olisi sellasen vaivan nähnyt,ja vienyt kakat aina siihen samaan paikkaan,, eli en usko siihenkään. Enkä usko, että ihminen , itekkään pystyisi ulostaan tohon kasaan, eikä ollut mitään ihmisestä kertovaa siinä, ei papereita, ei mitään. Ja miksi aina siihe sdamaan paikkaan??? ei ole ihminen!

No, sitten kuitenkin jatkoin matkaa ja lopulta kenkäni jo monet kerrat kastellessani, pääsin lopulta niemen kärkeen, ja sieltä otin sen kuvankin, missä on heiniä ja oksia.
Sitten lähin takaisin päin, mutta menin pikkasen eri reittiä, koko ajan katsellen, että olisiko jotain kuvattavaa, ja löysinhän sitten niitä kasveja, eli lupiinin lehtiä ja apilopitakin.
Ja niitä ruusunmarjoja ja sen puskan, joka minuun kiinnikkin otti, että mulla olikin työ, että pääsin sen käsistä pois, sillä se otti mua toisella oksallaan kiini, kun toisen irti sain, oikein jo aloin hätääntyäkkin, kun aattelin, että viekö mun koko takkini, ennenkuin päästää irti!"
Mutta lopulta kuitenkin se irrotti musta, ja pääsin siltä jatkaan matkaani!
No sitten pääsin takaisin sinne, mistä olin lähtenytkin, ja mieskin jo oli tullut mua hakeen. Mutta siinä kun miehen kaa juteltiin, huomasin yht`äkkiä, että mulla ei ollutkaan silmälasejani enää kädessäni, kun otin varmuudeksi ne mukaani (lukulasini) jos tulee jotain tarkkaa kuvattavaa, niin sitten nään paremmin... mutta nyt ne olivat poissa, ei ollut enää kädessäni, siinä oli vaan plastiikka pussi kanin ruohoa varten, ja siinä samassa kädessäni oli ne lasit olleet,, hätäänntyinkin jo, sillä ne on ainoot lasit, että näen lukea, tai näen yleensä mitään tärkeää ja tarkkaa tehä!
No sitte lähettiin miehen kaa sitä mun polkuani alusta asti uudestaan kiertään ja koitin muistella että mistä, ihmeestä olinkin sitten kulkenut...
Näytin miehellekin sen kakka paikan ja ihmetteli sitä myös.. mutta jatkettiin sitten matkaa, ja koitin kattella joka paikasta tarkkaan, missä muistin olleeni, ja mies kulkí siten pikkasen sivummalla, mutta koko lenkki tehtiin, ja ei löydetty yhtään mitään, itkukin melkein multa jo tuli, sillä lukulasit on mulle aika tärkeät, jos yleensä mitään haluaa lukea , tai mitään tarkkaa tehä., ja mä haluan!

No, päästiin siis sitten paikkaan, mistä oltiin lähetty, mutta sanoin miehelleni, etten kyllä noin helpolla anna periksi, että istuu siinä ja oottelee mua, mutta mä haen niitä lasejani vielä, ja taaas lähin sitten sitä polkuani muistellen mennä samoja paikkoja, kuin olin mennytkin, ja aina välillä olin ottanut kanille voikukan lehtiä matkani varrella, ja samassa kädessä mulla oli ne silmälasini, kuin se pussi, mihin niitä voikukkia keräsin, ja kun tulin siihen kakka paikalle, niin ei voi olla totta,,, siinähän ne makasi maassa!!! Mun ihanat silmälasini, mun silmäni!
Huusin miehelle heti, että löysin löysin ne, vaikka olikin kyllä ihme että löysin , sillä tuntui
melkein kuin olisin neulaa hakenut heinäpellosta!!!!
Mutta arvatkaapa vaan, olinko iloinen, ja oli kyllä mieskin, munkin puolesta iloinen, siinä me naureskeltiin toisillemme, ja sitten lähettiin taas takaisin kotiin, yhtä elämystä rikkaampana!

ALLA KUVIA RETKESTÄMME!

kLIKKAA KUVIA