Voitin 12-vuotiaana runokilpailun, ja voi että kun olinkin sitten ylpee, mäkin voitin joskus jotain, olin jossain hyvä!
Tämä oli ihan vaan kahden luokan välinen kilpailu.
Mutta vieläkin sen osaan ulkoa, että harjoiteltu oli ainakin hyvin, ja äiti hyvänä runon lausujana opetti oikeet sananpainot, sum muut jutut!
KLIKKAA KUVAA
Tämä kirja on lapsuudestani, mutta harmittaa, kun joku on mennyt leikkeleen koko kirjan, eli kuvia on leikelty, mutta on onneksi tämä kohta siinä ehjänä.
Siinäpä onkin muuten katoavaa kansanperinnettä: lausuntaa ei varmaan opeteta enää kellekään, ylipäätäänkin koululaiset lukevat usein aika ponnettomasti ääneen. Sinun kaltaisesi mummuliinihan voisi ilmoittautua lähikouluun antamaan pienen oppituokion tenaville :)
VastaaPoistaKulttuurikilpailut olivat suosittuja viisi- ja kuusikymmenluvuilla kouluissa. Mun lausuntasuosikki oli "Minä nauran auringolle.."
VastaaPoistaTuo kirjasi on kai hanhiemon satulipas? tai sinnepäin ..siitä on uusintapainos, meilläkin oli se lapsilla,onkohan tallellakin.
voi, minäkin muistan tuon kirjan ja runon. Onnea sinulle vielä jälkikäteen.
VastaaPoistaMeillä oli silloin ns. henkisiä kilpailuja, joissa minäkin olin aina lausumassa ja piirtämässä. Sain palkinnonkin aika usein, mutta hiihdosta myös. Eli molempia suosittiin.
Minun runoni oli Immi Hellenin "Katsopas kummaa"
(virkkoi Miiri/ tuossapas onkin lystikäs hiiri/sarvetkin päässä on sankarilla/ juuri kuin pässillä puskurilla/--)
...oivan paistin mä siitä saisin,
VastaaPoistajos siihen koskea uskaltaisin - jatkuu Leijonaisen runo. Ihania nämä vanhat runot ja lorut.
Hei, juuri tuota tai kirjaa en muista, mutta mullakin oli runo mitä lapsena lausuin ja muistan vieläkin sen: Satu vasikasta joka tahtoi kahvia. Olin myös henkisissä kilpailuissa ja sain palkintoja laulusta ja piirtämisestä. Onkohan nykyajan lapsilla näitä iloja ollenkaan?
VastaaPoistaOnnea harakalle hienosta ekapalkinnosta. Hyvät muistot kannattaa kirjoittaa talteen, sillä niistä tulee lukijallekin hyvä mieli.
VastaaPoistaJa voi tuota Timerin Taavia ja saavia, miten se "lohdutti" minua: saarimökkini uudelle lautalattialle kaatui eilen saavi, joka oli täynnä rannasta mökkiin raahattua järvivettä. Tarkoitus oli tiskata astiat mutta tulikin pestyksi lattiat niin maan perustellisesti ja kiireesti, ettei vesi ehtisi tehdä tuhojaan ja imeytyä rakenteisiin.
Opiksi olivat entisajan runot. Ja ovat yhä, minulle, jolle aina sattuu ja tapahtuu. Sinulla on hersyttäviä muistoja blogissasi. Kiitos ;)
kirjuri: ei varmaan opeteta runonlausuntaa nykyään koulussa, pitää kaikki vaan olla niin tehokasta..
VastaaPoistaMutta kyllä se runonlausunta on vaan sellanen häviävä perinne, harmi.
catariina: Silloin kyllä lausuttiin paljonkin, äitinikin lausui usein, missä milloinkin häntä pyydettiin.
Sen kirjan nimi on: Hanhi-emon iloinen lipas.
leijonainen:
Kiitos kamalasti onnitteluistasi, ja sä oletkin ollut sitten oikein haka, monessakin asiassa, hiihdossakin?
marjukka: mistä muistitkin vielä, olen mäkin ton kuullut monet kerrat, mutta en olisi tota loppua enää muistanut!
savisuti: Sä olet sitten myös ollut aikamoinen haka monessakin asiassa!
Mutta eipä taida nykyajan lapset enää tietää lausumisestakaan yhtään mitäään!
lastu:
Vai olet sinä Timperin Taavista ottanut mallia, ja kaatanut saavisi, kurjaa, mutta toivottavasti ei ehtinyt tehdä sitten sen pahempaa, kun nopeesti kuivasit!
Kiitos sulle taas sanoistasi!
Tuota runoa en jaksa muistaa...olenkohan kuullut? Monet lapsuuden aikaiset runot ovat jääneet muistiin....eteenkin Kirsi Kunnaksen runot. :)
VastaaPoistaHarmi, että 'joku kumma' käy niitä kirjoja ja muistovihkoja aina leikkelemässä. Äitini harmitteli, että me siskon kanssa leikattiin pikkutyttöinä kiiltokuvia vanhoista muistokirjoista. Hyi mietä!
Blogissani on sinulle jotain! :)
tarjuska: Tämä on Kirsi Kunnaksen runo, siitä kirjasta "Hanhiemon iloinen lipas"
VastaaPoistaSieltä se löytyy, olen sen niin monen monet kerat sieltä lukenut ja muistankin vielä niin hyvin!
Sitä samaa olen aatellut, että kuka kumma meilläkin niitä kirjoja leikkeli (me lapset ite varmaan)
Koska mulla on ne olleet tuolla vintillä korjussa, luinhan lapsille niistä, mutta en antanut niitten käsiin niitä, koska oli jo niin huonossa kunnossa, ettei olisi mitään jäänyt sitten muistoksi enää!
Se on kurjaa, kun muistovihoistakin on sivuja ja kiiltokuvia pois, hyi meitä niin...
"Koetappas koskea, sarvilla pukkaan
VastaaPoistaja kynteni isken pörrötukkaan!
Olen suurempi herra kuin hiiri vainen, on nimeni muurahainen.."
tai jotain...???
Tuo Hanhiemon kirja oli meilläkin ja vielä siskoni lapsillakin se sama kirja.
Ja tuon viimeisen säkeen muistan
varmaan vaikka iskisi dementia!!
Olikohan se sittenkin koppakuoriainen???
VastaaPoistaOnnea voitosta. Pidän näistä lapsuusmuistoistasi.Kiva lukea.
VastaaPoistaSisko.
VastaaPoistaAnteeksi, kun olen jättänyt vastaamatta tänne epähuomiossani. Mutta hanhiemon kirja on kyllä hieno kirja ja kivoja runoja!
anonyymi:
Sitä en muista.
Jip:
Kiitos ihan kauheesti, ja kiva jos tykkäät, pitäisikin taas vaihteeksi niitäkin kirjoittaa lisää, mutta nyt on ollut luonnon kanssa kovia kiireitä!:-D :-D